Vain kolmannes suomalaisista aikakauslehdistä aikoo julkaista tablet-lehteä seuraavan viiden vuoden aikana

Jokaisessa lehtitalossa seurataan enemmän tai vähemmän tarkasti lukulaitteiden ja tablet-tietokoneiden kehitystä. Laitteet kun ovat nousemassa suosituksi tavaksi lukea kirjoja, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä sähköisessä muodossa. Kuitenkin vain kolmannes suomalaisten aikakauslehtien päätoimittajista uskoo tuotteensa seuraavan kehitystä ja julkaisevan tablet-laitteelle suunniteltua lehteä viiden vuoden kuluessa.

financial times html5 ipad kuvaruutu

Kehitys suomalaisissa lehtitaloissa on siis erittäin maltillista uuden teknologian ja uusien bisnesmahdollisuuksien suhteen. Vielä maltillisempaa on päätoimittajien oma kiinnostus alansa tulevaisuutta kohtaan: vain joka viidennes päätoimittajista ylipäätään käyttää tablet-laitetta kotona tai töissä.

Rauhallisella suhtautumisella kehitykseen on se hyvä puoli, että kun meneillään olevan median murroksen pöly on joskus vuosien päästä laskeutunut, voi valita voittaneen teknologian, verkkopalvelun ja ohjelmistoalustan, jonka varaan voi yrittää rakentaa julkaisuliiketoimintaa. Riskinä on se, että digitaalinen media on muuttanut asiakkaiden lukutottumuksia ennen kuin lehti on siihen ehtinyt reagoida ja he ovat jo menneet muualle.

Tällä hetkellä digitaalisia lehtiä kehitellään kolmea päätyyppiä: sovellusohjelmina julkaistavia, web-selaimelle sovitettuja ja koostelehtiä.

national geographic ipad

Sovellusohjelmina julkaistavat lehdet ovat tyypillisiä Apple iPad-laitteella luettavia tuotteita. Tekniikan Maailma, Suomen Kuvalehti ja muutama muu suomalainen aikakauslehti ovat saatavilla App Storessa irtonumeroina. Esimerkiksi National Geographic edustaa hyvää amerikkalaista suunnittelua. Lukijalle ja kustantajalle tämä malli on lähimpänä perinteistä irtonumeroiden osto- ja kestotilausmallia.

Web-selaimelle julkaistuja lehtiä ei vielä montaa ole, sillä uusi HTML5-ohjelmistoteknologia on vasta tulossa valtavirran web-selainohjelmiin. HTML5-lehdet voidaan taittaa huomattavasti huolellisemmin ja tarkemmin kuin nykyiset web-sivut. Esimerkiksi Financial Times myy lehteä tällä tavalla. Tämä on teknologiana lupaava siksi, että se on universaali – sama sisältö ja sen taitto toimii monessa eri laitteessa.

pulse koostelehti ipad uutinen

Koostelehdet ovat valtava mahdollisuus ja valtava uhka aikakauslehdille ja sanomalehdille. Esimerkiksi Flipboard ja Pulse näyttävät loistavasti taitetuilta lehdiltä, vaikka ne itse asiassa ovat koostaneet sisältönsä automaattisesti toisten lehtien verkkosivujen sisällöistä. Luovuttaako, kieltääkö käytön vai myykö lehtitalo sisältöjään tällaiselle koostelehdelle on vakavan harkinnan paikka kustantajille.

Päätoimittajien asenteita selvitti Aikakausmedian kyselytutkimus toukokuussa 2011.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *