Onnistuneet kirjoista tehdyt sovitukset elokuviksi

elokuvajlulisteet: schindlerin lista, taru sormusten herrasta

Usein suosittujen kirjojen fanit haluavat nähdä kirjan sivujen heräävän henkiin myös valkokankaalla. Mitenkään automaattista ei kuitenkaan ole saada loistavasta kirjasta aikaiseksi myös loistava elokuva, vaan valitettavan usein mainiota kirjaa seuraa korkeintaan keskinkertainen elokuva. Kirjan siirtäminen elokuvaksi on haastava homma, sillä materiaalista joutuu karsimaan huomattavan paljon pois. Elokuva on vain parin tunnin pläjäys, kun taas yhdessä kirjassa on aineksia vähintäänkin minisarjaan, ellei jopa tv-sarjan tuotantokauteen. Toki monissa tapauksissa valitaankin suoraan elokuvan sijaan tv-sarja, kuten esimerkiksi Game of Thronesin kohdalla päätettiin. Tässä artikkelissa käsitellään muutamia erinomaisesti onnistuneita elokuva-adaptaatioita.

Ihmemaa Oz (1939)

Maailma oli toisenlainen vuonna 1939, jolloin Ihmemaa Ozin julkaiseminen oli aikansa merkkihetkiä. Tätä vuonna 1900 ilmestyneeseen saman nimiseen lastenkirjaan perustuvaa elokuvaa pidetään yhtenä elokuvateollisuuden klassikoista. Tarinassa Dorothy-niminen koulutyttö koirineen tempautuu Ozin ihmemaahan, joka on täynnä toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja. Elokuvan tyylikeinona Ozin tapahtumat kuvataan väreissä, mutta kohtaukset Dorothyn kotona Kansasissa ovat mustavalkoisia. Ihmemaa Oz on arvostettu monissa arvioissa yhdeksi maailman kaikkien aikojen parhaista elokuvista.

Kummisetä-trilogia (1972, 1974, 1990)

Mafian maailmaan sijoittuvan Kummisetä-trilogian kaksi ensimmäistä osaa perustuvat Mario Puzon vuonna 1969 kirjoittamaan saman nimiseen romaaniin. Elokuvissa seurataan Corleonen mafiaperheen nousua ja tuhoa eritoten Michael Corleonen kautta. Elokuvat ovat hyvin uskollisia kirjalle ja niitä pidetäänkin mainioina sovituksina. Kakkososassa kirjassakin esitetyt siirtymät menneisyyteen suvun patriarkka Viton nuoruuteen onnistutaan esittämään elokuvassa saumattomasti. Sekä Kummisetä I, että Kummisetä II voittivat ilmestymisvuosinaan parhaan elokuvan Oscarin. Kummisetä III ei perustu kirjaan muuten kuin hahmojensa osalta, mutta kirjailija Mario Puzo on ollut mukana käsikirjoittamassa sitä.

Hohto (1980)

Suositun kauhukirjailijan Stephen Kingin saman nimiseen romaaniin perustuva elokuva sijoittuu suljettuun syrjäiseen hotelliin. Kolmihenkinen perhe majoittuu hotelliin talveksi, jotta sinne talvihoitajaksi pestautunut kirjailija-isä voisi keskittyä kirjansa kirjoittamiseen. Hotellilla on huono maine mm. kummittelusta. Elokuvan ja kirjan edetessä perheen isän mielenterveys järkkyy, ja hänestä tulee vaarallinen. Elokuvaa pidetään mestariteoksena, mutta kirjailija King ei itse ollut tyytyväinen tähän elokuva-adaptaatioon, sillä hänen mielestään se ei ollut tarpeeksi uskollinen kirjalle.

Schindlerin lista (1993)

Vuonna 1982 julkaistuun romaaniin perustuva elokuva perustuu tositarinaan saksalaisesta yrittäjästä Oskar Schindleristä, joka toisen maailmansodan aikana pelasti yli tuhannen juutalaisen hengen palkkaamalla heitä töihin tehtaisiinsa. Elokuva kahmi aikoinaan peräti seitsemän Oscaria mukaan lukien arvostetuimmat parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen palkinnot. Elokuva on käytännössä kokonaan mustavalkoinen, joskin värejä käytetään tyylikeinona erään pikkutytön punaisessa takissa sekä keltaisissa toivoa tuovissa kynttilöissä.

Forrest Gump (1994)

Yksi 1990-luvun merkittävimmistä elokuvista oli Tom Hanksin tähdittämä Forrest Gump. Siinä hidasälyinen mies kertoo uskomatonta elämäntarinaansa, jossa hän etenee menestyksestä toiseen sivuten useita historiallisia tapahtumia. Hän muun muassa tapaa Yhdysvaltain presidenttejä ja inspiroi Elvistä. Moni ei kuitenkaan tiedä, että tämä elokuva perustuu itse asiassa saman nimiseen vuonna 1986 julkaistuun romaaniin. Elokuva tosin eroaa monin paikoin romaanin tapahtumista.

Taru sormusten herrasta -trilogia (2001, 2002, 2003)

J.R.R. Tolkienin 1950-luvulla julkaisema tiiliskiven paksuinen fantasiaromaani odotti pitkään kunnollista elokuva-adaptaatiota, kunnes vihdoin vuosituhannen vaihteessa sellainen saatiin. Kirjan pituuden vuoksi eeppinen tarina hobiteista, haltioista, örkeistä ja sormuksesta on viisaasti jaettu kolmeksi elokuvaksi, jotka ovat melko uskollisia kirjalle ja saivat erittäin hyvän vastaanoton. Elokuvassa on lähinnä syvennetty muutamia naishahmoja, sillä kirjassa ei merkittäviä naishahmoja ole.