Kone Oyj:n tiedotusosastolla työskentelevä John Simon on kirjoittanut hyvin poikkeuksellisen elämänkerran Pekka Herlinistä, miehestä joka nosti yhtiön suureksi kansainväliseksi toimijaksi.

Kirjoittaja sai kirjaansa Koneen ruhtinas varten tuntumaa Pekka Herliniin silloin kun Herlin oli vielä elossa ja työskenteli yhtiössä. Repivää näkökulmaa elämänkertaan John Simon sai avoimista haastatteluista, joihin kaikki Pekka Herlinin lapset loppujen lopuksi suostuivat.

Niklas Herlin, joka oli ensin kieltäytynyt avustamasta, suostui saatuaan tietää, että kirjasta tulee mahdollisimman avoin ja Pekka Herlinin kaikki puolet näyttävä teos. Niklas Herlinin kustantamassa Uudessa Suomessa hän kiteyttää isänsä huonoja puolia: ”Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään.” Hyvänä muistona on isän perinnön takaama taloudellinen riippumattomuus.

Antti Herlin, jolle Pekka Herlin jätti koko yhtiön ohi muiden lasten, koki isänsä positiivisemmin kuin Niklas: ”Minulla on ollut erinomaisen onnellinen lapsuus, ja muistan lukeneeni, että toiset sisarukseni toteavat aivan samoin. Kun isästä puhutaan, me puhutaan tietysti merkittävästä ihmissuhteesta, mutta se oli kuitenkin vain yksi ihmissuhde lukemattomien muiden joukossa.” Helsingin Sanomissa hän ei kuitenkaan suostu kertomaan miksi siirto salattiin muilta lapsilta.

Kauppalehden arvio kirjasta on hieno: ”Pekka Herlinin elämäkerta musertaa lukijan. Niin rankka se on.”

Tässäpä lukemista jokaiselle, jonka isäsuhteesta on jäänyt jotain pohtimista oman mielen sopukoihin. Ehkä kirjaa lukiessaan kukin voi miettiä miten suhtautua omaan isäänsä. Olenko äärimmäisen katkeroitunut kaikesta turhasta vääryydestä vai diplomaattinen isän ymmärtäjä, jolla oli kuitenkin omatkin vaikeutensa?