Tag Archives: kylpyamme

Kirjakauppias Venetsiassa on varustautunut gondolien ja kylpyammeiden avulla tulviin

2018-03-02

Venetsia on ihmeellinen kaupunki, ja syystäkin yksi maailman suosituimpia turistikohteita. Matalaan merenlahteen rakennettu kaupunki elää turistitulvan keskellä elämäänsä, mutta oikeat tulvat aiheuttavat ongelmia paikallisille yrityksille ja asukkaille. Mitä esimerkiksi kirjakauppias voi tehdä jos vesi nousee yön aikana puolitoista metriä?
Venetsia, Acqua Alta kirjakauppa
Venetsiassa kirjakauppa Acqua Altaa (korkea vesi) pitävä Luigi Frizzo on keksinyt vedenpitävän konstin pitää ainakin arvokkaimmat kirjansa kuivana veden noustessa kaduille ja rakennuksiin. Luigi on hankkinut kauppaansa gondolin, kylpyammeita ja muita kelluvia esineitä, joihin kirjoja voi pinota – ja myös pitää esillä asiakkaita varten.

Kaupassa on nimittäin yli 100 000 vanhaa kirjaa odottamassa uutta omistajaa. Luigi Frizzo on pitänyt kauppaa vuodesta 2004 lähtien, jolloin hän palasi maailmalta takaisin Venetsiaan. Hän keräsi kaksi vuotta vanhoja kirjoja, jotta kaupassa olisi valinnanvaraa.

Kaupassa on gondolin ja kylpyammeiden lisäksi muitakin erikoisia yksityiskohtia. Hätäuloskäytävä johtaa ranskalaiselta parvekkeelta suoraan pieneen kanaaliin. Yhdet rappuset kaupasta ulos on rakennettu kirjoista.

Tässä Business Insiderin video kelluvasta kirjakaupasta:

Luigi Frizzo kertoi toimittajalle hänen kehittämänsä automaattisen kirjojen pelastusjärjestelmän olevan välttämätön, sillä sääennusteet eivät aina osu oikeaan arvioidessaan tulvan korkeutta ja ajankohtaa. “Joskus ne ennustavat veden nousevan 1,10 metriä, mutta silti se yltää 1,50 tai 1,60 metrin korkeuteen. Jos on varautunut 1,10 metrin tulvaan, se ei riitä – varsinkaan jos vettä tulee aikaisin aamulla tai yöllä”.