Arvonlisävero on Suomessa periaatteessa 23% kaikille tavaroille ja palveluille. Periaatteessa siksi, että siihen on monia poikkeuksia. Yksi poikkeuksista on painettu media, jolla historiallisista syistä edelleen on oletustasoa matalampi vero. Paperikirjoja ostaessamme maksamme 9% ALV:n, mutta e-kirjoja ostaessamme maksamme 23% veroa. Nyt myös Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander haluaa asiaan muutosta.

Kauppalehden haastattelussa Jukka Relander toteaa: ”Kaikkien oletusten mukaan sähkökirjaa pitäisi myydä halvemmalla, ei kalliimmalla. Valtio voisi tulla vähän vastaan sillä, että se laskisi ALV:n samalle tasolle.”

Asiakkaan ja alan ihmisen silmin asiaa katsellen tuntuisi, että epäreilu verokohtelu olisi helppo muuttaa. Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan verottajan mielestä ole.

Samassa Kauppalehden artikkelissa on keskusverolautakunnan perustelu toukokuulta 2011 omituiselle verokäytännölle: ”Äänikirjat ja e-kirjat poikkeavat luonteeltaan, ominaisuuksiltaan ja käyttötavaltaan painetuista kirjoista. Äänikirjat ja e-kirjat voivat sisältää useita sellaisia ominaisuuksia, joita painetuissa kirjoissa ei ole”.

Tuohon perusteluun voi vain todeta: entäs sitten? Eikö se ole hyvä asia, että äänikirjat ja e-kirjat voivat olla laajempia teoksia kuin p-kirjat? Sitä kutsutaan kehitykseksi. Muilla aloilla kehitystä on tapana tukea – joskus myös julkisin varoin – eikä ohjata yhteiskunnan tukirahaa ympäristölle haitalliseen vanhaan teknologiaan.

EU hakee myös linjaansa digitaalisen median verokohtelun suhteen. Euroopanlaajuisen digitaalisen markkinan kehitystä edistävä komissaari on saanut laajan joukon kirjallisuuden toimijoita mukaan julistukseen, jossa puolletaan reilua verokohtelua ja valtiorajat ylittävää digitaalisten tuotteiden kauppaa. Samaan aikaan EU:n verokilpailua seuraava organisaatio on kehottanut Ranskaa ja Luxemburgia nostamaan e-kirjojen verot takaisin ylemmälle tasolle maiden laskettua sähköisten kirjojen verot paperikirjojen tasolle.