Musiikin ilmaisjakelu on vaikeuttanut uusien artistien uraa

Musiikkimarkkinoilla on tapahtunut kaksi merkittävää muutosta vuoden 2000 jälkeen, jolloin verkkopalvelu Napster aloitti uuden aikakauden musiikin luvattomassa jakamisessa. Tulanen yliopiston professori Glynn S. Lunney tutki miten musiikin luvaton verkkojakelu on vaikuttanut artistien uraan. Hän löysi sekä myönteisiä että kielteisiä ilmiöitä.

Professori Lunney, Tulanen yliopisto

Professori Lunneyn kaksi tärkeintä johtopäätöstä musiikin luvattoman jakamisen vaikutuksesta artistien uraan ovat:
1. Myyntilistoilla menestyviä uusia artisteja on entistä vähemmän (verrattuna aikaan ennen Napsteria).
2. Menestyvillä artisteilla on entistä enemmän hittejä.

Professori Lunney, Tulanen yliopisto

Professori Lunneyn joulukuussa 2013 julkaiseman tutkimuksen Empirical copyright: A case study of file sharing and music output voi lukea täällä.

Lunney päätyi johtopäätökseensä laskettuaan Billboardin äänitemyynnin listojen perusteella artistien menestystä vuodesta 1985 vuoteen 2013. Saman artistin ei tarvinnut olla näin pitkää kautta myyntilistoilla, vaan hän tutki nimenomaan artistien vaihtuvuutta.

Tutkimuksessa todetaan sama asia mikä on todettu monessa muussakin tutkimuksessa, että ääniteteollisuuden tulot alkoivat jyrkästi tippua pian Napsterin avautumisen jälkeen luvattoman musiikin jakamisen helppouden vuoksi. Professorin johtopäätös on kuitenkin myönteinen verkossa tapahtuvalle musiin ilmaisjakelulle, sillä yhteisön kannalta se on lisännyt musiikin tuotantoa ja kuluttamista.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *