Huolimatta siitä, että Abban levyjä on saatavilla, Abba-musikaali ja elokuva pyörivät Lontoon (ja muudenkin kaupunkien) teattereissa, englantilaiset eivät ole vieläkään saaneet tarpeeksi yhtyeestä. PRS for Music, joka kerää royalteja muusikoille ja musiikin luojille, kysyi 1500 ihmiseltä minkä yhtyeen he mieluiten näkisivät yhdessä. Aivan ylivoimainen voittaja 25 prosentin äänisaalilla oli Abba.… Lue lisää
Stephen King suunnittelee jatko-osaa Hohto-kirjalle josta Stanely Kubrick teki menestyselokuvan
Stephen King kertoi suunnittelevansa jatko-osaa Hohto (Shining) kirjalleen, joka ilmestyi jo vuonna 1977. Asia kiinnostaa muitakin kuin kauhukirjallisuuden ystäviä siitä syystä, että Stanley Kubrick teki vuonna 1980 kirjan pohjalta niin hiipivän pelottavan leffan, että sen kohtauksia muistuu mieleen vieläkin.
Stephen King oli Torontossa puhumassa uudesta kirjastaan ’Under the Dome’ kun … Lue lisää
Onnea Helsinki! Maailman designpääkaupunki vuonna 2012 tuo maailmanlaajuista julkisuutta Suomeen
Maailman muotoilujärjestö Icsid on valinnut Helsingin maailman designpääkaupungiksi vuodeksi 2012.
Helsinki on vasta kolmas maailman designpääkaupunki Italian Torinon vuonna 2008 ja Etelä-Korean Soulin vuonna 2010 jälkeen. Tunnustus jaetaan yhdelle kaupungille joka toinen vuosi. Designpääkaupungin kunniaa tavoitteli 46 kaupunkia 27:stä maasta. Kansainvälinen valintaraati valitsi lopullisiksi ehdokkaiksi Helsingin ja Hollannin Eindhovenin, joista … Lue lisää
Valokuvaaja Jane Bown elämäntyöstä avattu kuvagalleria Guardian-lehdessä
Englantilainen valokuvaaja Jane Bown ja sanomalehti Guardian tekivät yhteistyötä vuodesta 1949 alkaen. Hänen koskettavista kuvistaan, jotka pääasiassa ovat muotokuvia, on nyt avattu näyttely, jota kaikki voivat katsella tarvitsematta matkustaa saarivaltioon.

Kun pääset Guardianin sivulle, klikkaa Gallery-tekstiä ja sen jälkeen joko nuolta tai vuosikymmentä.… Lue lisää
Haihatuskaatis välittää mitä kummallisinta tavaraa, jolla saattaisi olla käyttöä taiteen tekemisessä
Paitsi että tällä nettipalvelulla on mieleenjäävä nimi, se on myös hyödyllinen. Haihatuskaatis on palvelu, joka välittää kaikenlaista taiteen tekemisessä tarvittavaa roipetta. Juuri nyt siellä tarjotaan esimerkiksi peltiä ja lasia, diakehyksiä, polkupyörän kumeja. Joku puolestaan etsii jonolappumasiinaa.

Minulla on ollut henkilökohtainen ongelma jo jonkin aikaa eteisessä. Siellä on kaksi laatikkoa kirjoja, … Lue lisää
Mediatalot ovat ajaneet kulttuurijournalismin kriisiin, mutta toimittajien ei tarvitse katsoa peiliin
Paula Holmila tuulettaa suomalaista kulttuurijournalismia ja erityisesti suurten yleismediatalojen asennetta kulttuuria, sen tekijöitä ja siitä kirjoittavia toimittajia kohtaan Helsingin Sanomissa.
Holmila antaa kyytiä valtamedialle: ”Uutisaiheiksi kelpaavat siis raha, skandaalit, ristiriidat, myöhästymiset, levikit ja muu, jolla ei ole mitään tekemistä niiden asioiden kanssa, joita taide yrittää tehdä näkyviksi. Kulttuuri näivetetään tuotteiksi … Lue lisää
Ranskassa laskettelijoiden täytyy väistellä Salvador Dalin veistoksia
Usein uskotaan, etä urheilu ja taide eivät kiinnosta samoja ihmisiä. Ranskalaiset eivät ole samaa mieltä, vaan ovat päättäneet yhdistää Salvador Dalin taiteen ja laskettelun.
Katso videolta miltä Salvador Dalin veistokset vuoen huipulla näyttävät ja miten taideteokset huipulle vietiin.
Taiteen ja liikunnan voimaan luotetaan Courchevelin laskettelukeskuksessa Ranskan Alpeilla.… Lue lisää
Eija-Liisa Ahtilan Missä On missä-elokuva valittu New Yorkin modernin taiteen museoon MoMAan
Eija-Liisan Ahtilan Missä on missä? -elokuva on valittu New Yorkin modernin taiteen museon MoMAn (The Museum of Modern Art) ohjelmistoon. MoMAlla kahden elokuvateatterin lisäksi oma kokoelmansa, jonka tarkoituksena on kerätä ja säilyttää elokuvataiteen merkkiteokset. Ei hassumpaa, että jo nyt New Yorkissa tiedetään kyseessä olevan merkkiteos.
Ahtilan Missä on missä-elokuvassa valkokangas … Lue lisää
Hieno valokuvaukseen hurahtaneiden suomalaisten bloggaajien kuvakokoelma: Galleria Selätys
Bloggaaminen on suurimmalle osalle sitä tekeviä ihmisiä kirjoittamista, toisille se on kirjoittamista satunnaisen kuvan kera, kun taas jotkut bloggaavat valokuvien avulla.
Kuvabloggaajat ovat perustaneet oman gallerian nettiin – nimeltään Galleria Selätys. Nimi selittyy pimeän marraskuun selättämisellä kuvan voimalla.
Käy katsomassa hienot kuvat, tästä linkistä pääset galleriaan.… Lue lisää
10 merkittävintä 2000-luvulla netissä tapahtunutta asiaa
Webby Awards-palkinto on tullut tutuksi nettipalveluja ja nettikulttuuria seuraaville ihmisille. Joka vuosi International Academy of Digital Arts and Sciences jakaa palkinnot parhaille nettisivuille, mainoksille, videoille ja kännykkään suunnitellulle nettipalveluille.
Vuoden 2009 palkintoehdokkaita kerätään 18.12 asti, mutta uusia voittajia odotellessa Webby Awards-organisaatio listasi merkittävimmät nettitapahtumat koko 2000-luvun aikana.
1. Craigslist-ostetaan ja … Lue lisää
