Sodassa kaatuneen siirtolaisen tarina

Poliisin rikostutkija ja juristi Mikko Porvali on kirjoittanut kirjan Kanadan armeijassa taistelleesta ja Normandiassa kaatuneesta sukulaisestaan Olavi Nenosesta. Kirjan tiedot http://atena.fi/kirjat/kirja/365

135-sivuinen kirja ei ole mikään järeän luokan tutkimus, varsinkin kun siihen on liitetty mukaan varsin yleisiä asioita hiukan sillä periaatteella, mistä tietoa on parhaiten saanut. Nenosen esimiehistä ei kirjassa taideta mainita muita kuin pataljoonankomentaja ja sitä alemmat portaat eli komppania, joukkue ja ryhmä jäävät tuntemattomiksi suureiksi. Mikäli arkistolähteisiin (joita kuulemma auliisti järjestettiin) olisi liitetty muutakin kuin Nenosen omat palvelusasiakirjat, asia olisi varmaan korjaantunut.

Siinä missä Nenonen jää osin etäiseksi hahmoksi, sivun verran on selostettu mm. Hitlerin henkivartiokaartia ja Eisenhowerin päiväkäskyä.

Kuitenkin yksi mies tarjoaa varsin hyvän esimerkin ja tähystysreiän siihen, miten kohtalo kuljettaa ja mitä kaikkea toiseen maailmansotaan sisältyi.

Olavi Nenosen isä syyllistyi Suomessa murhaan ja koulutuksensa takia kirjoittaja osaa hyvin kuvata murhaajan vaimon asemaa. Mies uhkasi vankilasta vapauduttuaan kostaa vähän kaikille ulkopuolelle jääneille ja toisaalta kyläyhteisö halveksi parhaansa mukaan murhaajan perhettä. Seuraukseksi tuli murhaajan vaimon ja hänen ainoan lapsensa Olavi Nenosen muutto Kanadaan.

Asepalvelus oli keino saada kansalaisuus ja Olavi Nenonen liittyi vapaaehtoisena Kanadan maavoimiin vuoden 1941 lopussa 18-vuotiaana (kolme vuotta ennen säädettyä värväytymisikää, jota runsaasti kierrettiin).

Kirjoittaja on perehtynyt Brittiläisen Kansanyhteisön sotilasorganisaatioon, jota lienee syytä selostaa. Rykmentillä oli erisnimi. Esim. brittiarmeijassa oli rykmentti nimeltään “Kuninkaan omat” (King’s Own). Rykmentti lähetti yhdellä kertaa sotaan vain yhden pataljoonan, joka kantoi rykmentin nimeä. Siis King’s Own tarkoittaa pataljoonaa. Pataljoonista koottiin numeroituja prikaateja ja suurempia yhtymiä samalla tavalla kuin muissakin maissa.

On myös hyvä huomata, että brittien Montgomery soti ensin Pohjois-Afrikassa mm. ranskalaisten, australialaisten, intialaisten, uusseelantilaisten ja eteläafrikkalaisten joukkojen voimin ja myöhemmin Normandiassa huomattavalta osaltaan kanadalaisin voimin. Kanadassa myös valmistettiin suurin osa RAF:n lentokoneista.

Kirjasta saa varsin hyvän esimerkin siitä, miten ja miksi anglosaksinen sotiminen oli niin tahmeata kuin se oli. Jo maihinnousupäivänä 6. kesäkuuta piti valtaaman 15 kilometriä sisämaassa sijainnut Caenin kaupunki, minkä valtaukseen kului todellisuudessa kaksi kuukautta.

Kun Olavi Nenosen toisessa portaassa ollut joukko eteni etulinjaan, se käytti 15 – 20 km:n siirtymiseen autoja, koska koko joukko oli moottoroitu. Siirtymismarssilla joukko juuttui liikenneruuhkaan, mistä olisi vältytty, jos kaksi vuotta intensiivisesti koulutettu joukko olisi marssinut kyseisen matkan jalkaisin.

Useampaan kertaan liittoutuneet käyttivät raskaita pommikoneita yritykseen avata sillanpääaseman pattitilanne. Pommitukset aiheuttivat siviiliuhreja ja muuttivat maaston vaikeakulkuiseksi.

Olavi Nenosen varsinainen tulikaste koitti 18.7.1944. Tässä tulikasteessa Nenonen myös kaatui ja hänen brittiläinen morsiamensa kuoli 2.6.1946 tuberkuloosiin. Olavi Nenosen äiti kävi poikansa haudalla kerran arvellen, ettei toista matkaa kestäisi. Suomessa 1923 Olavi Nenosen isän murhatyöstä alkanut tapahtumasarja oli saapunut päätepisteeseen.

Koskettavaa tarinaa lukiessa suomalaista hiukan vaivaa sen asian tavaton korostaminen, miten kovia olivat kanadalaisten tappiot. Sodassa kärsitään tappiota, mutta vertailun vuoksi olisi hyvä todeta, että talvisodan lopussa nurmoolainen reservistä koottu ratsuväkieskadroona (komppania) menetti lähes koko vahvuutensa kaatuneina ja haavoittuneina yhdessä lyhyessä hyökkäyksessä – eivätkä olleet edes harjoitelleet kahta vuotta kuten kanadalaiset.