Tekoälyn vaikutus kustannusalan tulevaisuuteen

frankfurtin kirjamessut, kiinalainen kustantaja

Tekoäly (Artificial intelligence, AI) on ohjelmistoteknologia, joka yleensä pyrkii tekemään informoituja johtopäätöksiä mikäli sen lähdeaineisto on riittävän laaja. Sillä ei maailman suuria ongelmia ratkaista, mutta tarkkaan määriteltyihin tehtäviin tekoälysovelluksia jo käytetään. Maailmalla myös kirjakustantajat, sanomalehdet ja muu media vähintään jo … Lue >

Bonnierin omakustannepalvelu Type & Tell siirtyy Adlibris-verkkokaupalle

Bonnierin omistama, pääasiassa Ruotsissa enää toimiva kirjailijoille tarkoitettu omakustannepalvelu Type & Tell siirtyy Adlibris-verkkokirjakaupalle. Koska Bonnier omistaa myös Adlibriksen, konsernin sisäinen siirto tehdään 1.9.2018.
kirjamessut, kirjoja pinossa
Bonnier avasi vahvan julkisuuden myötä Type & Tell omakustannepalvelun kirjailijoille vuonna 2015. Itsenäisen startup-yrityksen tapaan … Lue >

Miten e-kirjoja lukevat ihmiset valitsevat ostettavan kirjan?

Perinnetieto kertoo kirjailijan nimen, kirjan nimen ja kansikuvan vaikuttavan ostopäätökseen eniten – hinnallakin on toki väliä. Saksassa tehtiin kysely lukijoiden keskuudessa, jotka lukevat runsaasti omakustanteina julkaistuja e-kirjoja, ja tulosten mukaan ostopäätökseen vaikuttavatkin hiukan eri tekijät kuin perinnetieto antaa ymmärtää.

Kindle lukulaite kädessä
Ostopäätöksen … Lue >

Bonnier avasi Ruotsissa kirjailijoille Type & Tell omakustannepalvelun

E-kirjojen myötä teoksen julkaiseminen omakustanteena on etenkin suurilla englanninkielisillä markkinoilla yleistynyt. Samalla kuitenkin painotekniikka on jatkuvasti kehittynyt, madaltaen vähimmäispainosmäärien kokoa ja hintaa. Ruotsista maailman suurten mediakonsernien joukkoon kasvanut Bonnier avasi syyskuun 2015 alussa Type & Tell kirjojen omakustannepalvelun, jonka painopiste … Lue >