Stephen King kirjan tulevaisuudesta: Kirja ei ole tärkeä

”Kirja [esineenä] ei ole tärkeä. Se on vain jakelujärjestelmä. Tarina ja lahjakkuus ovat tärkeitä.”

Näin kiteyttää yksi maailman eniten myyty kirjailija Stephen King meneillään olevaa muutosta kirjallisuudessa. King on miettinyt asiaa ainakin viimeiset 10 vuotta, joten ihan lonkalta hän ei mielipiteitään heitä. Jo vuonna 2000 kirjailija laittoi nettiin ilmaiseksi saataville ennen julkaisemattoman mini-romaaninsa Riding the Bullet. Itseni lisäksi kirjan latasi ensimmäisen päivän aikana 400000 muuta innokasta lukijaa. Myöhemmin e-kirjasta tuli maksullinen.

CNN:n haastattelussa Stephen King kertoo lukevansa sekä perinteisiä kirjoja että e-kirjoja. Häntä näyttää miellyttävän erityisesti Amazon Kindle-lukulaite. Tähän mennessä King on keksinyt vain yhden huonon puolen e-kirjoissa: ”Jos tiputat painetun kirjan vessanpönttöön, voit ehkä pyyhkiä sen ja jatkaa lukemista, mutta jos tiputat lukulaitteen pönttöön, niin se oli siinä”.

Stephen King aloitti kirjailijan uransa jo 40 vuotta sitten, jolloin sähkökirjoituskone oli teknologian suurin lahja kirjailijalle. Perinteestään huolimatta King suhtautuu avoimesti uuteen aikaan myös kirjallisuudessa: ”Kirjoja tulee aina olemaan. Pysyvätkö ne samanlaisina kuin ne juuri nyt ovat? Ehdottomasti eivät.”

CNN Money-ohjelman Stephen King-haastatteluvideon voi katsoa CNN:n sivulla.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *