Category Archives: Lukulaite

Tämä suurikokoinen e-kirjojen lukulaite sopii myös tietokoneen näytöksi

2017-12-15

E-kirjojen lukulaitteiden näyttöteknologialle on keksitty viime aikoina monenlaisia käyttökohteita, ja tässä niistä yksi, joka saattaa pelastaa monta monitorin tuijottajaa päänsäryltä ja silmävaivoilta. Mustavalkoinen E ink –näyttö ei nimittäin välky eikä sisällä valonlähdettä itsessään, joten se ei rasita näköaistia. Laitevalmistaja Onyx on tuonut myyntiin 13.3 tuuman kokoisen lukulaitteen, jonka voi myös kaapelilla liittää tietokoneen näytöksi.

onyx boox max 2 e-kirjojen lukulaite ja PC monitori
Onyx Boox Max 2 on suurikokoinen (13.3 tuumaa) e-kirjojen lukulaite, joka on suunniteltu esimerkiksi PDF dokumenttien lukemiseen. Laite osaa avata myös kaikki normaalimuotoiset e-kirjat, mutta erityisesti PDF-kirjoja luettaessa suuresta näytöstä on suuri etu.

Näytölle voi myös kirjoittaa ja raapustaa dokumentteihin omia merkintöjä laitteen mukana tulevalla kynällä. Tällaisia lukulaitteita on muutama markkinoilla, kuten Sony DPT-RP1, mutta yksi ominaisuus erottaa Onyxin laitteen kaikista muista: Max 2:ssa on HDMI portti johon voi kytkeä näyttökaapelin omalta tietokoneelta ja käyttää lukulaitetta PC:n näyttönä.

Tietotyöläiset, jotka tuijottavat ruutua päivät pitkät saattavat saada apua silmävaivoihinsa korkean kontrastin mustavalkonäytöstä, joka ei taatusti välky. Valaistus on syytä järjestää itse, sillä myöskään näyttönä käytettynä Onyxin laite ei valaise mitään. Videoiden katselu ei myöskään onnistu E ink –teknologiaan perustuvalta näytöltä, mutta se saattaa olla hyvä asia ainakin työnantajan kannalta.

kynällä kirjoittaminen lukulaite Onyx Boox Max 2
Onyx Boox Max2 on saatavissa joissakin kaukomaiden verkkokaupoissa noin 800 euron hintaan. Yritys listaa viralliset vähittäismyyjät omilla nettisivuillaan.

Jotkut asiakkaat ovet saaneet tilaamansa laitteen ja ehtineet taltioida videoita sen toimivuudesta. Tässä yksi video:

Niin videolla kuin YouTuben sivullakin laitteen omistaja kertoo myös joistakin ongelmista, joita tuotteessa vielä on.

Onyx Boox Max2 -lukulaitteen tärkeimmät ominaisuudet

13.3-inch E Ink Carta display. Näyttö on muovia, joten se on suuresta koosta huolimatta kevyt.
Resolution 2200×1650 pixels, 16 levels of grey.
Contrast 15:1.
Electromagnetic (WACOM) and capacitive dual touch screen. With the included stylus it is possible to write and draw on the screen. The capacitive layer allows touching and controlling the screen with fingers, just like using it as a tablet.
Four buttons: Menu, Back, Next Page and Previous Page.
WIFI
Bluetooth 4.0
1.6 GHz quad-core processor.
2GB RAM + 32GB of storage space.
Android 6.0 operating system software.
HDMI port for connecting the ereader to a PC as a secondary monitor.
Speaker and microphone.
3.5mm audio port for text-to-speech, playing music or audio books.
Ebook and document formats: PDF, EPUB, TXT, MOBI, CHM, DJVU, HTML, RTF, FB2, DOC, PDB. Audio: MP3, WAV.
7.5 mm thin.
Weight 550g
4100mAH lithium-polymer battery. Up to 4 weeks of standby time.

ONy Boox Max 2 lukulaite ja tietokoneen näyttö
Via Klaava.com.

Lukulaitteiden näyttöteknologiaa sovelletaan jo muihinkin kohteisiin kuin kirjojen lukemiseen

2017-12-08

E-kirjojen lukulaitteiden näytöissä käytettävä E ink –teknologia on oikeastaan melkoisen ihmeellinen toimintaperiaatteeltaan. Sen toiminta ei perustu valoon, vaan pienen pieniin mikrokapseleihin, joita pyörittämällä saadaan haluttuja kuvioita näytölle. Kuviot pysyvät näytöllä niin kauan kunnes uusi sähköpulssi muuttaa näytön sisältöä. Tästä syystä E ink -näytöt kuluttavat vain vähän sähköä ja niiltä on mukava lukea kirjaa jopa suorassa auringonvalossa.

San Diego pysäköintitalo E ink seinä
Nykyään E ink –teknologiaan perustuvia näyttöjä löytää monesta muustakin paikasta kuin vain lukulaitteista. Joissakin kaupoissa hyllyjen reunoilla olevat hintalaput ovat itse asiassa E ink –näyttöjä, ja myös suuria taulunäyttöjä on tehty samalla teknologialla.

