Uusi Vladimir Nabokov-kirja tulossa, mutta erikoisena painoksena

Vladimir Nabokov, Lolitan kirjoittaja, on kohta taas ajankohtainen. Vaikka kirjailija kuoli vuonna 1977, hänen kesken jäänyt kirjansa The Original of Laura on päätetty julkaista.

Nabokov

Kirjan julkaisuprosessi on itsessään sellainen tarina, että joku voisi pelkästään siitä tehdä elokuvan. Juuri tänä vuonna julkaisun tekee ajakohtaiseksi puolestaan Nabokovin syntymävuosi 1899.

Tarina sai alkunsa jo vuonna 1976, jolloin Nabokov oli jo vakavasti sairas. New York Times Book Review kyseli kuuluisilta kirjailijoilta heidän sinä vuonna lukemiaan kirjoja. Nabokov vastasi lukeneensa Danten Infernon ja William H Howen The Butterflies of North America. Yllättäen hän mainitsi myös kesken olevan oman käsikirjoituksensa nimeltään The Original Of Laura. Hän kertoi käsikirjoituksen olevan vielä kesken paperilla, mutta valmiina hänen päässään. Nabokov sanoi käyneensä sen sairaalassa ollessaan läpi ainakin 50 kertaa.

Hänen kustantajansa vahvisti, että kirja todellakin oli syntymässä. Nabokov oli luonnostellut tarinan korteille, mikä oli hänelle normaali tapa työstää kirjaa. Hän kirjoitti keskustelut, tapahtumat ja juonenkäänteet kynällä korteille, joiden järjestystä oli sitten helppo tarvittaessa muuttaa.

Kirjan teeman uskotaan olevan kuolema ja mitä sitten tapahtuu. Se kertoo onnettoman aviolitton tarinan vapaamielisen Flora Lanskayan kautta.

Vaikka Nabokov yritti loppuun asti saada uuden romaaninsa valmiiksi, perfektionistina hän ei halunnut antaa julkaista keskeneräistä teosta mikäli kuolisi. Hän käski vaimonsa Veran polttaa käsikirjoituksen, jos ei ehtisi hioa sitä loppuun.

Vera Nabokov sen sijaan talletti luonnoksen sveitsiläisen pankin tallelokeroon. 1980-luvulla Nabokovin elämäkerran kirjoittajalle Brian Boydille näytettiin käsikirjoitus, mutta hän kehotti pitämään sen piilossa. Hän on myöhemmin muuttanut mielensä.

75-vuotias Dmitri Nabokov, pariskunnan ainoa lapsi, peri lopulta vastuun myös The Original of Laura teoksen kohtalosta. 1990-luvulla hän kustantajan avulla laittoi kasaan 76-sivuisen käsikirjoituksen isänsä korteille tehdystä luonnoksesta. Pienelle piirille näytettiin lopputulosta, jota ei pidetty mestariteoksena.

New York Observer julkaisi vuonna 2005 Ron Rosenbaumin kolumnin, jossa hän vetosi Dmitri Nabokovia julkaisemaan teoksen. Tämä synnytti maailmanlaajuisen vetoomusten tulvan, jonka lopputuloksena se on päätetty julkaista.

The Original of Laura-kirjan julkaisutapa on kuitenkin erikoinen. Vladimir Nabokovin käsinkirjoitetut kortit on skannattu ja painettu kirjaan sellaisenaan. Korteissa näkyy kirjailijan ylipyyhkimät osat, korjailut ja lisäykset.

Categories Yleinen