Monikulttuurisuus on aihe, jonka asiantuntija jokainen uskoo olevansa. Aila Wallin on hankkinut asiasta laajasti tietoa asumalla ulkomailla, tutkimalla ja tekemällä työnohjausta työpaikoilla. Kirjassa Monikulttuuriosaaminen – Uudistuvan työyhteisön valttikortti hän laittaa aiheen peruspalikat paikoilleen. Kysyimme kirjailijalta mistä monikulttuuriosaamisessa on kyse.

Olet perehtynyt syvällisesti sekä käytännön että teorian tasolla monikulttuurisuuteen. Mikä on saanut sinut kiinnostumaan kulttuurien kohtaamisesta?

Sain kipinän aiheeseen oikeastaan jo johtamistaidon opintojeni aikana 2000-luvun alussa organisaatioiden kulttuureihin perehtyessäni. Minua jäi askarruttamaan erilaisuuden ja samanlaisuuden tasapaino sekä egosentrisyyden yleisyys: miksi näemme asioiden arvon ja oikeellisuuden niin voimakkaasti vain omasta kulttuurisesta näkövinkkelistämme?

Varsinaisen herätyksen koin kuitenkin asuessani itse ulkomailla, ja koettuani paitsi kulttuurisen sopeutumisen kaikki vaiheet, myös sen miten eri tavalla omaan ja vieraaseen kulttuuriin voi suhtautua.
Palattuani Suomeen ajattelin, että minun on hyödynnettävä työyhteisöjen parissa kaikkea oppimaani – etenkin kun juuri poissa ollessani suomalainen työelämä oli alkanut voimakkaasti monikulttuuristua.

Sinulla on omakohtaista kokemusta väkirikkaista kulttuureista, joihin muuttaa moninkertainen määrä vierasmaalaisia Suomeen verrattuna. Mitä Suomi voisi oppia näistä ja muista runsaasti maahanmuuttajia vastaanottavista maista?

Opittavaa on varmasti paljon – kuten myös poisopittavaa. Onneksi olemme välttyneet pahimmilta ristiriidoilta. Meidän ei pidä tehdä samoja virheitä kuin niissä maissa, joissa tänä päivänä on todella suuria ongelmia integroinnissa. Esimerkiksi Saksassa viime aikoina käytyä kriittistä keskustelua kannattaa mielestäni kuunnella.

Esimerkiksi australialaisten tiukkaa maahanmuutto- ja assimilaatiopolitiikkaa arvostellaan paljon, ja osin tietysti syystäkin. Minusta siinä on hyvää kuitenkin se, että he eivät ole lähteneet ”antaa kaikkien kukkien kukkia vapaasti” – linjalle, vaan ovat onnistuneet integraatiossa ja monimuotoisuutensa säilyttämisessä paremmin kuin monet muut maat, jotka korostavat rajatonta suvaitsevaisuutta. Vaikka siellä ulkomaalaisiin kohdistuukin käytännön elämässä omahyväisyyttä ja vieroksuntaa, varsinainen vastakkainasettelu on kuitenkin aika vähäistä.

Singapore taas on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten moninaisuutta voi pitää rikkautena. Siellä todella pyritään etnisten ryhmien ja uskontojen harmoniseen rinnakkaiseloon korostamatta kulttuurisia eroja. Poikkeukselliseksi Singaporen tekee kuitenkin sen historia ja pieni maa, jossa yhteiskunta on helpommin rakennettavissa ja hallittavissa. Ja toki sielläkin pinnan alla piilee jännitteitä etnisten ryhmien välillä.

Minusta tärkeintä, mitä voimme oppia sekä onnistuneista että vähemmän onnistuneista yhteiskunnista on, että pidämme omaa kulttuuriamme, toimintatapojamme ja jopa sitä kuuluisaa kansanluonnettamme riittävässä arvossa. Emme luovu niistä heti, kun huomaamme jonkun toisen toimivan eri tavalla, vaan tiedostamme sen hyvän, mikä meissä on. Ajattelen, että sen kautta on helpompi arvostaa myös muita.

Mikä on yrityksen tai julkishallinnon organisaation tärkein askel, jotta työyhteisö saa monikulttuurisuudesta toiminnalleen uuden menestystekijän?

On lähdettävä rohkeasti avaamaan erilaisuutta ja moniäänisyyttä ja etsimään sitä kautta yhteistä uutta – samalla korostaen yhteisyyttä ja samanlaisuutta.

Minulla on käsitys, että tällä hetkellä monessa työyhteisössä – jos nyt ei aivan pelätä – niin ainakin vältellään kulttuuristen erojen esiin nostamista. Asioiden käsittelyn ajatellaan aiheuttavan pahaa mieltä, kaaosta ja konfliktejakin. Niiden sietämiseen ja hallintaan esimiehet ja yhteisöt tarvitsevat tukea sekä organisaation sisältä että koulutuksesta.

Tällaisen prosessin kautta lisääntyy sekä keskinäinen kunnioitus että toiminnallinen tehokkuus.

Mitkä ovat viisi parasta lukemaasi tietokirjaa?
Nämä ovat aina hankalia kysymyksiä, koska hyviä kirjoja on niin mahdottoman paljon. Tässä nyt kuitenkin muutama, johon huomaan aina palaavani.

Pohjaheimo, E. Johda ihmistä
Syvällä kokemuksen rintaäänellä, mutta lämpimästi ja konstailemattomasti kirjoitettu perusteos niin johtajalle kuin konsultillekin. Viimeaikaisten alan kirjojen ehdotonta huippua.

Shohet, R. (ed.) Passionate Supervision
Kirja kuvaa työnohjausta ja muita ohjauksellisia menetelmiä niin innostavalla ja energisoivalla tavalla, että sitä ei meinaa malttaa kädestään laskea. Toivoisin, että voisin jonain päivänä kirjoittaa itse yhtä luovasti ja palavasti.

Shaules, J. Deep Culture
Mielenkiintoista pohdintaa siitä, miten kulttuuri on syvällä meissä. Oman tutkimukseni ja tekstieni kannalta keskeistä ja punnittua pohdintaa, jota hyödynnän yhä uudelleen.

Keneally, T. The Commonwelth of Thieves
Hieman erilainen, mutta historiallisesti painava näkökulma siihen, miten me kaikki niin yksilöinä kuin kansakuntinakin olemme osa suurta systeemiä. Kirjasta selviää miten yksi asia vaikuttaa toiseen sekä historiallisessa kontekstissa että tässä ajassa.

Lindqvist, Martti. Keskeneräisyyden puolustus
Lindqvistin kaikki kirjat ovat lukemisen arvoisia, sillä ne sisältävät paljon viisautta ja elämäntaitoa. Tässä ehkä kuitenkin on sanottu mielestäni se kaikkein olennaisin ja voimauttavin – armollisin.

Mitä voimme odottaa sinulta tulevaisuudessa?
Toivon, että lisää tekstiä! Mielessä on monia ideoita ja tiedostoissa lisää materiaalia esimerkiksi monimuotoisen työyhteisön johtamisesta. Nyt pitäisi kuitenkin keskittyä väitöstutkimushankkeeseen, jonka teemana on työnohjaus monikulttuuriosaamisen edistäjänä, ja saada se päätökseen.

Syksyn aikana julkaistaan ”Elämältä se maistuu – keskustelukirjeitä äitiydestä ja vanhemmuudesta” yhdessä Elina Koiviston kanssa sekä ensi keväänä on tulossa artikkelikokoelma tutkivasta otteesta työnohjauksessa ja sen hyödyntämisestä työelämän kehittäjänä. Siinä olen paitsi kirjoittajana, myös mukana toimituskunnassa.

Lisää tietoa kirjasta Monikulttuuriosaaminen ja ilmaiset näyteluvut.

Kirjailija Aila Wallinin esittely.