Kaupalliset sovellukset eivät enää ole ainoa käyttökohde E näytöille, vaan taiteessa ja arkkitehtuurissa sitä on myös kokeiltu. San Diegon kaupungissa Kaliforniassa on valmistunut suuri pysäköintitalo, jonka betonista julkisivua on koristeltu näytöillä.

Alla oleva video näyttää minkälaisen ilmeen pysäköintitalo sai kun vaihtuvasisältöisiä näyttöjä kiinnitettiin koristamaan taloa:

Ohuet seinään kiinnitetyt E ink –näytöt on liitetty langattomasti tietokoneeseen, joka kertoo näytöille mitä niiden pitää ruuduillaan näyttää. Uebercall-yhtiö, joka suunnitteli konseptin, on tehnyt niille 15 vaihtuvaa animaatio-ohjelmaa.

Näytöt saavat virtaa aurinkopaneleista, joten ne toimivat vain valoisaan aikaan.

Olisikohan mahdollista luoda näytöille sellainen animaatio, joka näyttäisi ohiajavan auton kuljettajan silmiin siltä, että rakennus liikkuisi? Tästä voisi tosin syntyä yllättäviä tilanteita moottoritiellä.

VentureBeat uutisoi.

Vuoden kaksi parasta e-kirjojen lukulaitetta ovat samankaltaisia, mutta yksi ratkaiseva ero niissä on

2017-11-24

Tällä hetkellä eniten kehuja ja arvostelutähtiä keräävät e-kirjojen lukulaitteet ovat Kobo Aura One ja Amazon Kindle Oasis (7 tuuman malli). Molemmat ovat suurempia kuin valtavirran kuuden tuuman kokoiset lukulaitteet, ja molemmissa on kaikki ominaisuudet mitä tuotteilta voi odottaa – ne ovat jopa vedenpitäviä. Jos harkitset hyvän lukulaitteen hankintaa, kumpi näistä olisi oikea valinta? Tässä vinkkejä valintaan.

Kobo Aura One ja Amazon Kindle Oasis e-kirjojen lukulaitteetKobo Aura One vasemmalla ja Kindle Oasis 7 tuuman malli oikealla.

Kindle Oasis 7 tuuman malli (tunnetaan yleisesti Oasis 2 -nimellä) ja Kobo Aura One –laitteilla on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös joitakin tärkeitä eroja.

Aura One –lukulaitteen näyttö on 7,8 tuuman kokoinen, kun Oasis 2:n näyttö on 7 tuumaa. Ero on todella merkittävä kun laitteet saa käteensä, vaikka paperilla kokoero ei suurelta vaikuttaisi. Kumpikin näyttö on erittäin terävä: 300 pistettä tuumalla (PPI). Kummassakin on myös näytön valaisu, joten lukeminen onnistuu hämärässä ja miksei myös pimeässä.

Tuotteiden hinnat ovat samaa tasoa: Yhdysvalloissa Kobon laite lähtee 229 dollarista ylöspäin ja Amazonin tuote 249 dollarista. Hinnat hieman vaihtelevat riippuen siitä mistä laitteen tilaa.
Amazon KIndle Oasis 2 lukulaite on vedenpitävä
Kumpikin laite on vesitiivis, joten ne voi ottaa mukaan myös hiekkarannalle.

Kokoerosta huolimatta laitteet painavat lähes saman verran, sillä Aura One on vain 36 grammaa Oasis 2:a painavampi. Kindle Oasis 2:n mitat ovat 159 x 141 x 3.4-8.3 mm ja Aura One on 195 x 138 x 6.9 mm.

Valtavirrasta poikkeava design tekee Kindle Oasis –lukulaitteesta erikoisen, mutta sitä voi pitää sekä vasemmassa että oikeassa kädessä – näytön sisältö kääntyy automaattisesti. Sivunvaihtoon on omat nappulat. Kobo Aura Onen toimintoja ohjataan ainoastaan kosketusnäytöltä. Aura One sisältää runsaasti fontteja, joilla saa luettavan tekstin näyttämään mieleiseltä.

Oasis 2:ssa on Audible-äänikirjojen kuuntelumahdollisuus kun lukulaitteeseen liittää Bluetoothin välityksellä kuulokkeet tai kaiuttimen.

Tärkeä ero kaikkien Kindle-laitteiden ja kaikkien muun merkkisten lukulaitteiden välillä on e-kirjojen formaatit, joita laitteet osaavat avata. Kobo Aura One osaa avata EPUB, EPUB3, PDF, MOBI, TXT, HTML, RTF, CBZ, CBR –muotoiset e-kirjat. Kindle avaa AZW3, AZW, KFX, TXT, PDF, MOBI, PRC -tiedostot, mikä myös tarkoittaa, että laite on tarkoitettu vain Amazonin kaupasta ostettujen kirjojen lukemiseen. Amazonilla on erillinen e-kirjojen muunnospalvelu, joka osaa muuttaa HTML ja DOC dokumentit Kindlelle sopivaksi.

