E-kirjat tuovat muutoksia myös perinteisiin kirjaformaatteihin

E-kirjat mahdollistavat uusia asioita kirjallisuudessa. Elämme juuri nyt e-kirjojen kuumaa kehitysvaihetta, joten tulemme varmasti näkemään niin onnistumisia kuin hutejakin.

Yksi uusista mahdollisuuksista on perinteistä kirjaa lyhyempien teosten julkaisu. Yleensä kirjana pidetään teosta, jonka sivumäärä on jostain 150 sivusta ylöspäin. E-kirjoissa ei enää sivun käsitettä tarvitse käyttää, mutta joka tapauksessa, mikään ei estä julkaisemasta e-kirjaa, jossa on esimerkiksi 20-100 sivua.

Verkkokauppa Amazon tarttui tähän mahdollisuuteen ensimmäisenä avaamalla Singles-osaston tavanomaista lyhyemmille teoksille. Juuri avatun Singles-kirjaosaston valikoima näyttää painottuvan tietokirjallisuuteen. Hinnat ovat 3-6 dollaria.

Suomessa Elisa Kirja markkinoi myös ainakin yhtä kirjaa, jota voi ostaa luku kerrallaan. Suomen johtavat dekkarikirjailijat ovat kirjoittaneet kukin omat erilliset tarinansa, jotka yhdessä muodostavat Tykki-nimisen e-kirjan. Lukija voi ostaa koko kirjan tai minkä tahansa haluamansa luvun kirjasta. Yksi luku maksaa viisi euroa.

Tykki julkaistaan vain e-kirjana. Sen kirjoittajat ovat Tapani Bagge, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, Tuomas Lius, Juha Numminen, Eppu Nuotio, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Markku Ropponen, Matti Rönkä, Jarkko Sipilä ja Antti Tuomainen.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *