Apple iPad lisännyt e-kirjojen kysyntää – piraattipalvelimilla

Odotusten mukaisesti Apple iPad-laite on lisännyt e-kirjojen kysyntää. Tosin lisääntynyt kysyntä on näkynyt piraattipalvelimilla, joista voi ladata laittomia kopioita e-kirjoista, mutta kuitenkin.

Nettiliikennettä ja tekijänoikeuksia vahtiva yhtiö Attributor on tehnyt varsin erikoisen tutkimuksen tilastoidakseen e-kirjojen laitonta kopiointia. Ensin yhtiö tutki Googlelta saatavissa olevaa julkista dataa yleisesti käytetyistä hakusanoista ja mihin ne johtavat. Suurimmiksi e-kirjojen piraattipalvelimiksi osoittautuivat Rapidshare, Hotfile ja Megaupload.

Tämän jälkeen Attributor teki omat piraattisivut kirjoille. Yhtiö katsoi 89 suosituinta kirjaa Amazon-kirjakaupan listalta ja loi jokaiselle kirjalle oman lataussivun sopivilla avainsanoilla, jotta hakukoneet ohjaisivat etsijät heidän kirjasivuilleen. Sitten tutkijat jäivät vain odottamaan ja keräämään tilastoja.

Tämän perusteella yhtiä laski, että pelkästään Googlen hakukoneella tehdyt piraattikirjoja koskevat haut lisääntyivät 50 prosenttia vuodessa (noin 1,5-3 miljoonaa hakua päivässä). Kun Apple iPad tuli saataville Yhdysvalloissa, se aiheutti 20 prosentin lisäyksen piraattikirjahakuihin. Kunniaa eniten kopioidusta kirjasta ei saa Harry Potter, vaan Stephanie Meyerin Breaking Dawn. Ahkerimmat piraattikirjojen etsijät tulevat Yhdysvalloista ja Intiasta.

Erikoista tutkimusmenetelmää voi tietysti kritisoida, mutta kyllähän se niin on, että mitä Googlella haetaan, niin sitä halutaan – olipa se sitten tietoa, tavaraa tai viihdettä.

Tutkimuksen esittely ja tilastokäppyrä on katsottavissa piraatteja jahtaavan Attributor-yhtiön sivulla.

Categories Yleinen