Tag Archives: paperikirja

Ruotsissa kampanjoidaan e-kirjan ja p-kirjan tasavertaisen verokohtelun puolesta

2015-06-12

Maailma muuttuu, mutta verot ovat ikuisia. Kun jokin verotaso on kerran saavutettu, on sen alentaminen vaikeaa. Tämän ovat huomanneet kaikissa EU-maissa e-kirjoilla liiketoimintaa tekevät yhtiöt. Nyt Ruotsissa on käynnistetty kampanja, jolla pyritään saamaan painettujen ja sähköisten kirjojen arvonlisävero samalle tasolle – mielellään paperikirjojen alhaiselle tasolle.

förläggare ALV-vero e-kirjalle ja p-kirjalle
Kuva Svenska Förläggare Ab.

Verokampanjan aloitteen tekijä on Ruotsin kustantajien yhdistys Svenska Förläggare Ab, mutta mukaan halutaan kaikki kirjoista kiinnostuneet kansalaiset. Sitä voi käydä tukemassa verkkosivulla, jossa kirjailijat kertovat mielipiteensä asiasta. Pelkästään tätä kirjoittaessa tukijoiden määrä kasvoi noin sadalla.

Kirjojen arvonlisäveroasiassa EU on tehnyt jäsenmaille selväksi miten asiat ovat. Paperikirjojen ALV on jäsenmaissa tyypillisesti alhainen, ja e-kirjojen ALV on korkeimman verokannan mukainen. Koska e-kirjat luokitellaan digitaalisiksi palveluiksi, niiden veroa ei ole saanut alentaa. Ranska ja Luxemburg tekivät niin, mutta EU komensi maat korjaamaan e-kirjojen veron takaisin korkeammalle tasolle.

Ruotsissa pyritään nyt ruotsalaisten poliitikkojen kautta vaikuttamaan EU:hun sähköisten kirjojen veroasiassa. Myös EU on jo käynnistänyt työn, jonka tavoitteena on uudistaa digitaalisten tuotteiden verokohtelu ja maantieteelliset rajoitukset.

Bonnier kokeilee uutta julkaisumallia e-kirjan ja paperikirjan yhdistelmällä

2015-04-20

Suurkustantamo Bonnier on perustanut uuden, pienen start-up-yhtiön mentaliteetilla toimivan kirjakustantamon Twenty7 Booksin. Mielenkiintoiseksi kustantamon tekee kaksi asiaa: se julkaisee vain uusien kirjailijoiden teoksia, ja se julkaisee ne ensin vain e-kirjoina. Paperikirja julkaistaan vasta kuusi kuukautta e-kirjan jälkeen.

Kindle lukulaite ja paperikirjoja

The Bookseller kysyi asiaa Twenty7 Booksin kustantajalta Joel Richardsonilta, joka kertoi: ”Uskomme, että innovatiivinen digitaalinen-ensin julkaisumallimme auttaa meitä lähestymään kirjakauppiaita painetulla kirjalla, koska meillä on jo tarina kerrottavana heille. Meillä on jo arvosteluja ja e-kirjojen myyntilukuja, joilla pyrimme saamaan kirjakaupat tukemaan meidän tuotteitamme tässä riskejä välttelevässä ympäristössä.”

Toisin sanoen, Twenty7 Books pyrkii käyttämään e-kirjoja paperikirjojen markkinoinnin apuvälineinä ja myös testaa e-kirjoilla menekkiä ennen kuin päättää miten lanseeraa painetun kirjan. Jos e-kirjasta sattuukin tulemaan menestys, sekään ei varmaan kustantajaa haittaa.