Oletko joskus menettänyt täysin malttisi pelipöydän ääressä? Tai kenties todistanut toisen pelaajan hallitsematonta käytöstä? On lähes väistämätöntä, että tunteet ottavat toisinaan vallan kokeneistakin pokerinpelaajista, mutta asiaan voi perehtyä ja tilanteita oppia hallitsemaan opiskelemalla tästä aiheesta kirjoitettuja kirjoja.
Tilttaaminen on pokerin peluussa käytetty termi, joka tarkoittaa tunnetilaa, johon pelaaja ajautuu esimerkiksi huonon onnen tai tappioiden takia. Niin sanotusti tiltissä oleva pelaaja yleensä turhautuu, menettää kontrollin pelaamiseen ja tekee huonoja ratkaisuja. Tilttaaminen saattaa aiheuttaa välinpitämättömyyden tunteen rahan menetystä kohtaan ja siten suistaa pelaajan ikävään tappioputkeen. Kaikki pelaajat ovat todennäköisesti kokeneet joskus tiltin.
Nettipokerissa saatetaan pelata tappioputkessa pitkään, ja siten hävitä paljonkin. Hyvä pelaaja tarvitsee pelin strategisen osaamisen lisäksi henkistä vahvuutta ja paineensietokykyä. Tiltin hallinta on merkittävä tekijä pokerissa – kuten myös muissa peleissä. Kun oman tilttaamisen huomaa ja osaa hallita sitä, välttyy suuremmilta virhearvioilta ja tappioilta. Riskienhallinta on tärkeä osa vastuullista pelaamista, ja onkin järkevää asettaa erillinen budjetti pelaamista varten, mikä vähentää myös tiltissä tehtyjen huonojen päätösten seurauksia.
Strategisen osaamisen lisäksi henkisen kantin tärkeyteen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Jos pokerin teoria ja psykologia eivät vielä ole kovin tuttuja, on tarjolla onneksi alan kirjallisuutta runsain mitoin. Kirjoja on saatavilla niin perinteisesti painettuna, lukulaitteille ja äänikirjoina, joita voi kuunnella eri laitteilla. Tässä artikkelissa käymme läpi parhaat kirjat, joissa käsitellään mielenhallintaa sekä tiltin välttämistä ja hallitsemista.
Jared Tendler: The Mental Game of Poker
Jared Tendler on menestynyt henkinen valmentaja, joka on perehtynyt pokerin psykologiseen puoleen. Tendlerin vuonna 2011 julkaistua kirjaa The Mental Game of Poker pidetään yhtenä parhaista pelin psyykkistä puolta käsittelevistä teoksista. Tendler valottaa neljää henkistä osa-aluetta, jotka koskettavat jokaista pelaajaa: tiltti, pelko, motivaatio ja itseluottamus. Tendler selittää näiden tunteiden taustalla vaikuttavia tekijöitä ja pyrkii tarjoamaan pelaajille tekniikoita, jotka auttavat pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla jopa tappioputkessa. Kirjassa on yksinkertaisia ohjeita ja tekniikoita, joiden avulla pelaaja voi hallita paremmin pääkoppaansa pelipöydän ääressä. Siinä on myös harjoituksia, joiden avulla voi selvittää syitä omaan tilttaamisen, ja siten hallita tunnetilaa paremmin.
Kirjasta hyötyvät etenkin ammattilaiseksi tähtäävät ja intohimoisesti harrastavat pokerinpelaajat, sillä se selittää pelaamisen psykologiaa ja antaa tekniikoita ja työkaluja tunteiden hallintaan, jolloin kantti kestää missä tahansa pelipöydässä. Kirjassa käydään perinpohjaisesti läpi miten säilyttää motivaatio pelin takutessa, milloin kannattaa lopettaa, milloin taas jatkaa sekä kuinka navigoida kaikenlaisia haastavia pelitilanteita.
Tendlerin kirja sai jatko-osan vuonna 2013, The Mental Game of Poker 2, joka jatkaa ensimmäisen jalanjäljissä. Kakkososassa Tendler keskittyy opastamaan pokerin pelaajia kuinka pelata hyvässä flow-tilassa pitkiäkin aikoja, miten tehdä parempia päätöksiä ja välttää virheitä yhä kovenevassa kilpailussa.
Alan N. Schoonmaker: The Psychology of Poker
Alan N. Schoonmaker on psykologian tohtori ja innokas pokerin pelaaja, jonka kirja The Psychology of Poker haukkaa ison asiakokonaisuuden purtavaksi. Kirjassa on kaksi osiota. Ensimmäisessä osiossa käsitellään menestyksekkääseen pokerin pelaamiseen liittyviä psykologisia toimintatapoja ja taitoja. Lukija oppii erottamaan menestyvät pokerinpelaajat taidoiltaan ja käytökseltään rivipelaajista. Osiossa myös opastetaan pelaajaa tutkailemaan omia taitoja, puutteita ja motivaatiota.
Kirjan toisessa osassa käydään läpi pelaajatyyppejä, kuinka tunnistaa ne, ja kuinka mitäkin tyyppiä vastaan on viisasta pelata. Pelaajatyypit on jaoteltu perinteisesti aggressiivisuuden, passiivisuuden ja tiukkuuden mukaan.
Kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään psykologisia tekijöitä, jotka kuuluvat pokeriin. The Psychology of Poker ei käsittele suoranaisesti tilttaamista tai hermojen hallintaa, mutta Schoonmaker selittää pelaajien käytöstä, mikä auttaa ymmärtämään pelaamiseen liittyviä henkisiä ominaisuuksia ja tunteiden merkitystä pelipöydässä. Kirja sopii kaikille, jotka haluavat kehittyä pelaajana ymmärtämällä pokerin psykologiaa.
Larry Phillips: Zen and the Art of Poker: Timeless Secrets to Transform Your Game
Toimittaja ja pokerinpelaaja Larry Phillipsin kirja Zen and the Art of Poker: Timeless Secrets to Transform Your Game ei lukeudu pelikirjallisuuden tunnetuimpiin teoksiin. Se ottaa melko poikkeavan näkökulman peliin, mikä ei miellytä kaikkia. Phillips nimittäin yhdistää kirjassaan zen-buddhalaisuuden opit pokerin pelaamiseen. Kirja opettaa lukijaa säilyttämään kärsivällisyyden ja rauhallisen mielen, oli pelitilanne mikä tahansa. Teos ei ole opas pokerin pelaamiseen strategisesta tai teknisestä näkökulmasta. Se esittää yli 100 sääntöä ja vinkkiä, joiden avulla pelaaja voi kehittää omaa pelaamistaan, tarkastella omaa pelityyliä, minimoida tilttaamistunteet ja ylipäätään hallita tunteiden vuoristorataa.
Kirja on loistava valinta avoimen mielen omaavallle lukijalle sillä se avaa pelin psykologiaa erilaisesta näkökulmasta yhdistäen zen-buddhalaisuuden ja Phillipsin kokemuksen pokerin pelaamisesta. Se vetoaa etenkin niihin pelaajiin, jotka ovat kiinnostuneita mielen hallinnasta, ja jotka kaipaavat uudenlaista näkökulmaa peliin.
Otsikkokuva Christian Erfurt.