Juuri kun olin argumentoinut piakkoin ilmestyvässä ’Hyvästi media’ –kirjassani tarpeettomaksi käyneen median häviämisen puolesta, Kaliforniasta raportoidaan jonkinlaisen C-kasetti-nostalgian synnystä. Käytin kirjassa C- ja VHS-kasettia esimerkkinä mediasta, joka on käytännössä hävinnyt kokonaan. Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka lapsuudessaan tai nuoruudessaan ovat jotakin mediaa käyttäneet, se pysyy vähintään marginaalisena harrastuksena.

Video C-kasettinostalgiasta Yhdysvalloissa:

Eräs yhdysvaltalainen ammattilais-DJ omistaa yli 600 C-kasettia ja kerää jatkuvasti lisää esimerkiksi kirpputoreilta. Hän myöntää kyseessä olevan osaksi nostalgian. C-kasetit olivat hänen lapsuuden ajan media. DJ:n toinen argumentti C-kasettien puolesta on yllättävä: hän väittää hyvällä laitteistolla toistetun kasettinauhan äänenlaadun olevan korkeamman ja miellyttävämmän kuin digitaalisen MP3-muotoon tallennetun musiikin.

Ehkä vieläkin kiinnostavampi C-kasettien puolestapuhuja on levy-yhtiö, joka ei julkaise mitään muuta kuin C-kaseteille tallennettua musiikkia. Sanity Muffin levy-yhtiön omistajan mielestä nauhan suhina ja äänenlaatu on yksinkertaisesti median ominaisuus ja kuuluu asiaan. Levy-yhtiö toimii markkinaraossa, jossa artistit etsivät erittäin edullista tapaa julkaista musiikkiaan.

San Franciscossa Little Wings-bändi myy keikoilla musiikkiaan kaseteilla faneille, joilla vielä on kasettisoitin tallessa ja käyttökunnossa.