Suomen historian käännekohtia, vuoden 2011 versio

Suomen historian käännekohtia
– Suomen keskeiset vaiheet 1800-luvulta 2000-luvulle

E-kirja: Suomen historian käännekohtia

ISBN 978-952-5901-10-8 (EPUB)

Kirjoilija: Soile Varis
Kustantaja: Klaava Media
Julkaistu: Heinäkuu 2011

Suomen historian käännekohtia kertoo kaikki olennaiset vaiheet Suomen kehityksestä 1800-luvulta 2000-luvulle. Kirjassa käsitelty historiallinen ajanjakso koostuu Ruotsin vallan ajasta, Venäjän vallan aikakaudesta ja itsenäisen kansakunnan historiasta.

Runsaasti kuvitettu kirja kertoo tiiviissä tietopaketissa Suomen valtiollisen ja kansainvälisen aseman muutoksen. Mukana ovat keskeiset maata kohdanneet kriisit sekä yhteiskunnalliset, taloudelliset ja kulttuuriset murrokset.

Suomen historiaan on vaikuttanut moni hallitsija Kustaa Vaasasta, Napoleonista, Aleksanteri II:sta ja Hitleristä lähtien aina maamme Euroopan unioniin liittäneisiin päättäjiin asti. Kaikilla heillä on oman aikansa ja paikkansa tässä kronologisesti etenevässä kirjassa.

Jokainen Suomen historiasta kiinnostunut voi kirjan lukemalla nopeasti palauttaa mieleensä kansakunnan keskeiset vaiheet. Vaikka kirja tiivis tietopaketti onkin, aineisto on kattava, sillä se sisältää lukion Suomen historian kurssin keskeisen tietoaineksen.

Sisältö

1. Ruotsin vallan aika
2. Suomi suurvaltapolitiikan pelinappulana
3. Suomalaisuuden synty ja kansallinen herääminen
4. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros alkaa
5. Suomen itsenäistymiskehitys
6. Kahtiajaosta eheytymiseen
7. Suomi toisessa maailmansodassa
8. Suomi kylmässä sodassa
9. Suomen uusi kansainvälinen asema

Osta kirja

Vuonna 2017 päivitetty kirja on korvannut tämän vuonna 2011 julkaistun teoksen.