Tarkemmin laitteiden toiminnallisuutta esittelee alla näkyvällä videolla The Ebook Reader Blog, joka vertaa Kobo Aura One ja Kindle Oasis 2 -lukulaitteita.

Tärkein valinta ei olekaan laite, vaan järjestelmä johon sitoudut

Tärkein ero minkä tahansa Kindle-laitteen ja minkä tahansa muun merkkisen laitteen (olipa se sitten Kobo, Cybook, Onyx tai muu) välillä on kaupallinen systeemi, johon laitteen ostaessaan liittyy. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
kobo aura one lukulaite
Amazon on rakentanut mailman suurimman kirjakaupan, mutta Kindle Storesta ostetut e-kirjat avautuvat ainoastaan Kindle-lukulaitteissa, Fire-tableteissa ja Amazonin lukusovelluksissa. Kindle on suljettu järjestelmä, jota voi ainoastaan käyttää Amazonin laitteilla ja ohjelmilla. Kindle-lukulaitteet, kuten Oasis 2, eivät osaa avata EPUB-muotoisia kirjoja.

Muu maailma Amazonin ulkopuolella käyttää e-kirjojen standardia nimeltä EPUB. Tätä kirjaformaattia ymmärtävät suunnilleen kaikki kaupat ja laitteet ympäri maailman, Amazon poislukien. Jos siis käyttää esimerkiksi Kobon lukulaitetta, voi ostaa kirjoja lähes kaikista muista kaupoista paitsi Amazonista.

Suositukseni lukulaitteen valintaan on: valitse ensin mihin kaupalliseen systeemiin sitoudut – Amazon Kindleen vai EPUB-standardiin – ja vasta sen jälkeen valitse mieleinen lukulaite.

Lisää vaihtoehtoja niille, jotka etsivät hieman suuremmalla näytöllä varustettuja lukulaitteita.

E-kirjojen lukulaitteiden uusi kategoria: 8 tuuman näytöllä varustetut laitteet

2017-10-13

E-kirjojen lukulaitteet ovat alusta lähtien olleet pääasiassa pienikokoisia, helposti yhdessä kädessä pidettäviä laitteita. Kuuden tuuman kokoinen mustavalkonäyttö on ollut lähes ainoa valittavissa oleva koko. Nyt aika on kuitenkin kypsä valikoiman laajentumiselle. Markkinoille on tullut hyvä valikoima seitsemän ja kahdeksan tuuman näytöllä varustettuja lukulaitteita.
Amazon Kindle Oasis 7 e-kirjojen lukulaite on vedenpitäväMonet uudet lukulaitteet, kuten tässä Kindle Oasis, ovat vedenpitäviä.

Suuren ja pienen näytön hyviä ja huonoja puolia lukulaitteessa on tarkasteltu videon kera aiemmassa artikkelissa.

Tällä hetkellä markkinoilta (hieman eri puolilta maailmaa, mutta useimmat ovat tilattavissa myös Suomeen) löytyvät esimerkiksi seuraavat 7 ja 8 tuuman lukulaitteet:

Boyue Likebook Plus 172 euroa.
Cybook Ocean 189 euroa.
Icarus Illumina XL HD 199 euroa.
Kindle Oasis 250 USD.
Kobo Aura One 229 euroa.
Tolino Epos 230 euroa.

Tolino Epos ei ole saatavilla Keski-Euroopan ulkopuolelle, mutta muut tuotteet ovat tilattavissa Suomeenkin.

Näistä tuotteista Kobo Aura One ja Kindle Oasis ovat saaneet eniten kiitosta laitteiden arvioijilta. Kindle-laitetta hankintaa pohtiessaan on hyvä pitää mielessä, että se on tarkoitettu Amazonin kaupasta ostettujen e-kirjojen lukemiseen ja äänikirjojen kuunteluun. Kotimaisista kaupoista ladatut kirjat eivät Kindle-laitteissa toimi. Sama toisin päin: Amazonin kaupasta ostetut e-kirjat toimivat vain Kindle-laitteissa. Kotimaisista kaupoista ostetut kirjat toimivat kaikissa muissa paitsi Kindle-laitteissa.

Seuraavassa pitkä lista kaikkien edellä mainittujen lukulaitteiden ominaisuuksia ja teknisiä spesifikaatioita.

Cybook Ocean –lukulaitteen ominaisuuksia

Bookeen Cybook Ocean 8 tuuman lukulaite
8-inch Eink display, touch sensitive.
Display resolution 1024×768 px (160 PPI), 16 levels of grey.
Front light for reading in dark.
CPU: Cortex A8 TI OMAP3611 (800 MHz)
RAM : 128 MB
Wi-Fi (802.11b/g/n)
4GB internal storage for ebooks.
MicroSD memory card slot for additional storage space.
MicroUSB 2 port.
Dedicated keys for turning the page.
25 user interface languages.
Web browser.
Ebook formats: ePub, PDF Adobe DRM, HTML, Txt, FB2, DJVU
Li-Polymer battery 2100 mAh.
Dimensions: 196 mm x 150 mm x 7 mm
Weight: 300 gr with the battery.

