Sacha Baron Cohen kiinnitetty Freddie Mercuryn rooliin Queen-elokuvassa

Sacha Baron Cohen on kiinnitetty Queen-yhtyeen Freddie Mercuryn päärooliin elokuvaan, joka kertoo hänen ja Queenin tarinan. Kuka? Koomikko Cohen tunnetaan paremmin Ali G:nä, Boratina ja Brunona.

Freddie Mercuryn esittäminen on kuitenkin kaukana komiikasta, mutta silti tuottajan valinnan osuminen Coheniin vaikuttaa onnistuneelta. Elokuvaa aletaan kuvata vuonna 2011 tuottaja Graham Kingin mukaan. Käsikirjoittaja Peter Morgan on jo hommissa, mutta esimerkiksi ohjaajaa ei vielä ole palkattu.

Sen verran tuottaja leffasta paljastaa, että se keskittyy Mercuryn ja Queenin uralla muutaman vuoden aikaan ennen 1985 Live Aid-konserttia. 10 vuoden jakso A Night at the Opera-albumista Live Aidiin olikin ehkä Queenin kulta-aikaa ainakin menestyksen kannalta.

Elokuvaprojektia valvovat Mercuryn tekijänoikeuksien omistajat ja Queenin loput jäsenet Brian May, Roger Taylor ja John Deacon. Sansibarissa syntynyt, Intiassa kasvanut Farrokh Bulsara/Freddie Mercury kuoli AIDSiin 45 ikäisenä vuonna 1991.

Tältä itse Sacha Baron Cohen näyttää ja kuulostaa Jon Stewartin haastattelussa:

The Daily Show With Jon Stewart Mon – Thurs 11p / 10c
Sacha Baron Cohen
www.thedailyshow.com
Daily Show Full Episodes Political Humor Tea Party
Categories Yleinen