Maailman 10 kummallisinta museota

Ulkomailla matkustellessaan useimmilla turisteilla on mielessään muutama museo, joissa on pakko käydä, jos sattuu kaupungissa kuljeksimaan. Pariisin Louvre, Bilbaon Guggenheim tai Lontoon British Museum lienevät yleisimpiä käyntikohteita. Matkaoppaita julkaiseva Lonely Planet on listannut 10 kummallisinta museota, jotka ainakin kuvauksen perusteella ovat myös tutustumisen arvoisia.

Lonely Planet

1. Pariisin viemärimuseo. Musée des Egouts de Paris on käytöstä poistettu pätkä oikeaa käytössä ollutta Pariisin viemäriä. Haju on tallella, mutta suurin osa sisällöstä on kärrätty pois.

2.Meguron loiseläinmuseo Japanissa. Eläimissä ja ihmisissä majailevat loiseläimet ovat saaneet oman museonsa.

3. Islannin fallosmuseo. Ihmisten ja eläinten falloksia näytillä yli 150 kappaletta.

4. Grutasin puisto Liettuassa. Druskininkaissa on kokonainen puisto (tunnetaan myös Stalinin maailmana) omistettu Neuvostoliiton Liettuan miehitykselle.

5. Huonon taiteen museo Bostonissa. Museon motto on ’Niin huonoa taidetta, että sitä ei voi sivuuttaa’. Löytyy USA:sta Bostonin läheltä.

6. Tukkamuseo Turkissa. Galip Körükçü on kerännyt yli 16 000 näytettä naisten hiuksista ympäri maailmaa ja perustanut museon Avanosiin Turkkiin.

7. Kansainvälinen hinausmuseo Chattanoogassa Tennesseessä. Museo haluaa sivistää maailman lapsia kunniakkaasta alasta ja kunnioittaa hinausalan merkkihenkilöiden saavutuksia.

8. Brittiläinen ruohonleikkurimuseo. Ruohonleikkureita aina 500cc moottorilla varustettuihin hurjasteluleikkureihin esillä Southportissa Lancashiressa.

9. Sulabhin kansainvälinen vessamuseo Intiassa. Intia ei kenties ole maailmalla tunnettu vessakulttuuristaan, mutta vessanpyttyjä, reikä lattiassa-vessoja ja monta muuta vekotinta löytyy museosta New Delhistä.

10. Kainalosauvamuseo Azerbaijanissa. Naphthalanissa on sairaita parantava kylpylä, jossa vierailleet tervehtyneet ihmiset ovat jättäneet jälkeensä niin paljon kainalosauvoja, että ne ovat muodostaneet museokokoelman.

Lisää tietoa museoista

Categories Yleinen