Yltääkö netissä avoimesti tuotettujen ja jaeltavien oppikirjojen malli Suomeen?

Oppikirjat ovat suuren muutoksen edessä mikäli uskomme entistä yritysjohtaja Scott McNealyä. Hän nimittäin puuhaa ilmaista oppikirjojen tuotanto- ja jakelupalvelua nettiin. Ne, jotka haluavat kirjoittaa, saavat kirjoittaa kirjoja ja ne jotka tarvitsevat niitä, lataavat e-kirjat itselleen.

Curriki

McNealyn mukaan 10+10 tekee yhteensä 20 ei ole muuttunut miksikään muutamaan sataan vuoteen, mutta jostain syystä vanhemmilla ostatetaan uusia matematiikan oppikirjoja jatkuvasti. McNealy on mukana Curriki-nimisessä projektissa, jonka tavoitteena on luoda avoin ja ilmainen oppikirjojen tuotanto ja jakelusysteemi.

Scott McNealyn menneisyys on mielenkiintoinen. Hänen johtamansa tietokoneyhtiö Sun nousi yhdeksi maailman suurista tietokonevalmistajista, kunnes halvat ja tehokkaat PC:t ja avoimen lähdekoodin Linux-ohjelmisto söivät Sunin tuotteiden katteet. Toinen yhtiö nielaisi sittemin Sunin.

Ei oppikirjojen jakelu opettajille ja oppilaille ilman hyväksyntäproseduureja onnistu Yhdysvalloissakaan. Esimerkiksi Kalifornia pallottelee laatuvaatimusten kanssa, kun taas Texas on säätänyt lain joka ainakin mahdollistaa e-kirjojen käytön opetuksessa.

Oppikirjojen tuottamisesta talkoovoimin ja niiden jakamisesta ilmaiseksi netissä tulevat suomalaiset oppikirjakustantajat ja opetusministeriö olemaan ihmeissään. Yhtä laajaa kasvualustaa ei pieni kielialue tarjoa kuin englanninkielisissä maissa, mutta mahdottomiakin asioita on netissä saatu aikaan. Lyhyt avoimen lähdekoodin historia osoittaa, että menestyksiä syntyy yllättävillä tavoilla. Esimerkiksi helsinkiläisen opiskelijan Linus Torvaldsin alkuun laittama Linux-ohjelmisto on käytössä supertietokoneista puhelimiin. Elokuvantekijöille Suomessa kehitetty Wreckamovie tuo avoimen, yhteisöllisen työtavan elokuvien tekemiseen.

Scott McNealy saattaa olla käänteentekevän asian jäljillä, vaikka vielä ei kukaan tiedä mihin tämä johtaa. 10+10 on 20 ja aakkoset alkavat ABCDE-järjestyksessä kuitenkin ensi vuosituhannellakin.

Categories Yleinen