Hollannissa rakennetaan tunnistusjärjestelmää piraattikopioiden vuotajille

Kaupalliset digitaaliset sisältötuotteet pyritään yleensä suojaamaan luvattoman kopioinnin hillitsemiseksi. Tuotteet, kuten e-kirjat, musiikki tai elokuvat usein joko lukitaan salasanalla tai niihin laitetaan yksilöivä piilotunniste, jota kutsutaan vesileimaksi. Jos vesileimattu tuote päätyy piraattipalvelimiin, sen vuotajaa voidaan yrittää jäljittää. Hollannissa suunnitellaan tätä jäljityksen organisointia valtakunnallisella tasolla.

vesileima kirjassa, vesilasi

Hollantiin on järjestö nimeltä Brein, jonka jäseniä ovat media-alan toimijat, kuten musiikki-, elokuva-, kirja-, lehti- ja pelikustantajat, niiden tekijät ja tuottajat sekä näiden alojen yhdistykset. Brein on ottanut tehtäväkseen kehittää säännöksiä piratismia vastaan, tuottaa työkaluja ja taistella piraatteja vastaan myös käytännön tasolla kenttätyössä yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Yhdistyksen uusin kehityshanke on rekisteri, jolla yhdistetään piraattiverkkoihin päätynyt vesileimattu digitaalinen tuote sen vuotajaan. Vesileima piilotetaan esimerkiksi e-kirjaan tai musiikkikappaleeseen yleensä ostohetkellä. Silloin vesileima on yksilöllinen, ja sen voi yhdistää ostajaan, mikäli tämä tieto jossakin on tallessa.

Käytännössä satunnaisen vesileimatun tuotteen jäljittäminen piraattipalvelusta takaisin ostajaan ja edelleen vuotajaan on vaikeaa ja vaivalloista, ellei vesileimoja ja niihin liittyvien ostotapahtumien hallintaa ole organisoitu keskitetysti. Juuri tätä Brein on Hollannissa rakentamassa: keskitettyä rekisteriä kaikista vesileimatuista tuotteista. Yksilöiviä tietoja säilytetään kahden vuoden ajan.

Miten on mahdollista, että EU:n alueella joku järjestö saa kansalaisten ostotiedot omiin tietokantoihinsa? Breinin suunnitelmaan kuuluu, että kaupat hyväksyttävät asiakkailla ostohetkellä käyttöehtosopimuksen, jossa asiakkaat antavat oikeuden tietojen luovutukseen.

Breinin suunnitelman tarkoitus on varmasti hyvä, mutta toteutustapa on pelottava: keskitetty järjestelmä, joka tietää mitä kaupallisia sisältötuotteita kukin kansalainen lukee, katsoo ja kuuntelee.

Asiasta raportoi TorrentFreak.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *