Nyt voin jo tulla kaapista ulos ja tunnustaa olevani Abba-fani. En siis lainkaan vastahakoisesti lukenut pyhäpäivinä Abba – Koko tarina kirjaa ruotsalaisyhtyeestä, sen jäsenistä ja managerista.
Abba nousi Euroopassa hittilistoille voitettuaan vuonna 1974 Euroviisut Waterloo-kappaleella. Itse bändi, Angetha Fältskog, Anni-Frid Lyngstad, Benny Andersson ja Björn Ulvaeus olivat voitosta enemmän kuin tyytyväisiä, mutta halusivat nopeasti takaisin kotiin jatkamaan musiikin tekemistä. Abban managerilla Stig Andersonilla oli kuitenkin Euroopan ja maailmanvalloitussuunnitelmat valmiina. Bändin elämästä tuli kuudeksi vuodeksi hullunmyllyä, josta he eivät välttämättä olleet unelmoineet tai pitäneet.
Lähtöasetelma on erikoinen. Neljä lahjakasta artistia, joista jokainen on jo menestynyt omalla urallaan perustavat yhtyeen. Heidän pitäisi pystyä esiintymään yhtenäisenä ryhmänä, joiden musiikkimaku ja luonteet ovat harmoniassa.
Alkupistettä voisi ajatella vaikka siten, että mitä tapahtuisi jos esimerkiksi Antti Tuisku, Anssi Kela, Irina ja Hanna Pakarinen muodostaisivat bändin, tekisivät yhdessä levyn ja lähtisivät maailmankiertueelle? Vaikea nähdä mitä järkeä siinä olisi, mutta ruotsalainen konsensuskulttuuri kuitenkin toimi Abban kohdalla niinkin pitkään kuin toimi.
Abban kulmakivi oli Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin yhteistyönä luoma musiikki. Yhteistyö jatkuu vieläkin. Heidän Agnetha Fältskogin ja Anni-Frid Lyngstadin äänille sovitetut laulut saivat alussa sovitustukea myös manageri Stig Andersonilta, mutta myöhemmin hän keskittyi järjestelemään kiertueita, elokuvaa ja muuta promootiota yhtyeelle.
Abba – Koko tarina antaa kuvan siitä kuinka kovaa manageri ajoi yhtyettä ympäri maailmaa kiertuille, joita kaikki muut paitsi Anni-Frid (se tummempi) vihasivat. Kaikki jäsenet olivat myös perheellisiä. Heillä oli lapsia joko edellisistä liitoistaan tai nykyisestä (katso kirjan kansikuvasta kuka oli kenenkin kanssa Abban sisällä).
Abba olisi saattanut selvitä pitemmällekin urallaan ilman tappavia kiertueita, mutta toisaalta, bändistä ei ehkä olisi tullut omana aikanaan tullut niin suosittua. Musiikki olisi joka tapauksessa joskus löytynyt hieman samalla tavalla kuin uudet sukupolvet löytävät aina Beatles-musiikin.
Bändi saatiin viimeisen kerran samalle levylle (mutta ei ilmeisesti samaan studioon) vuonna 1982. Yhteiset esiintymiset olivat päättyneet jo pari vuotta aiemmin.
Abba – The Name of the Game alkuperäisteoksen ovat kirjoittaneet Andrew Oldham, Tony Calder ja Colin Irwin. Suhteellisen tuoreen kirjan parhaita puolia on Abban vaiheiden selkeä kertominen. Jokaisen Abban jäsenen henkilökohtainen ura ennen ja jälkeen yhtyettä käydään myös läpi. Manageri Stig Andersonin tärkeä osuus bändin menestykseen ja vaikeuksiin on kerrottu sopivalla tavalla.
Ilmeisesti rock-uskottavuutensa säilyttääkseen kirjoittajat ovat halunneet koko kirjan läpi irvailla Abbaa. Kirjoittajat ovat faneja ja pitävät yhtyeen musiikkia kunniassa, mutta jostain syystä heidän on lukemattomia kertoja muistutettava lukijaa kenellä on maailman kaunein takapuoli ja miten kammottavia esiintymisasuja bändi käytti. Totta kyllä, mutta asia olisi tullut vähemmälläkin selväksi.
Joka tapauksessa, jos sietää turhan irvailun, niin kirja on Abba-fanien lisäksi vähimmäisannos jokaisen pop-musiikin perinteestä kiinnostuneen lukijan kirjahyllyyn.