Luovilla aloilla kokeillaan tekoälyn hyödyntämistä työn apuna monin tavoin, mutta innokas edelläkävijä ei välttämättä ehdi pohtia kuka tekoälyn avulla tehdyn teoksen oikeudet lopulta omistaa. Musiikin tekijänoikeusjärjestö Teosto on laatinut ensimmäisiä ohjeita säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja muille musiikin tekijöille miten tekoälyn hyödyntäminen vaikuttaa teosten omistajuuteen.
Lähtökohtana noin yleisellä tasolla tekijänoikeuksien omistajuuteen on se, että teoksen tekijä on ihminen, ja teos on riittävän omaperäinen ja itsenäinen. Tämä tarkoittaa kokonaan tekoälyn luoman teoksen jäävän ilman tekijänoikeuksia olipa se kuinka omaperäinen tahansa.
Koska tekoäly nähdään luovilla aloilla monissa tapauksissa työkaluna esimerkiksi oman työn ideoinnissa tai tehostamisessa, valtaosa tekoälyn hyödyntämisestä tällä hetkellä taitaa osua kokonaan ihmisen luoman ja kokonaan tietokoneen luoman teoksen välimaastoon. Osa teoksesta on saatettu tehdä tietokoneen avulla, osa on ihmisen aikaansaannosta.
Teosto tiedottaa musiikintekijöille hyväksyvänsä korvaustarkoitusta varten sellaisen musiikkiteoksen, joka on osaksi ihmisen ja osaksi tekoälyn tuotos. Ihmisen tehtävänä on kertoa Teostolle miten suuren osan kukin osapuoli on lopputulokseen omaa panostaan tuonut.
Suomalaisista tekijänoikeusjärjestöistä Teosto taitaa olla ensimmäinen, joka on ottanut näin selkeän linjan tekoälyn hyödyntämiseen, hyväksyen sen apuvälineeksi siinä missä muutkin työkalut. Kuten Teosto tiedotteessaan mainitsee tekoälyn osittaiseenkin käyttöön sisältyy kuitenkin riskejä.
Mitä tahansa tekoälypalvelua käyttääkin, on palvelulla omat käyttöehtonsa. Ehdoissa palvelun tuottava yhtiö voi esimerkiksi vaatia oikeuksia syntyneeseen lopputulokseen, tai kieltää lopputuloksen julkisen käytön kokonaan. Lähes kaikki mahdoton on mahdollista näissä ehdoissa. Niihin voi kuitenkin perehtyä, ja sen jälkeen päättää ovatko ehdot reilut vai etsiikö toisen palvelun.
Toinen, huomattavasti hankalampi riski on tekoälyn tuottaman aineiston alkuperän todentaminen. Tekoälysovelluksia opetetaan olemassa olevalla aineistolla. Tekstiä tai puhetta tuottavat tekoälypalvelut on usein opetettu kirjoilla ja internetistä löytyvillä teksteillä, kuvia tuottavat palvelut valokuvilla ja piirroksilla, ja musiikkia tuottavat palvelut musiikilla. Opetusaineisto on siis joidenkin toisten ihmisten aikaansaannosta. Aineisto voi olla tekijänoikeuksilla rajoitettua tai public domainiin kuuluvaa vapaasti käytettävää materiaalia. Mikään tekoäly ei kuitenkaan osaa erottaa näitä toisistaan, vaan tarjoilee oman tuotoksensa synteesinä kaikesta sille syötetystä aineistosta.
Mikäli tekijänoikeuksiin liittyviä hankaluuksia ilmenee tekoälyn avustaman teoksen julkistamisen jälkeen, tiedossa voi olla kimurantti kiista alkuperäisen teoksen oikeuksien omistajan kanssa.