Perhe vahvisti Stieg Larssonin ’viidennen’ Millennium-kirjan olemassaolon

Ruotsalaisen Stieg Larssonin kolme rikosromaania, niin sanottu Millennium-sarja, keikkuu bestseller-kirjalistojen kärjessä maailmalla yhä vain. Etenkin tämän vuoden aikana nopeasti laajenneet e-kirjojen markkinat ovat edistäneet myyntiä, sillä Yhdysvalloissa Larssonin kirjat ovat jatkuvasti eniten myytyjä ja kirjastoista lainattuja e-kirjoja.

Moni lukija haluaisi jatkoa kolmelle kirjalle, mutta kirjailija kuoli vain viisikymppisenä vuonna 2004. Stieg Larssonin puoliso on jo aiemmin kertonut, että kirjailija oli käytännössä saanut valmiiksi neljännenkin osan Millennium-sarjaansa.

Neljännen kirjan olemassaolosta on kuitenkin oltu hieman epävarmoja, sillä Stieg Larssonin lähimmät perheenjäsenet ja hänen puolisonsa ovat taistelleet lakimiesten välityksellä kiivaasti kirjailijan jäämistöstä.

Nyt kuitenkin Stieg Larssonin veli vahvisti julkaisemattoman kirjan olemassaolon CBS Morning Show televisio-ohjelmassa. Kirjailija oli kertonut siitä hänelle vain 10 päivää ennen äkillistä kuolemaansa. Veli sanoi kirjan olevan sarjassa viidennen teoksen, koska Stieg ajatteli viidennen kirjoittamisen olevan hauskempaa kuin neljännen kirjan.

Todennäköisesti veli viittaa samaan kirjaan jonka kirjailijan puoliso on aiemmin maininnut, koska kahden keskeneräisen, lähes valmiin, samaan sarjaan kuuluvan kirjan löytyminen olisi vähintäänkin kummallista.

BBC:n saama vahvistus Larssonin veljeltä.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *