Britannian suosituimman sunnuntailehden lopetus ei tuonut lukijoita kilpailijoille

Britanniassa on käynnissä suuri, yhä hämmästyttävämmäksi osoittautuva oikeudenkäynti, jossa News of the World -sanomalehden toimittajia syytetään salakuuntelusta, vakoilusta, ihmisten jahtaamisesta ja onpa esiin tullut tapaus, jossa kuvaaja oli sylkenyt kuvattavaa kasvoihin saadakseen haluamansa kuvan. News of the World -lehti lopetettiin skandaalin puhjettua heinäkuussa 2011. Sanomalehden sunnuntainumero sattui olemaan Britannian eniten tilattu lehti. Uudet levikkitilastot kertovat, että News of the Worldin tilaajat eivät pääsääntöisesti ole tilanneet kilpailevaa lehteä menettämänsä tilalle.

News Of the World

Luvut ovat painetun median kannalta huolestuttavia. News of the Worldin levikki oli alkuvuonna 2011 7,2 miljonaa. Kun lehden julkaisu heinäkuussa päättyi, markkinoilla oli siis 7,2 tilaajaa ilman sunnuntain lehteä. Britannian koko lehdistön levikkiluvut syksyltä 2011 kertovat kuitenkin 3,4 miljoonan tilaajan hävinneen kuin sumu Lontoosta.

News of the Worldin hävitessä sunnuntaiaamun kahvipöydästä, lähes puolet sen tilaajista, 3,4 miljoonaa tilaajaa, ei siis ottanut mitään painettua lehteä tilalle. Mihin he hävisivät?

Olisi mielenkiintoista verrata brittiläisten ladattavien lehtien (iPad- ja Android-lehtien) ja lehtien verkkosivujen kävijämäärien kehittymistä samana ajanjaksona. Laajemmasta näkokulmasta katsottuna on kuitenkin selvää, että tablet-laitteiden, lukulaitteiden ja älypuhelinten myynti ja käyttö medialaitteina kasvaa samaan aikaan kun painetun median käyttö vähenee.