Tag Archives: vedenpitävä

Miten vesivahingosta kärsinyt kirja palautetaan lukukelpoiseen kuntoon

2017-11-03

Paperikirjoille vesi on vaarallinen elementti. Mikäli kirja kastuu kunnolla, sitä ei oikein millään konstilla saa siihen kuntoon mitä se oli ennen vesikäsittelyä, mutta aika lähelle on mahdollista päästä. Yhdysvalloissa Syracusen yliopiston kirjaston asiantuntijat ovat kuvanneet videolle heidän parhaat konstinsa märän kirjan kunnostukseen.
kastuneen kirjan pelastus: video-opas
Aivan joka kodista tarvittavia apuvälineitä kirjan korjaamiseen ei taida löytyä, mutta jos työ- tai opiskelupaikan välineisiin pääsee käsiksi, sieltä voi löytyä puuttuvia työkaluja, kuten tuuletin.

Alla kastuneen kirjan pelastusvideo, jonka on toteuttanut Syracuse University Library’s Department of Preservation and Conservation.

Voiko e-kirjoilla välttää kastumisvaaran?

Kuten tiedetään, elektroniikka on vielä arempaa vedelle kuin paperi ja muste, sillä kastuessaan elektroninen lukulaite, tablet tai puhelin kertakaikkiaan lopettaa toimintansa. E-kirjojen kastumisen voi kuitenkin helposti estää hankkimalla vedenpitävän lukulaitteen.

Vesitiiviitä lukulaitteita ovat esimerkiksi Kobo Aura ja Amazon Kindle Oasis (7 tuuman malli). Joihinkin laitteisiin on myös saatavilla vesitiiviitä koteloita.

Tällä videolla hollantilainen lukulaitteen testaaja käy suihkussa Kobo Aura H2O-laitteen kanssa. Laite selviää testistä hienosti, mutta kosketusnäyttö luulee vesipisaroita sormen painalluksiksi.

E-kirjojen lukulaitteita, jotka kestävät pohjoisen ilmaston ihmeelliset lämpötilat

2015-03-28

Harva vaeltaja tai hiihtäjä on kantanut edes pientä osaa kirjastostaan mukana matkalla vain siltä varalta jos lukukärpänen sattuisi pistämään ulkoilun aikana. Nyt se periaatteessa on mahdollista, sillä pieni ja kevyt e-kirjojen lukulaite voi sisältää koko oman kirjaston ilman painonlisäystä repussa. Vaan kestääkö herkkä elektroninen vimpain pohjoisen säitä? Kestää, todistavat tuoreet videot.

Pocketbook Aqua

Venäläinen lukulaitteiden valmistaja Pocketbook testasi oman vedenpitävän Aqua-tuotteensa laittamalla lukulaitteen vedellä täytettyyn astiaan, viemällä astian pakastimeen, ja kun astia sisältöineen oli jäätynyt, sulattamalla sen. Pocketbook Aqua –lukulaite toimi aivan normaalisti käytyään läpi pakastamisprosessin. Tässä video:

Pocketbookin lisäksi myös muilla valmistajilla on vedenpitäviä e-kirjojen lukulaitteita. Yksi niistä on Keski-Euroopassa suosittu Kobo, jonka laitemalli Aura H2O on vedenpitävä. Saksalainen julkaisu allesebook.de testasi laitteen pakkaskestävyyden pakastamalla sen. Myös Kobon laite kesti pakastamisen hienosti. Tässä video: