Turvallisimmat matkailumaat ovat Pohjois- ja Keski-Euroopassa

kaivopuisto, kuva helsingin matkaoppaasta
Kaivopuisto, Helsinki.

Matkailuun liittyy aina jonkinasteisia riskejä, varsinkin jos uskaltautuu reissuun naapurikaupunkia kauemmas. Vaikka tietoisesti riskejä ei aina huomaa edes ajattelevansa, siihen on syynsä, että aika harva turisti pyrkii esimerkiksi Afganistaniin tai Italiaan juuri nyt. Taisteluiden, luonnonmullistusten ja tarttuvien tautien alueilta on kohtuullisen järkevää pysyä pois. Tässä tietoa turvallisista matkailumaista vuosina 2019 ja 2020 kerätyn informaation mukaan.

International SOS, joka on erikoistunut konsultoimaan organisaatioita kohdemaiden turvallisuudesta on julkaissut arvionsa maailman maiden turvaluokituksesta. Yhtiö arvioi turvallisuutta kolmelta näkökannalta: yleinen turvallisuus, terveystilanne ja liikenteen turvallisuus.

Yleisen turvallisuuden kannalta vain kahdeksan maata ylsi parhaaseen ykkösryhmään, joissa yleisen turvallisuden horjuminen on hyvin epätodennäköistä. Arvioon vaikuttaneita tekijöotä ovat esimerkiksi väkivaltarikosten pieni määrä, poliittisen väkivallan ja väkivaltaisten joukkokokousten pieni riski, vain vähän ulkomaalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, turva- ja hälytyspalvelujen tehokkuus, kuljetusjärjestelmät toimivat ja elintärkeitä palveluja lamauttavat lakot ovat harvinaisia. Kahdeksan turvallisinta maata ovat (aakkosjärjestyksessä):

International SOS on myös julkaissut kartan, josta näkee helposti maiden turvatason kolmesta tarkastelukulmasta.

Terveyteen liittyvät riskit ovat matalimmat seuraavilla alueilla. Tämä on mitattu terveyspalvelujen laadulla ja tarttuvien tautien riskillä (tähän arvioon Koronavirus ei ehtinyt mukaan).

  • Australia
  • Chile
  • Etelä-Afrikka
  • Länsi ja Pohjois-Eurooppa
  • Pohjois-Amerikka
  • Turkki
  • Uusi Seelanti
  • Uruguay

Liikenneturvallisuus on korkeimmalla tasolla näillä alueilla:

  • Australia
  • Kanada
  • Länsi ja Pohjois-Eurooppa
  • Uusi Seelanti

CNN Travel uutisoi.


Facebooktwitterredditpinterestmail

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


CAPTCHA Image