Ville Pirinen löytää sarjakuvasta kaikki genret

Pentinkulman päivien 2009 kirjakahvilassa Nuutajärvellä esiintynyt Ville Pirinen kommentoi sarjakuvan katu-uskottavuutta ja kirjoa:

Pentikulman päivillä oli aloitteleville taiteilijoille tarjolla myös sarjakuvakurssi, jossa Pirinen ohjasi.

Ornette Birks Makkonen lienee Ville Pirisen luomista sarjakuvahahmoista parhaiten tunnettu. Kelmeä kaupunki ja Dystopia 2000 ovat myös hänen tuotantoaan.… Lue lisää

Täällä pohjantähden alla kuunnelma Yle Radio 1:ssä

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”.

Väinö Linnan klassikko Täällä pohjantähden alla on 9.8.2009 alkaen kuunneltavissa radiosta kuunnelmasovituksena. Kuunneltavaa riittää loppuvuodeksi 2009.

Yle Radio 1 lähettää ohjelman sekä radion kautta että netissä. Radiosta sen voi kuunnella sunnuntaisin klo 15.00, maaanantaisin klo 19.03 ja tiistaisin klo 11.00. Ylen netin kautta … Lue lisää

Bob Dylan tekee joululevyn

Bob Dylanin omintakeisesta laulusta joko pitää suunnatomasti tai joutuu laittamaan kuulosuojaimet korviin äänen kuullessaan. Bob Dylan ja joulu? Hmm, ensi kuulemalta ehkä epätodennäköinen yhdistelmä, mutta legendaarinen runoilija on kuitenkin levyttämässä joululaulualbumia tämän vuoden jouluksi.… Lue lisää

Juhani Peltonen – Kirjeitä hullunmyllystäni

Kirjailija Juhani Peltosen varsinainen kirjallinen tuotanto lienee julkaistu jo kattavasti kirjoina ja kokoelmina, mutta myös hänen kirjeenvaihtonsa sisältää tuttua terävyyttä ja huumoria.
Juhani Peltonen, Kirjeitä hullunmyllystäni
WSOY on julkaissut Antti Sepän toimittamana kirjan Kirjeitä hullunmyllystäni. Kirjeitä ja kortteja vuosilta 1962-1995. Se on kokoelma Peltosen kirjeita ja kortteja lähinnä kavereille, kotoa ja muualta.

Kun kirjan … Lue lisää

Robbie’s Back! – Robbie Williamsilta uusi levy marraskuussa

Robbie Williams ilmoitti uuden levynsä tulevan kauppoihin 9.11.2009. Itse asiassa jo ennen albumia single Bodies on saatavilla 12.10. Sinkun voi downloadata nettikaupoista jo päivää aikaisemmin.

Videolla Robbie on ajankohtaisessa Madonna-maskissa:

Albumi on nimeltään Reality Killed The Video Star. Kuulostaako jotenkin tutulta? Vähän niin kuin Video killed the the radio star? … Lue lisää

Lehtikeisari Robert Murdoch laskuttaa nettilehdistään

Rupert Murdochin News Corporation -konserni teki pelkästään alkuvuonna 2009 yli kaksi miljardia euroa tappiota. Rahaa on tehtävä, joten Murdoch ilmoitti samalla sulkevansa sanomalehtiensä ilmaiset uutissivut netissä vuoden kuluessa.

Maksullisia olisivat ainakin Times’in, iltapäivälehti Sun’in ja News of the World’in nettisivut. Murdoch uskoo, että pieni maksu ei karkota lukijoita muihin nettilehtiin. … Lue lisää

Anu Silfverberg, Jari Olavi Rantala pohtivat kirjan teeman syntymistä

Pentinkulman päivillä 2009 Nuutajärven kirjakahvilaan kokoontui neljä kirjailijaa (kuvassa vasemmalta Katja Kaukonen, Jari Olavi Rantala, Anu Silfverberg ja Satu Lepistö) keskustelemaan miten heidän kirjojensa teema syntyy.

Siinä missä Katja Kaukosen kirjan aihe kehittyi kirjoittamisen edetessä, Jari Olavi Rantala kertoi Varasuunnitelma-kirjansa tarinan teemoineen ja juonenkäänteineen olevan mietitty ennen kuin hän alkaa … Lue lisää

Helsingin Taiteiden yön 21.8.2009 ohjelma

Taiteiden yönä 21.8.2009 Helsingissä on nyt päätapahtuma, joka kerännee suuren yleisön kaupungin keskustaan.

Ranskalainen katuteatteriryhmä Plasticiens Volants esittää taivaalla spektaakkelin.

Plasticiens Volants

Suuret heliumtäytteiset hahmot etenevät kulkueena keskustassa. Phillippe Bonnetin musiikki vie yläilmoissa liikehtiviä merikäärmeitä, meduusoita, valaita ja kaloja. Kulkueessa on mukana myös suomalainen Bad Ass Brass Band.

Espalta Senaatintorille etenevä kulkue … Lue lisää

ZuiTube – lapsille suunnattu YouTube -videopalvelu

Lapsia ei tarvitse enää päästää YouTubeen seikkailemaan, vaan heidät voi ohjata ZuiTube-sivuille, jonne on valikoitu nimenomaan lapsille suunnattuja videoita.

ZuiTube on englanninkielinen, jonka videot on valikoitu YouTuben valtavasta tarjonnasta. Sinne ei myöskään voi ladata omia videoita, mutta omia videokokoelmia tarjonnasta voi tehdä.

Lue lisää