Kobo Aura One –lukulaitteen ominaisuuksia

kobo aura one lukulaite
– 7.8-inch E Ink touchscreen, 1872 x 1404 resolution, 300 dpi
– Front light for reading in places with inadequate light. ComfortLight PRO technology that reduces blue light exposure.
– 8 GB on-board memory. Storage for up to 6,000 ebooks.
– 11 fonts and over 50 font styles. Font weight and sharpness settings.
– 14 file formats supported: EPUB, EPUB3, PDF, MOBI, JPEG, GIF, PNG, BMP, TIFF, TXT, HTML, RTF, CBZ, CBR.
– Access to public libraries that use Overdrive ebook library system.
– Wi Fi 802.11 b/g/n.
– Micro USB port.
– Battery life up to 1 month.
– Built-in device languages: English, French, German, Spanish, Dutch, Italian, Brazilian, Portuguese, Japanese, Turkish.
– Weight 230 gr.
– Dimensions 195 x 138.5 x 6.9 mm.

Icarus Illumina XL HD –lukulaitteen ominaisuuksia

Icarus Illumina 8 tuumaa, lukulaite
7.8-inch E ink screen.
300 DPI resolution.
Touch screen .
Powered by Android software. Google Play.
Front light.
Wi-Fi.
Bluetooth.

Boyue Likebook Plus –lukulaitteen ominaisuuksia

Boyue Likebook, e-kirjojen lukulaite
7.8-inch display in 1448*1072 resolution. Touch screen.
Ebook formats: Html, Epub, Pdf, Mobi, Html, TXT, Djvu, Rtf, Fb2
WiFi.
Android operating system.
Bluetooth
Dimensions: 198*144*8.3 mm.
Micro USB port.
3.5 mm headphone jack.
16GB storage space.
2800mAh battery.
Weight 290gr.

Amazon Kindle Oasis 7 –lukulaitteen ominaisuuksia

Amazon Kindle Oasis 7 tuuman lukulaite
7-inch display technology with E Ink Carta.
300 ppi pixel density, 16-level gray scale.
Built-in light for reading even in dark.
Waterproof (IPX8), tested to withstand immersion in 2 meters of fresh water for 60 minutes.
8 GB built-in storage. Holds thousands of books or over 35 Audible audiobooks; 32 GB holds thousands of books or over 160 Audible audiobooks.
Free cloud storage for all Amazon content.
Wi-Fi Connectivity
Bluetooth. Advanced Audio Distribution Profile (A2DP) support for audio streaming from Kindle Oasis to your Bluetooth speakers or headphones. Audio/Video Remote Control Profile (AVRCP_ support to remotely control playback of Audible audiobooks on Kindle Oasis from compatible Bluetooth devices. Bluetooth speakers requiring PIN codes are not supported.
The VoiceView screen reader, available over Bluetooth audio, enables access to the vast majority of Kindle Oasis features.
Ability to Invert Black and White, adjust font size, font face, line spacing and margins.
Ebook formats: Kindle Format 8 (AZW3), Kindle (AZW), TXT, PDF, unprocted MOBI, PRC natively; HTML DOC, DOCX, JPEN, GIF, PNG, PMP through conversion; Audible audio format (AAX).
Dimensions 6.3″x 5.6” x 0.13-.33” (159 mm x 141 mm x 3.4-8.3 mm).
Weight 6.8 oz (194g).
Battery life up to six weeks, based on a half hour of reading per day with wireless and Bluetooth off and the light setting at 10.

Tolino Epos –lukulaitteen ominaisuuksia

Tolino Epos lukulaite
7.8 inch E Ink Carta display. Capacitive touch screen.
Display resolution 1872 × 1404 pixels (300 ppi). 19.81 centimeters screen diagonal.
Integrated front light with automatic and manual adjustment of color temperature of the display light.
Processor: 1000 MHz Freescale i.MX6
RAM 512 MB
Storage (internal) 8 GB where 6 GB is available for ebooks. Additional storage space included at Tolino Cloud 5 GB.
Wi-Fi: WLAN (802.11 b/g/n).
Micro-USB port.
Ebook formats: EPUB, PDF, TXT, Adobe DRM and ebooks from public libraries (e. g. Onleihe Germany).
Waterproof (by HZO).
Dimensions 140 × 209 × 8.2 mm
Weight 260 g
Li-polymer battery, 1200 mAh.
Battery capacity up to 4 weeks.

