Television tärkein ominaisuus onkin Internet-yhteys?

Mikä on television tärkein ominaisuus lähivuosina? Aivan, teräväpiirtotarkkuuteen (HD) kykenevä suuri nestekidenäyttö, mutta mitä muita ominaisuuksia pidetään tärkeänä sen lisäksi? Kolmiulotteinen kuva (3D) se ei ole eikä monikanavaääni, vaan internet-yhteys.

DisplaySearch Internet TV
Lähde: DisplaySearch.

DisplaySearch-yhtiön tekemä tuore tutkimus kartoitti TV-valmistajien tuotteiden ominaisuuksia ja odotuksia lähivuosiksi. Vuonna 2011 litteistä televisiolaitteista noin 25% sisältää Internet-yhteyden. Vuonna 2015 internet-yhteydellä varustettuja TV-vastaanottimia arvioidaan olevan käytössä jo 500 miljoonaa.

Kasvu on nopeaa, sillä vuonna 2010 maailmassa arvioitiin olevan kaiken kaikkiaan noin 1,5 miljardia vastaanotinta. Valtaosa internet-telkkareista päätyy Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Kiinaan.

Internet-yhteys televisiossa tarkoittaa yleensä sitä, että TV:n ruudulle saa kaukosäätimellä ilmestymään videoita YouTube-palvelusta, valokuvia Flickr:n sivuilta ja TV-ohjelmia Yle Areenasta. TV kytketään kodin langattomaan WLAN-pisteeseen tai kaapelilla laajakaistamodeemiin internet-yhteyttä varten.

Vaikka suuressa osassa televisioista tuleekin internet-yhteys olemaan, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että jokainen sohvaperuna ominaisuutta käyttää. Elokuvien vuokraus verkkopalvelusta, kuten Voddler ja TV-ohjelmien katsominen Katsomo.fi, Ruutu.fi ja Yle Areena-palveluista olisivat hyviä syitä tutustua television internet-yhteyden ominaisuuksiin. Ainakaan vielä kaikissa internet-televisioissa ohjelmistoja näiden palvelujen käyttöön ei kuitenkaan ole.

Tutkimuksen tehneen DisplaySearch-yhtiön tiedote.

Categories Yleinen