Täytyykö e-kirjassa olla hakemisto?

E-kirjan parhaita ominaisuuksia ovat tekstin koon säätäminen omille silmille sopivaksi ja minkä tahansa asian löytäminen hetkessä hakutoiminnon avulla. Näin siis omasta mielestäni, mutta e-kirjojen käyttötavoista ja käyttöliittymistä kirjaa kirjoittava Peter Myers on toista mieltä. Hänen mielestään kattava hakemisto kuuluu myös e-kirjaan.

kirjan hakemisto

Peter Myersin perustelut hakemiston luomiseksi myös e-kirjoihin ovat:

– Hakemistoissa on myös konseptitason asioita pelkkien sanojen lisäksi.
– Hakemisto auttaa löytämään sitä mitä etsii, koska lukija voi silmäillä mitä hakemistossa on.
– Hakemistosta löytää kirjan kattaman aihealueen ja se voi auttaa niin opiskelijaa kuin kirjan ostoakin harkitsevaa.

Viimeksi kaksi tuntia ennen tämän kirjoittamista etsin yhdestä e-kirjasta asiaa, jonka muistelin löytyvän juuri siitä kirjasta. Kirjoitin hakusanan, mutta sain nolla hakutulosta. Ei voi olla totta. Huomasin olevani kirjan lopussa, joten menin sen alkuun, kirjoitin saman hakusanan uudelleen ja siinä se oli. Juuri sitä olin hakenut.

Hakemistoa en tarvinnut, mutta on e-kirjojen hakutoiminnossa yksi todella suuri puute: ostettujen, kopiosuojattujen kirjojen sisällöistä ei voi hakea yhdellä hakutoiminnolla, vaan on avattava jokaikinen kirja erikseen. Tällä hetkellä se ei ehkä tunnu suurelta ongelmalta, mutta odotapas kun kirjoja on kymmeniä tai satoja.

Jos lukijat hakemistoja edelleen kaipaavat, ilman muuta niitä jatkossakin tehdään?

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *