Maailmassa maksetaan vuonna 2024 mainosten julkaisusta yhteensä 1,7 biljoonaa dollaria, arvioi markkinoinnin konsultointiyhtiö Warc julkaisemassaan raportissa Global Ad Spend Outlook 2024/25 (Maailmanlaajuisen mainonnan näkymät vuosille 2024 ja 2025). Raportin tiedonjyvistä tietosuojaniuhottaja löysi selitykset myös sille miksi sosiaalisen median suurimmista palveluista ja verkon hakukoneista on tullut ihmisten henkilökohtaisten tietojen kerääjiä ja miksi kehitys jatkuu entistä voimakkaammin samaan suuntaan.

Maailman mainosrahasta valtaosa, noin 70%, sijoitetaan vuonna 2024 digitaaliseen mediaan. Toki ulkomainonnalla, painetulla medialla ja televisiolla on edelleen mainostajansa, mutta viimeisen 10 vuoden ajan kehitys on ollut tasaisen vahvaa digitaaliseen suuntaan. Tuo tieto ei kenties ollut enää järkyttävä uutinen media-alan ihmisille, mutta ehkä tämä luku Warcin raportista herättää muutaman epäuskoisen kysymyksen: 44% prosenttia maailman kaikesta mainosrahasta kulkee ainoastaan kolmen internet-jätin kautta. Yhtiöt ovat Alphabet (Google ja muut sen ympärille perustetut yritykset), Amazon ja Meta (Facebook, Instagram, Whatsapp). Yksinomaan sosiaalisen median palvelut nappaavat peräti 22,6 prosenttia kaikesta mainontaan laitettavasta rahapotista. Hakupalvelut ovat sosiaalisen median jälkeen seuraavaksi suurin mainontaa houkutteleva kanava.

Ovatko siis kaikkien tuntemat internet-palvelut pohjimmiltaan mainosyrityksiä? Yleinen käsitys lienee, että Facebook ja Instagram ovat olemassa siksi, että maailman ihmisillä olisi helppo tapa pitää yhteyttä ystäviin ja ryhmiin, joihin he haluavat kuulua. Ne ovat siksi mielestämme sosiaalisen median palveluita. Google on olemassa siksi, että löydämme helposti mieltämme askarruttavan tiedon maailman suurimmasta kirjastosta, internetistä. Google on asemoitunut bittiavaruudessamme hakukoneeksi. Vaan onko todellakin näin?

Emme maksa näistä yhtiöiden tuottamista arvokkaista palveluista suoraan omalta pankkitililtämme mitään (en ole myöskään kuullut kenestäkään joka maksaisi Facebookin ei-kohdennettuja-mainoksia ominaisuudesta). Kuka sitten maksaa sosiaalisen median palveluista ja hakukoneista? Tuotteitaan ja palveluitaan markkinoivat yritykset ja organisaatiot. Maailman 1,7 biljoonan dollarin mainosrahasta 44% kanavoituu puhelinten ja tietokoneiden ruuduille muutaman internet-jätin kautta, ja trendi osoittaa kehityksen vahvistuvan edelleen.

Liiketoiminnan kannalta nämä kolme suurta internet-yhtiötä ovat mainosten kohdentamiseen tarvittavan datan keruuseen ja mainostilan myyntiin erikoistuneita yrityksiä. Ne tuottavat arvokasta käyttäjiensä henkilökohtaisia mieltymyksiä sisältävää dataa mainostajille, jotka valitsevat haluamansa ihmisryhmät mainoksilleen, joille esitystilan verkossa myyvät henkilötiedot keränneet internet-yhtiöt.

Meta ja Google ovat täysin riippuvaisia mainostuloista. Ilman mainosliiketoimintaa yrityksiä ei olisi nykyisessä muodossaan olemassa. Amazon puolestaan on maailman suurin verkkokauppa, jolla on myös tietotekniikkaan liittyviä palveluita. Mainospalvelu on tullut Amazonin tuotevalikoimaan vasta myöhemmin.

No mutta, kaikkihan on sitten aivan loistavasti tavallisen netin käyttäjän kannalta. Käytämme ilmaiseksi sosiaalista mediaa ja monia muita palveluita verkossa. Joku muu maksaa internet-jättien miljardien investoinnit tuotekehitykseen, konesaleihin ja tietoliikenneyhteyksiin.

Se joku muu on tuotteitaan markkinoivat yritykset – mainostajat. He ovat luonnollisesti tyytyväisiä kun ostamme heidän mainostamiaan tuotteita, mutta he haluavat mainonnan olevan tehokasta. Siksi he pyrkivät kohdentamaan viestinsä niin tarkasti kuin mahdollista ostamalla henkilötietoja ja sopivia profiileja.

Kaikkia verkon käyttäjiä omien henkilötietojen leviäminen internetissä toimiville datan kerääjille, luokittelijoille ja myyjille ei huoleta. Joku saattaa ajatella, että eihän niillä tiedoilla mainonnan kohdentamisen lisäksi mitään tehdä. Entä yhtenä päivänä kun tiedot päätyvät rikollisten haltuun?

Näin kävi heinäkuussa 2024 Yhdysvalloissa. 2,7 miljardia henkilötietoa saaliiksi saanut rikollisorganisaatio yritti ensin myydä koko tietokantaa miljoonilla dollareilla, kunnes tiedot ilmestyivät internetiin vapaasti saataville. Tietokanta koostui lähinnä yhdysvaltalaisten, kanadalaisten ja brittien henkilötiedoista sisältäen nimen, henkilötunnuksen, kaikki osoitteet ja muuta tietoa. Tiedot oli kerännyt National Public Data niminen yhtiö, joka myi niitä ihmisistä taustatietoja tarvitseville tahoille. National Public Data kokosi tietoja pääasiassa internetistä. Joissakin maissa pelkästään näiden tietojen avulla rikollinen voi tekeytyä toiseksi henkilöksi ja asioida hänen luottokortillaan.

Tietosuojaniuhottaja ymmärtää kyllä, että joskus omia tietoja yksinkertaisesti on luovutettava muille ihmisille ja organisaatioille (esimerkiksi Vastaamon tietomurto), mutta tietojen luovuttamisessa tulee olla tarkka ja harkitseva. Omien tietojen vapaaehtoinen luovuttaminen mainosyrityksille, kuten Google ja Facebook on digitaalisena aikana surkean huono kauppa ja valtava henkilökohtainen tietoturvariski.

Mx3 uutisoi mainosmarkkinoiden näkymistä.