Tampereen Palatsiteatterin Beatles-musikaali yhtyeen faneille

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka vihaisi Beatles-yhtyeen musiikkia, tai joka ei pitäisi edes jostain Beatles-kappaleesta? Minä en ole.

Tampereen Musiikkiteatteri Palatsissa esitettävä Beatles-yhtyeen tarinan kertova musikaali on saanut kriitikon liikuttumaan nostalgian tuomien muistojen myötä.

Musiikkiteatteri Palatsi, Beatles

The Beatles Story-musikaalin esitykset alkoivat Musiikkiteatteri Palatsissa syyskuun 2009 alussa ja jatkuvat ainakin tammikuulle 2010 asti.

Nimensä mukaisesti esitys kertoo Beatles-yhtyeen tarinan. The Beatles Storyn John, Paul, George ja Ringo ovat Miro Honkanen, Otto Kanerva, Pauli Hanhiniemi ja Jukka Mänty-Sorvari. Suomen Lennon, McCartney, Harrison, Starr-näyttelijät esittävät musikaalin Beatles-laulut itse.

Esityksen käsikirjoituksen on thenyt Reino Bragge, ohjaajana toimii Petri Lairikko ja kapellimestarina Mikko Kangasjärvi.

Demarin Pertti Julkusen arvio linkin takana.

Categories Yleinen