E-kirjojen lukulaitetta valittaessa koolla on väliä

2017-08-15

E-kirjan lukulaitteiden näytön yleisin koko on kuusi tuumaa – siis samaa luokkaa kuin suurimpien älypuhelinten näytöt. Markkinoilla on kuitenkin muitakin, suurempia kokoja. Onko iso parempi? Mitä etuja 8 tuuman tai jopa 13 tuuman laitteella on standardikokoiseen 6 tuumaan lukulaitteeseen?

Kobo lukulaite riippumatossa
Otetaan kolme eri kokoista tuotetta: Sony DPT-RP1, Kobo Aura One ja Kindle Paperwhite. Näytöt ovat niissä kokoa 13, 7,8 ja 6 tuumaa, ja tarkat mitat ovat seuraavat.

6 tuuman Amazon Kindle Paperwhiten mitat ovat: 169 x 117 x 9.1 mm.
7.8 tuuman Kobo Aura Onen mitat: 195,1 x 138,5 x 6,9 mm.
13 tuuman Sony DPT-RP1 mitat: 224 mm x 302.6 mm x 5.9 mm. Laite on lähes kaikkia tableteja suurempi.

Ensimmäinen suuri ero on siis kokoero, joka pistää miettimään onko tarkoitus kantaa lukulaitetta usein mukana vai onko laite odottamassa kotona tai työpaikalla. Pieni kuuden tuuman kokoinen laite mahtuu takin taskuun tai laukkuun.

Toinen, myös kokoerosta johtuva asia on e-kirjojen ja dokumenttien formaatti, joita laitteella on tarkoitus lukea. Mikäli ajatuksena on lukea PDF-muotoon taitettuja kirjoja, mitä isompi näyttö on, sen helpompaa lukeminen on. Tästä syystä Sony DPT-RP1 on suunnattu nimenomaan PDF-dokumentteja lukeville ihmisille. Automaattisesti sivuttuvia ja rivittyviä EPUB ja Kindle –kirjoja voi lukea minkä kokoisella näytöllä tahansa, vain oma maku ratkaisee mikä tuntuu sopivalta. Painossa on myös pieniä eroja.

The Ebook Reader blogi on tehnyt aiheesta videon, josta voi katsoa miten juuri nämä kolme laitetta Sony DPT-RP1, Kobo Aura One ja Kindle Paperwhite eroavat toisistaan kun niillä luetaan eri formaatteihin taitettuja e-kirjoja. Voit katsoa videon tästä:

Amazon Kindle ereader fits into a coat pocket

Onko lukulaitteiden E ink -näyttöteknologia tulossa tietokoneisiin?

2017-07-28

E-kirjojen lukulaitteissa käytetään harmaasävynäyttöjä, joiden toimittaja usein on E ink. Näitä näyttöjä on jo sovellettu muuallekin, kuten kauppojen hyllyihin ilmoittamaan viimeisin hinta. Joihinkin älypuhelimiinkin on harmaasävynäyttö lisätty kakkosnäytöksi säästämään energiaa päivänvalossa puhelinta käytettäessä. Kiinalainen Dasung on kuitenkin sitä mieltä, että harmaasävynäyttö sopii myös tietokoneen monitoriksi.

Yhtiö on kehittänyt Dasung E ink Monitor Paperlike Pro -nimisen näytön, jonka voi liittää tietokoneeseen. Ajatuksena on, että silloin voi työskennellä vaikka ulkona auringonvalossa, tai jos on tuijotettava ruutua kovin pitkään, E ink -teknologia on silmille ystävällisempi kuin LCD-värinäyttö.
Dasung Paperlike Pro
Nämä juuri ovatkin E ink -teknologian vahvuudet. Näyttö ei perustu valon käyttöön, vaan se mikä ruudulle on kerran kirjoitettu, pysyy siinä kunnes jotain muuta laitetaan entisen tilalle. Näyttö ei siis välky lainkaan (paitsi silloin kun uusi ruudullinen ilmestyy näytölle). Koska se ei perustu valon käyttöön, ruudun sisältö näkyy erinomaisesti myös kirkkaassa auringonvalossa.

Dasungin Paperlike Pro monitori on 13.3 tuuman kokoinen. Se liitetään tietokoneeseen HDMI-kaapelilla.

E ink -näyttöjen huonoja puolia ovat hitaus ja kuvien huono taso (värien puutteen lisäksi). Dasung on mielestään ongelmat ratkaissut, sillä yhtiö kertoo uuden E ink -näytön olevan yhtä nopea kuin LCD-näytön.

Dasungin video esittelee Paperlike Pro -näytön varsin vaikuttavaa nopeutta:

Paperlike Pro on jo myynnissä Kiinassa, joten kyseessä ei ole mikään prototyyppi.

Tästä ei ole pitkä matka siihen, että markkinoille tulee kannettavia tietokoneita, joiden näyttö on E ink -teknologiaa. Kuka ehtii ensin?

