Kirja-arvio: Yleisradio median murroksessa

Airi Leppänen, Timo-Erkki Heino ja Eeva Mäntymäki ovat toimittaneet ajankohtaisesta aiheesta kirjan Yleisradio median murroksessa. Kirjan sisältö koostuu suomalaisten ja kansainvälisten valtiollista mediaa, kuten Yleisradiota ja BBC:tä, tutkineiden tai niissä toimineiden asiantuntijoiden artikkeleista. Teoksen pääpaino on Ylen, ja yleisesti valtion omistaman median, roolin pohdinnassa ja eri rahoitusmallien arvioinnissa.

Monesta näkökulmasta ja eri lähtökohdista kirjoittavat onnistuvat perustelemaan yleisradiotoiminnan tarpeellisuuden. Risto Uimonen on ainoa kirjoittaja, joka kaipailee suorasanaisesti julkisen palvelun hautajaisia.

Tilastotiedoista löytyy muutamia hyviä yksityiskohtia, kuten Ylen ohjelmatarjonnan jatkuva viihteellistyminen. Kilpailu sekä radio- että TV-toiminnassa on tehnyt Ylelle hyvää. Esimerkkinä kerrotaan legendaarinen Ylen radiokanava Radiomafia. Mielikuvatutkimuksessa kuulijat eivät aikoinaan mieltäneet Radiomafiaa Ylen kanavaksi lainkaan, joka on siihen aikaan ollut kohteliaisuus.

Yle on ollut Suomessa edelläkävijä Internetin hyväksikäytössä sisältöjen jakelussa. Ylen oma tuotanto löytyy melko nopeasti televisio- tai radiolähetyksen jälkeen Areena-sivuilta. Toinen suuri Ylen projekti on yhteiskunnan muistojen säilyttäminen Elävässä Arkistossa. Ylellä on jo vahva ja merkittävä rooli digitaalisessa mediassa Internetissä. Näistä olisi ollut mielenkiintoista lukea myös.

BBC on edelleen se suuri esikuva monelle valtion omistamalle mediatalolle, paitsi Yhdysvalloissa, jossa yleisradiotoiminta on marginaalista.

Ylen rooliin ja rahoitusmalliin ei dramaattisia muutoksia kirjassa kaivata, vaan tarpeellisuus ja rahoitus perustellaan edelleen tärkeällä yhteiskunnallisella roolilla. Kirjasta saa kuitenkin hyvän katsauksen yleisradiotoimintaan eri puolilla maailmaa.

Kirjan aihealueen ulkopuolelta: Kaikki media tulee muuttumaan

Ehkä syynä on kirjan nimi ’Yleisradio median murroksessa’, koska teoksen luettuani ajatukset karkasivat sinnikkäästi meneillään olevaan median historialliseen muutokseen, jonka aiheuttaa Internet ja video, kuva, ääni ja tekstisisältöjen muuttuminen digitaaliseksi. Lähes jokainen kirjan asiantuntija toteaa median muutoksen, mutta ainoastaan Ismo Silvo paneutuu asiaan esittämällä mielenkiintoisen tulevaisuuden mediaskenaarion. Siinä ihmisten elämäntavat fragmentoituvat (yhtenäisiä suuria yleisömassoja on enää vähän) ja sosiaalinen media tuo interaktiivisuuden mediaan.

BBC:n ensimmäisen pääjohtajan laatima teoria yleisradiotoiminnasta on 90 vuoden takaa, vuodelta 1924. Silloin nähtiin aivan oikein mikä valtava vaikutus yhteiskuntaan sähköisellä medialla tulee olemaan ja pyrittiin ohjaamaan sen kehitystä.

Tässä piileekin lähes kaikkien yleisradiotoiminnan tulevaisuutta tänä päivänä pohdiskelevien asiantuntijoiden ongelma: he lähtevät liikkeelle 90 vuoden takaisesta tilanteesta.

Mediamaailma on kuitenkin muuttunut peruuttamattomasti. Kenelläkään ei enää ole monopolia mihinkään mediaan. Digitaaliset sisällöt liikkuvat Internetissä – yritettiinpä sitä kontrolloida tai ei. Käytännössä kuka tahansa voi julkaista sisältöjä ilman ennakkosensuuria. Käytännössä kuka tahansa toinen ihminen voi lukea, katsoa, tai kuunnella teoksen ja antaa siitä välitöntä palautetta, joka myös näkyy muille ihmisille. Julkaiseminen ei vaadi suurta budjettia tai resursseja.

Nykyisellä digitaalisella mediamaailmalla ei ole yhtään mitään tekemistä 90 vuoden takaisen mediatilanteen kanssa. Ylen rahoitusmallien pohdiskelu on tärkeää kahden vuoden tähtäimellä, mutta ei sillä ole mitään tekemistä Ylen tulevaisuuden kanssa. Ylen tulevaisuus täytyy suunnitella unohtamalla ensin vanhat teoriat ja vanha mediamaailma.

No niin. Tämä meni hieman kirjan aiheen ohi.

Kirja kannattaa joka tapauksessa lukea, mikäli haluaa sivistää itseään yleisradiotoiminnan haasteiden ja historian suhteen. Erityisen virkistäviä olivat kansainvälisten asiantuntijoiden ajatukset ja kokemukset miten esimerkiksi Uudessa Seelannissa paikallinen yleisradio ajettiin perikatoon ja kuinka Pohjoismaissa ja Britanniassa on onnistuttu kuitenkin hyvin.

Yleisradio median murroksessa, toimittaneet Airi Leppänen, Timo-Erkki Heino ja Eeva Mäntymäki. 256 sivua ISBN 978-951-768-313-5. Kirjasta lisää tietoa kustantajan sivulla.

Categories Yleinen