Matti Paavonsalon (usein myös nimimerkillä M.o.t) terävät suomalaisen politiikan analyysit Uudessa Suomessa, Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä eivät aikoinaan aina miellyttäneet valtaapitäviä. Uuden kirjansa Suomettumisen vaiettu historia myötä hän tarkasteli uudelleen menneitä vuosikymmeniä, eivätkä johtopäätökset päästä päättäjiä vieläkään helpolla.
Kirjasi Suomettumisen vaiettu historia julkaistiin ensin e-kirjana, ja sen jälkeen painettuna kirjana. Media muuttuu, mutta onko tietokirjailijan tehtävä yhä sama kuin uraasi aloittaessasi?
Edelleen pitää paikkansa, että tietokirjailija voi nähdä tehtäväkseen tiedollisen maailman kuvaamisen haluamallaan tavalla faktoja kunnioittaen. Fiksu kynäilijä osaa kohtuullisesti sopeutua siihen maailmaan, missä hän kulloinkin elää.
Lukijan kyky ymmärtää asioita ei ole kehittynyt samassa suhteessa kuin julkaisutekniikka, valitettavasti. Paljon maailma on muuttunut minunkin yli 50 kirjallisen vuoteni aikana, mutta turvallisen paljon on myös muuttumattomia asioita, mitä nuoremmat eivät ota uskoakseen.
Analysoit uudessa kirjassasi poliitikkojen ja muiden vaikuttajien lisäksi myös suomettumisen aikaisen median toimintaa. Pystyikö siihen aikaan yksikään tiedotusväline toimimaan riippumattomasti ilman ulkopuolista painostusta?
Suomettuminen tarkoitti usein juuri rajojen asettamista vapaalle tiedonvälitykselle. Monikin tiedotusväline ja kirjoittaja yritti toimia riippumattomasti, ja se onnistui oman aikansa. Mitä merkittävämmästä asiasta puhuttiin, sitä varmempaa oli hallitsevan eliitin puuttuminen siihen. Tästä painostuksesta on karmeita esimerkkejä, joita yritetään painaa unohduksiin. Se näyttää ikävä kyllä onnistuneenkin.
Tämän päivän politiikan ja median tekeminen poikkeaa suomettumisen aikakaudesta monin tavoin. Mitkä asiat ovat mielestäsi kehittyneet parempaan, mitkä huonompaan suuntaan?
Sähköisen tiedonvälityksen huima kehitys on vallankumouksellisen tärkeä asia. Kielteiseltä puolelta asioita tarkastellen meillä on laaja yksimielisyys etenkin median muuttumisesta henkilökeskeisemmäksi, mikä on samalla tehnyt asioiden käsittelystä pintapuolista. Kiire leimaa elämän tarkastelua.
Kirjankustannuksen alalla on Suomi jälkijättöinen maa, jossa konservatiivisuus kukkii. Niin sanottu kulttuurin etujoukko on jälleen takertunut itselleen mieluisaan ”edistyksellisyyteen”; tarkoitan tasa-arvon jauhamista, homo- ja huorakeskustelua, maahanmuuttoproblematiikan paisuttelua, irtiottoa vanhoista arvoista (varsinkin uskonnossa) ja joukkohenkisyyttä. Klassisen musiikin saralla Suomi on näyttänyt, että toisinkin asiat voisivat olla.
Mitkä ovat viisi parasta lukemaasi tietokirjaa?
Ehdoton ykkönen hyvistä tietokirjoista on mielestäni Erik Tawaststjernan viisiosainen Jean Sibelius –elämänkerta. Se on koskettava kuvaus hengen ja aineen – luovan nerouden ja taloudellisen ahdingon välisestä kamppailusta – ja mestarillinen analyysi Sibeliuksen musiikista. Läheinen yhteydenpitoni kirjasarjaan liittyvien radioesitelmien kirjoittajaan antoi arvokkaan lisän kirjanautinnolle.
Sodanaikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen postuumisti julkaistut muistelmat jäivät kirkkaina mieleen. Tapahtumien kuvaukset ja arviot monista ajan merkkihenkilöistä olivat rohkeita ja varmasti asianomaisia satuttavia. Omassa kirjassani yritin noudattaa kaiken uhalla samaa linjaa.
Ystäväni Erkki Palolammen talvisotakuvaus Kollaa kestää on julkaistu lähes kahtenakymmenenä painoksena, mikä kertoo vahvan autenttisuuden todistusvoimasta.
Hannes Sihvo kirjoitti viimeisenä työnään Aleksis Kiven elämää monipuolisesti valottavan teoksen Elävä Kivi. Mainio kirja on näyttö siitä, että moni asia kannattaa kirjoittaa moneen kertaan.
Naiskirjoittajista on jäänyt mieleen 18-vuotiaana lottana Jenny Lahden kirjoittama muistelmakirja Äänislinnan sotaradiosta. Entinen Jennyn aseveli ja tiedotusupseeri Kim Borg oli sanonut arvionaan kirjasta, että nuori nainen osaa siivilöidä elämän arjesta seikat, jotka ovat tärkeitä teossa ja totuudessa. Olen paljolti samaa mieltä.
Mitä voimme odottaa sinulta seuraavaksi?
Iän karttuessa olen alkanut ihmetellä omaa elämääni. Molemmat vanhempani olivat syntyneet Aleksanteri III:n Suomessa, joten maamme historia on ollut aina hyvin lähellä. Kolmekin kertaa on elämäni loppuminen ollut erilaisissa onnettomuuksissa hiuskarvan varassa. Mieleen on hiipinyt ajatus, että jokin tarkoitus tällä kaikella on. Siitä pitäisi kirjoittaa, jos aikaa vielä olisi.
Matti Paavonsalon kirja Suomettumisen vaiettu historia on nyt saatavilla sekä e-kirjana että painettuna kirjana. Lisää tietoa kirjasta tällä tietosivulla.