Video: e-kirjan lukulaitteen ja tabletin erot kirjoja luettaessa

2017-06-25

Teimme äskettäin vertailun e-kirjojen lukulaitteiden ja tabletien kesken missä selvitimme niiden eroja kirjoja luettaessa. Silloin johtopäätös oli, että hinnan lisäksi suurimmat erot olivat laitteiden näytöissä, käyttötarkoituksessa (monikäyttölaite vastaan yhden asian laite), ja akun kestossa.
kobo aura one ereader
Lukulaitteista blogia kirjoittava yhdysvaltalainen asiantuntija teki myös hieman vastaavan vertailun ja tallensi sen myös videolle. The Ebook Reader blogin videolla tarkastellaan Kobo Aura One -lukulaitetta ja Amazon Fire HD 8 -tabletia. Kobon lukulaitteen näyttö on sarjassaan normaalia suurempi:: 7.8 tuumaa. Fire HD 8 tabletin näyttö on 8 tuumaa. Mittasuhteet ovat erilaiset, joten ne näyttävät eri kokoisilta vaikka käytännössä ovat oikeastaan saman kokoiset.

Videolta paljastuu laitetyyppien välillä yksi tärkeä ero lisää: paino. Tabletit ovat aina painavampia kuin lukulaitteet (kun puhutaan suunnilleen saman kokoisista laitteista). Joillekin tällä ei ole merkitystä, sillä jos esimerkiksi laite on pöydällä, nojaa telineeseen tai suojakotelo pitää laitteen pystyssä, sitä ei tarvitse kannatella kädessä. Jos kuitenkin pitää laitetta kädessään ja on huomannut käden väsyvän, laitteen painolla on merkitystä.

Alta voi katsoa The Ebook Reader blogin videon:

Miksi sitten tabletit ovat painavampia kuin lukulaitteet vaikka näyttö on suunnilleen saman kokoinen? Tabletin sisällä on enemmän metallia kuin lukulaitteen kuorien sisällä. Tabletin prosessori on tehokkaampi, siinä on enemmän muistia, suuremmat kaiuttimet, ja ennen kaikkea, akku on suurempi. Akut ovat yllättävän painavia, ja koska tabletin värinäyttö ja prosessori kuluttavat enemmän sähköä, ne tarvitsevat suuremman akun kuin lukulaitteet.

Videolla nähtävien laitteiden hintaero on melkoinen: Kobo Aura One maksaa Yhdysvalloissa 229 dollaria ja Fire HD 8 tablet 79 dollaria.

Nyt meillä on kaiken kaikkiaan viisi tekijää – näyttö, monen tarkoituksen laite vs. yhden asian laite, akun kesto, paino ja hinta, jotka vaikuttavat sen oikean tuotteen valintaan. Jokaisella on omat prioriteettinsa mitä painottaa, ja joiden mukaan valinta toivottavasti helpottuu.

Amazon Fire HD 8 tablet, 2017 model

Mikä ero on tablet-laitteen ja lukulaitteen välillä jos luen sillä vain e-kirjoja?

2017-05-26

Tablet-laitteet ja e-kirjojen lukulaitteet on suunniteltu erilaisiin käyttötarkoituksiin. Eroista huolimatta niissä on yksi ominaisuus, joka kummallakin vimpaimella toimii hienosti: sähköisten kirjojen lukeminen. Jos kirjojen lukeminen on pääasiallinen tarve laitteelle, tässä muutama vinkki kumpi olisi sopiva valinta. Esimerkkinä tässä käytetään Amazon Kindle lukulaitetta ja Fire tabletia, mutta täsmälleen samat asiat koskevat kaikkia muitakin merkkejä.

amazon fire hd 8, 3 tablet colors

Amazonin tuotteita käytetään esimerkkinä, koska niissä tulevat esiin myös hinnoittelun erikoisuudet. Kesäkuussa 2017 Amazon päivittää kaksi suosituinta tablet-malliaan teknisesti ja hinnoiteltultaan. Fire 7 ja Fire HD 8 -tabletien hinnat Yhdysvalloissa ovat $49 (7 tuuman näytöllä) ja $79 (8 tuuman näytöllä). Koska molempia voi mainiosti käyttää kirjojen lukemiseen, herää väkisinkin kysymys: miksi ostaa kalliimpi lukulaite kirjoja varten?

Amazon KIndle Oasis
Unohdetaan kuitenkin hinnoittelu hetkeksi ja katsotaan mitkä ovat ne ratkaisevat erot tabletien ja lukulaitteiden välillä.

1. Näyttö.
Lukulaitteen näyttö on suunniteltu vastaamaan paperi-muste lukukokemusta. Tästä syystä näytöt ovat mustavalkoisia, eivätkä pysty toistamaan videota. Hämmästyttävä ominaisuus niissä on, että auringonvalossa lukulaitteen näytöltä on parempi lukea kuin paperilta. Vedenpitäviä malleja on saatavilla. Tekstin kokoa voi muuttaa mieleisekseen. Yleisin lukulaitteiden näytön koko on kuusi tuumaa. Tabletien näytöt puolestaan ovat värillisiä, osaavat toistaa kaikenlaisen mediasisällön, mutta auringonvalossa niistä ei oikein ole mihinkään. Yleisimmät näytön koot ovat 7, 8 ja 10 tuumaa.

