E-kirjojen markkinaa muovaava Amazon raportoi myyntimenestyksestä mutta tilastoissa ihmeteltävää

Maailman suurin verkkokauppa Amazon aloitti yli kymmenen vuotta sitten liiketoimintansa myymällä kirjoja. Kyse oli perinteisistä paperille painetuista teoksista. Kirjoista Amazonin kaupankäynti laajeni musiikkiin, elektroniikkaan, vaatteisiin ja moneen muuhun tuotteeseen.

Amazon Kindle

Vuonna 2007 Amazonin pääjohtaja Jeff Bezos päätti jälleen kerran aloittaa uuden aikakauden kirjabusineksessa. Hän lanseerasi Kindle-lukulaitteen, jolla oli helppo lukea sähköisiä kirjoja, e-kirjoja. Laitteeseen voi ladata verkkokaupasta uusia kirjoja kännykkäverkon kautta vaikka junassa matkustaessaan. Suomessakin on Kindle-laitteen hankkineita, josta käyttökokemukset toistaiseksi ovat positiivisia.

Vain kaksi vuotta Kindle-lukulaitteen myynnin käynnistyttyä Amazon tiedotti Joulupäivän 2009 e-kirjamyynnin olleen suurempaa kuin painettujen kirjojen myynnin.

Onhan e-kirjoja ollut olemassa yhtä kauan kuin tiedostoja on voitu lähettää tietokoneelta toiselle, mutta kaupallinen menestys on ollut niin olematon, että kustantajat tai kirjailijat eivät olet asialla päätään vaivanneet. Onko todella niin, että Amazon omalla Kindle-lukulaitteellaan pystyi kahdessa vuodessa muuttamaan amrikkalaisten lukutottumuksen paperista elektroniseen kirjaan?

Vaikka kirjat musiikkitallenteiden lailla ovat vääjäämättä siirtymässä elektroniseen aikakauteen, e-kirjat eivät vielä ole painettuja julkaisuja suositumpia – kaukana siitä.

Kun katsoin Amazonissa eniten myytyjen e-kirjojen listaa heti Joulun jälkeen, suurin osa kärjessä olleista teoksista maksoi 0 tai 2 dollaria. MediaBistro-julkaisu laski 64 e-kirjan sadasta eniten myydystä olleen ilmaisia.

Tämä on helppo ymmärtää. Kun joku saa käteensä uuden Kindle-lukulaitteen, hän haluaa nopeasti ladata siihen jotain – mitä tahansa – päästäkseen katsomaan miten laite toimii. Vaikka lukulaitetta ei omistaisikaan, myös me suomalaiset voimme ladata Amazonista e-kirjoja tietokoneillemme. Ensin täytyy asentaa Kindle for PC-ohjelma omalle koneelle.

Kindle for PC screen shot

Sen jälkeen kun ilmaisten e-kirjojen menekki herätti huomiota mediassa Amazon on ilmeisen nopeasti hinnoitellut niitä uusiksi. Esimerkiksi Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes e-kirjan hinta on noussut nollasta pariin dollariin.

Se, että myös elektronisella tuotteella on hinta on hyvä asia pitkällä tähtäimellä. Silloin tuotteen kustannukset ja voitot on helpompi jakaa oikeudenmukaisesti. Se, että Amazon lukitsee kaikki e-kirjat kopiosuojauksella vaikeuttaen niiden käyttöä on lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä huono asia. Musiikkipuolelta kannattaisi ottaa oppia. Jos helpommin käytettävää sisältöä on saatavilla piraattisivuilta, kuluttajien on yksinkertaisesti houkuttelevampi hankkia e-kirjansa piraattiversioiden latauspaikoista.

Categories Yleinen