Jokaista uutta elokuvaa tehtäessä se suuri kysymys alusta pitäen on käsikirjoitus. Kirjat ovat huomattavasti elokuvaa vanhempi keksintö, eikä mennyt aikaakaan kun elokuvien tekijät ymmärsivät valmiissa kirjoissa olevan mahtava aarreaitta käsikirjoituspohjille. Kirjojen suosio on myös kestänyt aikaa ja usein kirjoista nauttineet ovat jo valmis kohdeyleisö kirjaan perustuvalle elokuvalle, eli elokuva-adaptaatiolle.
Läheskään aina erinomaisen kirjan sovittaminen valkokankaalle ei käy ongelmattomasti, vaan lopputulos on pettymys sekä kirjan faneille, kriitikoille, että elokuvan tekijöille. Yleisimmät ongelmakohdat liittyvät siihen, mitkä kirjan asiat jätetään elokuvasta pois ja toisaalta juonen soljuvaan etenemiseen. Yksittäiseen elokuvaan ei millään mahdu kaikki kirjan tapahtumat. Joissakin tapauksissa elokuvaa viisaampi ratkaisu voi olla minisarja tai jopa täysimittainen tv-sarja. Tässä artikkelissa esitellään muutamia pahasti epäonnistuneita elokuva-adaptaatioita.
Tulipunainen kirjain (1995)
Tulipunainen kirjain on romanttinen draamaelokuva, joka perustuu jo vuonna 1850 julkaistuun saman nimiseen klassikkoteokseen. Tarina sijoittuu 1600-luvulle, ja sen keskiössä on kolmiodraama. Nykyään on vaikea samaistua 400 vuoden takaisiin tapahtumiin ja siksi tarinalta vaaditaan erityisen paljon, jotta nykyihminen tempautuu siihen mukaan. Kirjassa tässä onnistutaan mainiosti, mutta hyvin yksityiskohtaisesta ja kipeitä aiheita käsittelevästä romaanista on kuitenkin valkokankaalla loihdittu ontto ja kepeän oloinen elokuva, jossa ei ole tarinaa nimeksikään. Monen kriitikon mielestä jo lähtökohta olikin väärä ja kirjasta olisi pitänyt tehdä ennemminkin minisarja tai useampi elokuva, jotta kirjan tunnelma olisi saatu kunnolla vangittua. Elokuvaa pidetään yleisesti julkaisuvuotensa huonoimpiin kuuluvana.
Kaikki kuninkaan miehet (2006)
Elokuva perustuu vuoden 1946 palkittuun ja arvostettuun saman nimiseen romaaniin. Elokuvassa seurataan Willie Stark -nimisen poliitikon nousua urallaan ja muuttumista ihmisenä häikäilemättömäksi ja säälimättömäksi. Elokuva ei kuitenkaan onnistu toistamaan kirjan taikaa, vaan sisältää hyvin paljon tylsiä jaaritteluja. Myös yleensä loistava näyttelijä Sean Penn epäonnistuu pahasti pääroolissa. Lisäksi elokuva sijoittuu aivan eri aikakauteen kuin lähdemateriaalina toimiva kirja. Kirjasta oli jo aiemmin tehty elokuva-adaptaatio ja vuoden 1949 saman nimistä ja Oscar-palkittua elokuvaa pidetäänkin yhtenä parhaista elokuva-adaptaatioista kirjasta.
Eragon (2006)
Eragon on vuoden 2003 saman nimiseen romaaniin perustuva fantasiaelokuva. Tarinassa maatilan poika löytää metsästä lohikäärmeen munan, josta kuoriutuu lohikäärme ja seikkailu alkaa. Eragoninkaan tausta ei ole lopulta niin yksinkertainen, kuin miltä ensin näytti. Elokuva kuitenkin epäonnistuu herättämään kirjassa esitetyn upean tarinan henkiin, ja elokuva jää varsin vaisuksi. Lisäksi tarina eroaa liian paljon kirjan tarinasta, jota on kritisoitu. Elokuvaa sanotaan elottomaksi ja Eragonin maailma ei tunnu niin tainomaiselta kuin kirjasarjassa. Kun muistetaan, että samoina vuosina megahiteiksi nousi niin ikään kirjoihin perustuvat Harry Potter -sarja ja Taru sormusten herrasta -trilogia, voidaan Eragonia pitää todellisena floppina.
Musta torni (2017)
Stephen King on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kauhukirjailijoista. Yksi hänen kuuluisimmista tuotoksistaan on Musta torni -kirjasarja, johon Idris Elban ja Matthew McConaugheyn tähdittämä vuoden 2017 elokuva perustuu. Valitettavasti elokuva ei tee kunniaa kirjasarjalle vaan sai kriitikoilta murska-arvostelut huolimatta onnistuneista näyttelijäsuorituksista. Elokuva ei ole uskollinen lähdemateriaalilleen ja lisäksi valinta tehdä siitä K12-luokituksen elokuva vei useita mahdollisuuksia kuvata kirjan henkeä. Kirjan materiaaliin paremmin olisi sopinut K18-luokitus. Itse kirjailija Stephen King on maininnut, että elokuva epäonnistui tästä syystä.