2. Yhden tarkoituksen tuote vastaan monikäyttölaite.
Lukulaitteella voi vain lukea e-kirjoja (ja muita sähköisiä dokumentteja) ja useimmiten myös kuunnella äänikirjoja. Laitteen suorituskyky ja resurssit ovat sen mukaan mitoitettuja, eli varsin rajallisia. Tablet puolestaan on monikäyttöinen tietokone, jota voi käyttää melkein kuten kannettavaa tietokonetta. Tästä päästään yhteen ydinkysymykseen: jos tulet käyttämään laitetta vain kotona ja tiedät mihin sitä käytät, voit helposti valita oikein. Jos sen sijaan otat laitteen mukaan matkoille, täytyy pohtia laitteen käyttötarkoitus ja miten paljon tavaraa voi mukaan ottaa.

3. Akun kesto.
Tyypillisesti lukulaitteen akku kestää käyttöä viikkoja yhdellä latauksella. Tablet kuluttaa akun latauksen yleensä parissa päivässä. Akun kesto on luonnollisesti täysin riippuvainen siitä miten laitetta käytetään, mutta lukukäytössä energian kulutus on tuota luokkaa. Kummankin laitteen voi ladata kannettavasta tietokoneesta USB-kaapelilla, verkkolaitteella tai kannettavasta vara-akusta.

Sitten se hinta. Käytetään Amazonin tuotteita esimerkkinä:

Kindle-lukulaitteiden hinnoittelu lähtee 79 dollarista yltäen 300 dollariin. Kaikissa malleissa on kuuden tuuman mustavalkonäyttö.
Fire-tabletit on hinnoiteltu 49 dollarista reiluun 100 dollariin. Valinnanvaraa on seitsemän ja kahdeksan tuuman näytöistä.

Kotimaan kaupoissa löytyvät tablet-tuotteet tulevat yleensä samoilta valmistajilta kuin tietokoneet ja puhelimet, joten pääasiassa asiallisia laitteita on tarjolla. Muita lukulaitemerkkejä ovat esimerkiksi Kobo, Cybook ja Onyx.

Amazon Fire HD 8 tablet, 2017 model

Vuoden 2017 parhaat e-kirjojen lukulaitteet (amerikkalaisen maun mukaan)

2017-05-19

Vuosi 2017 on itse asiassa juhlavuosi e-kirjojen ja lukulaitteiden lyhyen historian aikana. Tasan 10 vuotta sitten verkkokauppa Amazon ryhtyi markkinoimaan sähköisiä kirjoja hintaan 9.99 dollaria. Samalla yhtiö alkoi myydä itse kehittämäänsä e-kirjojen lukulaitetta nimeltään Kindle. Konsepti sai heti edelläkävijöiden suosion Pohjois-Amerikassa, eikä kestänyt kuin kolme-neljä vuotta niin suuri (englanninkielisten maiden) lukeva yleisö omaksui uuden tavan lukea. Stieg Larssonin trilogia, muu dekkarikirjallisuus ja romantiikka aloittivat uuden aikakauden lukemistavoissa.

Näin jälkikäteen katseltuna ensimmäiset Kindle-laitteet näyttävät melkoisilta härveleiltä. Niissä on näppäimistö, vaikka kyseessä pitäisi olla lukulaite. Silloin jotain on väkisinkin pielessä käyttöliittymän suunnittelussa. Eikä aikaakaan kun kilpailijoita ilmaantui, ensimmäiset kosketusnäytölliset laitteet ilmestyivät, ja vihdoin myös itse näyttönsä valaisevat lukulaitteet saatiin valmiiksi.

10 vuotta onkin tietotekniikan kehityksessä pitkä aika. Tämän päivän sähköisten kirjojen lukulaitteet ovat käyttömukavuudeltaan huomattavasti kehittyneet alkuajoista. Mielenkiintoista on myös huomata miten laitteita suunnittelevat yhtiöt ovat tarttuneet pitkälti samoihin epäkohtiin ja korjanneet niitä, joita esimerkiksi Harri Heikkilä tuoreessa väitöskirjassaan Tämä ei ole kirja on vuosien varrella havainnut.

Seuraavat kuusi lukulaitetta ovat osoittautuneet teknologiajulkaisu Cnetin testeissä parhaiksi alkuvuoteen 2017 mennessä. Koska kyseessä on Yhdysvalloissa toimiva julkaisu, on Amazonin osuus testattavien tuotteiden valikoimassa huomattavan painokas, mutta tuotteiden laadulla on varmasti myös tekemistä asian kanssa.

