Jari Tervo ihmetteli median ymmärrystä Koljatti-kirjansa teemasta

Jari Tervo ehti hauskuttaa yleisöään Helsingin kirjamessuilla 23.10.2009 jo ennen kuin hänen keskustelutilaisuutensa alkoi.
Jari Tervo Helsingin kirjamessuilla 2009
Haastattelijaansa Jarmo Papinniemeä odotellessaan Tervo nousi lavalle innostuneiden aplodien saattelemana, mutta totesi ilon oleva ennenaikaista, koska halusi vain istua odottamaan Papinniemeä.

Koljatti-kirjan teeman Jari Tervo kertoi olevan satiiri siitä, miten ihmisen elämä voi peruuttamattomasti muuttua hänen joutuessaan median pyöritykseen.
Matti Vanhanen Helsingin kirjamessuilla 2009
Esimerkiksi Matti Vanhanen oli pääministerinä aloittaessaan todennut olevansa melko harmaa politiikko, jossa ei paljon juoruaiheita ole. Harkitsematon romanssi Susanna Ruususen kanssa ja sitä seuranneet vielä vähemmän harkitsemattomat lausunnot ja oikeudenkäynnit käytännössä suisti Vanhasen elämän täysin uudelle raiteelle.

Tervo halusi Koljatilla asettaa yhtä lailla median toiminnan kyseenalaiseksi siinä missä taitamattomien poliitikkojenkin toiminnan. Tätä hän piti useimpien toimittajien ja kirjan arvostelijoiden suurimpana sokeana pisteenä – he eivät nähneet mediaa Koljatin satiirin kohteena lainkaan, vaan tarttuivat ainostaan surrealistiseen poliitikkojen kuvaukseen.

Koljatin nostattama mediamyllytys vain vahvisti Tervon käsitystä median kyvyttömyydestä tehdä juttuja oikeista asioista ja halusta kehittää kohua tyhjästä. Esimerkkeinä hän kertoi Koljatin arvostelut, jotka ilmestyivät 11 minuuttia sen jälkeen kun kirja oli tullut saataville. Sensaatiolehti oli haastatellut häntä sähköpostin välityksellä ja saanut aikaiseksi lööpin ”Tervo tuohtunut” kun hän oli (kirjallisesti) vastannut ”En ole tuohtunut”.

Jari Tervon käsitys tämän päivän suomalaisen median toiminnasta on yllättävänkin samankaltainen Jari Sarasvuon käsityksen kanssa. Sarasvuo oli samoilla messuilla toisessa keskustelutilaisuudessa Timo Soinin, Timo Harakan, Antti Kylliäisen ja Saska Saarikosken mukana pohtimassa laman seuraamuksia.

Sarasvuo otti kierroksia hänelle esimerkkinä luetusta Iltalehden artikkelista, jossa häntä oli haastateltu. Lehden sitaatti koskien Kummisetä-elokuvaa oli Sarasvuon mukaan täysin poskellaan. Paitsi että sitaatti oli virheellinen, Sarasvuon sanomisia muokannut toimittaja oli samalla saanut tehtyä asiavirheitä, jotka laittoi Sarasvuon suuhun. Sarasvuo piti tätä konkreettisena esimerkkinä median toiminnasta, joka lähtee sen omista intresseistä, ei asioiden selvittämisestä, ymmärtämisestä ja kommunikoinnista.

Jukka Petäjä, Timo Soini, Timo Harakka, Antti Kylliäinen, Jari Sarasvuo, Saska Saarikoski

Jari Tervo ja Jari Sarasvuo ovat kumpikin taustaltaan toimittajia. Mediaa arvostellessaan he arvostelevat entisiä ja mahdolllisesti nykyisiäkin kolleegoitaan ja epäsuorasti myös työantajiaan – kustantajia, jotka päästävät seulansa läpi materiaalia, joka Tervon ja Sarasvuon mielestä on hyvin kyseenalaista.

Tietysti sekä Tervo että Sarasvuo myös tarvitsevat julkisuutta urallaan eikä se aina voi olla positiivista, mutta kyllä heillä aika konkreettisia tapauksia on esittää median tekemästä tahallisesta asioiden vääristelystä.

Categories Yleinen