Moni artisti tuohtui saadessaan ensimmäiset rojaltimaksut Spotify-verkkojukeboksin soittamista kappaleista. Esimerkiksi ruotsalainen Magnus Uggla väitti nakkisormisen katusoittajan tienaavan paremmin kuin levyttäneen artistin. Suomessa kirjailijoita on kohdeltu samalla tavalla jo vuosikymmeniä. Hiljaisen hyväksynnän takana kirjailijoiden Spotify-kohteluun on ollut maamme kirjastolaitos, jonka maksamat korvaukset kirjailijoille ovat pienemmät kuin nakkisormisen bloggaajan Google-mainostulot.
Sanasto ry on nyt päättänyt avata tämän kirjallisuuden oman Pandoran lippaan aloittamalla Kirja elää-kampanjan. Tavoitteena kampanjassa on kolminkertaistaa kirjailijoille maksettavien lainauskorvausten määrä 10 miljoonaan euroon vuodessa, jolloin korvaukset olisivat Pohjoismaista tasoa. Kirjailijat tulisi myös asettaa yhdenvertaiseen asemaan ulottamalla korvausjärjestelmä myös opetus- ja tutkimuskirjastoihin. Sanasto on kirjallisuuden tekijöiden tekijänoikeusjärjestö, joka valvoo ja kerää rojalteja kirjallisuuden käytöstä kirjastoissa ja mediassa.
Kun kirjastosta lainataan kirja 1000 kertaa, kirjailijalle tilitetään siitä keskimäärin 35 euroa. Kirjailija on siis kirjastossa myynyt 1000 kirjaa yhden kirjakaupasta ostetun kirjan hinnalla. Jostain syystä kirjastokorvaukset jaetaan myös epätasaisesti: Suomen tietokirjailijat ry kertoo tietokirjailijoiden saavan korvauksista vain 10 prosenttia eivätkä oppikirjojen tekijät saa senttiäkään.
Julkisena palveluna Suomen kirjastolaitos on aivan huippuluokkaa. Tuotevalikoima on laaja, henkilökunta on asiantuntevaa ja niin palvelualtista, että siitä saisivat ottaa oppia suomalaiset palveluyrityksetkin. Kirjastojen puitteet ovat pääsääntöisesti erinomaiset – jos et usko, käy ihastelemassa esimerkiksi Aurajoen rannalla Turun keskustan kirjastoa tai Espoon Leppävaarassa Sellon kirjastoa.
Pandoran lippaan kirjastolaitoksesta tekee sen suuri koko suhteessa Suomen kirjamarkkinaan. Keräsin loppuvuonna 2011 ilmestyvään median murrosta käsittelevään kirjaani joitakin lukuja aiheesta:
– Kirjastoista lainattiin vuonna 2010 70 miljoonaa kirjaa,joka on lähes kolme kertaa enemmän kuin kirjoja ostettiin.
– Kirjastot ostivat vuonna 2010 noin 1,8 miljoonaa uutta kirjaa lainattaviksi kansalaisille.
– Suomen kirjastolaitoksen toimintabudjetti oli noin 300 miljoonaa euroa, joka on hieman enemmän kuin Kustannusyhdistyksen yhteenlaskema Suomen koko kirjamyynti.
Kirjastolaitos on käytännössä suurempi kuin Suomen kirjamarkkina. Kirjastolaitoksen tehtävänä on tällä hetkellä huolehtia kirjoja lukevien kansalaisten tarpeista, ei huolehtia kirjallisuuden tekijöiden toimeentulosta tai kaupallisen markkinan toimivuudesta. Suomen kirjamarkkinan suhteellisen pienuuden ja kirjastolaitoksen suuruuden vuoksi moni kirjailija kääntyykin erilaisten apurahajärjestelmien puoleen voidakseen kirjoittaa.
Kirjastoja ja kirjallisuutta kääntää uuteen asentoon myös meneillään oleva median murros. Kirjat muuttuvat digitaalisiksi tuotteiksi. Kirjastojen rooli on mietittävä perusteellisesti uudelleen kun e-kirjoja on mahdollista lainata verkosta suoraan lukulaitteeseen tarvitsematta tarpoa lainaustiskille.
Kirjastojen tulevaisuudelle voikin nähdä vähintään kaksi skenaariota: kirjastot voivat luovuttaa valtaansa vapaille markkinoille tai kirjastosta voi kasvattaa suomalaisen kirjallisuuden kehittäjän.
Kirjastoilla on niin merkittävä asema suomalaisen kirjallisuuden markkinalla, että sen voi katsoa kahlitsevan jo muutenkin pientä markkinaa. Jos kirjastojen toimintabudjetti rajoitettaisiin esimerkiksi 10 prosenttiin nykyisestä laajuudestaan, Suomen kirjamarkkina näyttäisi aivan erilaiselta. Markkinat toimisivat paremmin ja voisivat elättää suuremman joukon tekijöitä.
Toinen skenaario lähtee siitä, että kirjastot ottaisivat vastuuta myös kirjallisuuden tekijöiden toimeentulosta, eivät ainoastaan lukijoiden palvelusta. Kirjojen tekijöiden työn tuloksia kirjastot eivät enää saisi myydä alle Spotify-hintojen, vaan tekijöille olisi maksettava moninkertaiset korvaukset. Rahamäärien olisi oltava olennaisesti korkeampia kuin Kirja elää-kampanjassa vaaditut korvaukset. Esimerkiksi 1000 lainausta toisi tekijöille jaettavaksi 2000 euroa.
Musiikkiala on käytännössä jo siirtynyt digitaaliseen mediaan. Tuotteiden oikeuksien omistajat ovat antaneet Spotify-palvelulle oikeuden jaella musiikkia piratismin vähentämiseksi ja saadakseen yleisön takaisin laillisen musiikin pariin. Spotify toimii vapailla markkinoilla ja on pystynyt sitten Magnus Ugglan ja Anssi Kelan moitteiden jälkeen tiettävästi korottamaan artistien rojaltimaksuja.
Kirjallisuudessa piratismi ei ainakaan vielä ole musiikkialaa vaivanneen ongelman veroinen. Kirjallisuuden haaste digitaalisella aikakaudella on pikemminkin se, pitääkö se yleisönsä vai häipyykö yleisö muun median asiakkaaksi. Viime kädessä sisällön tuottajat – mediasta riippumatta – haluavat yleisöä, toimeentuloa, tai kumpaakin.
Julkisen kirjaston rooli Suomessa on niin merkittävä, että tämä Pandoran lipas on avattava. Lähitulevaisuudessa on ratkaistava annetaanko markkinavoimien hoitaa suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuus vai edellytetäänkö kirjaston turvaavan kirjallisuuden tekijöiden toimeentuloa aivan uudella tasolla. Nykyiselle harmaalle alueelle kirjasto ei voi digitaalisella aikakaudella enää jäädä.