Tässä Cnetin parhaiksi arvioimat lukulaitteet:
Kobo Aura One, e-kirjojen lukulaite
6. Kobo Aura One.
Kobo on e-kirjakauppa, joka on jo vuosia markkinoinut myös lukulaitteita. Keski- ja Etelä-Euroopassa Kobon laitteita on saatavilla myös kivijalkakirjakaupoissa. Kobo Aura One -laitteessa on kaksi erikoisuutta: suuri näyttö 7.8 tuumaa ja se on vedenpitävä. Kobo ymmärtää EPUB-kirjoja, eli sillä voi lukea kotimaisista kaupoista hankittuja e-kirjoja. Hinta laitteella noin 200.

5. Amazon Kindle vuosimalli 2016.
Perus-Kindle on kelpo laite kohtuuhintaan noin 80 dollaria.

4. Barnes & Noble Nook Glowlight Plus.
Edullinen lukulaite, joka on myös vedenpitävä. Barnes & Noble on yhdysvaltalainen kirjakauppaketju, joka ei myy e-kirjoja Suomeen, mutta laitetta voi yrittää tilata Amazonista hintaan 80 dollaria. Tarkoitettu EPUB-kirjojen lukemiseen, eli sopii siinä mielessä suomalaiseen e-kirjamaailmaan.
Amazon Kindle Paperwhite lukulaite
3. Kindle Paperwhite.
Hinta/laatusuhteeltaan rationaalinen valinta mikäli haluaa laadukkaan Kindle-lukulaitteen. Kaikki tarpeelliset ominaisuudet hintaan noin 120 dollaria (Amazon.com).

2. Kindle Voyage.
Erinomainen lukulaite, jonka näytöllä on 300 pistettä tuumalla, eli erittäin tarkka näyttö. Hintaa noin 200 dollaria Amazon.comissa.

1. Kindle Oasis.
Laite, jossa on kaikki mahdolliset ominaisuudet tyylikkäästi toteutettuna, mukaanlukien laitteen akun lataavat kannet. Hintaa onkin sitten sellaiset 300 dollaria.

Amazon KIndle Oasis lukulaite
Laitteita voi hankkia ainakin Verkkokauppa.com ja Pixmania.fi -kaupoista. Kindle-tuotteet ovat tilattavissa Amazon.com-kaupasta Yhdysvalloista.

Myös Euroopassa suunnitellaan lukulaitteita (todennäköisesti nekin tosin valmistetaan Kiinassa), mutta esimerkiksi Onyx, Pocketbook, Letto (Adlibris) ja Tolino (saksankieliset alueet) ovat saatavilla omista myyntikanavistaan.

Älypuhelimesta e-kirjojen lukulaite tuplanäytön avulla

2017-04-07

Tiedot englanninkielisiltä markkinoilta, joissa e-kirjat ovat olleet valtavirtaa jo kotvan, kertovat sähköisen lukemisen yleistyvän yhä pienemmissä laitteissa. Älypuhelinten näytöt ovat kasvaneet sen kokoisiksi, että niiltä luetaan kokonaisia kirjoja. Tärkeä tekijä lukemisen yleistymiselle on myös se, että puhelin on aina mukana. Kun jossain tulee 15 minuutin odotusaika, on puhelin helppo kaivaa taskusta ja käyttää luppoaika lukemiseen.

Vaikka älypuhelinten näytöt ovat kirkkaita ja erittäin tarkkoja, ulkona auringonvalossa ei lukemisesta tahdo kuitenkaan tulla mitään. Täysille tehoille säädetty värinäyttö myös syö akun voimavarat nopeasti. Siksi markkinoilla on puhelin, jossa on kaksi ruutua: toinen on ihan normaali puhelimen värinäyttö, mutta toinen on e-kirjoja varten kehitetty mustavalkoinen E ink -näyttö.

Hisense A2. Photo: maistecnologia.com

Hisense A2. Photo: maistecnologia.com


Hisense A2 on Android-ohjelmistolla toimiva älypuhelin, jossa on oma näyttö kummallakin puolella laitetta. Toisella puolella on 5.5 tuuman värinäyttö ja toisella puolella 5.2 tuuman mustavalkoinen E ink -näyttö. E ink -näytöt ovat kehitettyjä nimenomaan lukemista varten. Esimerkiksi auringossa E ink -ruudulta on yleensä helpompi lukea kuin paperilta (puhumattakaan LCD tai OLED -värinäytöstä).

01net-julkaisun mukaan Hisense A2 tulisi myyntiin vuoden 2017 syksyllä Android 7 käyttöjärjestelmällä suunnilleen hintaan 400 euroa. Toimittaja pääsi kokeilemaan laitteen prototyyppiä, ja oli varsin positiivinen tuotteen suhteen lyhyen testin perusteella. Tuote on tulossa ainakin suuriin Euroopan maihin saataville, Suomen tilanne selviää aikanaan.

Hisense A2 ei kuitenkaan ole ensimmäinen tuplanäytöllä varustettu puhelin. Yotaphone on ollut saatavilla ajoittain ja täällä on oma pikatestimme Onyxin lukulaite-puhelimesta.

Klaavan englanninkielisiä voi seurata Klaava.com-sivustolla.