Vastaisku sosiaalisen median haitallisia algoritmeja vastaan on käynnistynyt

woman viewing her phone on a street. photo by Daria Nepriakhina.
Kuva: Naria Nepriakhina.

Euroopan Unioni on ryhtynyt monin tavoin sääntelemään suuria verkkopalveluita suojatakseen kansalaisten yksityisyyttä ja turvatakseen heidän oikeuksiaan. Nyt myös Yhdysvalloissa on herätty sosiaalisen median palveluiden riskeihin. Siellä on huolestuttu verkkopalveluiden algoritmeistä, jotka on ohjelmoitu koukuttamaan käyttäjät haluamaan aina vain lisää. Niiden on havaittu aiheuttavan todellisia terveysongelmia varsinkin lapsille ja nuorille. New Yorkin kaupunki julisti suuret sosiaalisen median palvelut, kuten Tiktokin ja Instgramin vaaraksi kansanterveydelle, johon täytyy puuttua. Toisessa tapauksessa kokenut juristi on haastanut suuret verkkopalvelut oikeuteen, koska ne tarkoituksella vahingoittavat lapsia algoritmeillaan.

Alussa Mark Zuckerberg loi Facebookin. Sitä ennen oli toki muitakin sosiaalisen median palveluita, ja sen jälkeen niitä syntyi vauhdilla lisää, mutta Facebook on edelleen se suosituin. Alussa näytti siltä, että Zuckerbergin tavoite saattaa verkkopalvelun avulla maailman ihmiset yhteen, jakaa tietoa ja auttaa ihmisiä voisi jossain muodossa toteutua. Asetelma kuitenkin muuttui kun Facebook keksi tehdä algoritmin, joka sai nimekseen Newsfeed. Aikajärjestyksessä tunnollisesti kavereiden viestien näyttäminen unohdettiin, sillä Newsfeedin innovaatio oli poimia Facebookin käyttäjän kontaktien viesteistä eniten ihastusta tai suuttumusta aiheuttavat tapaukset, ja näyttää ne käyttäjälle aina ensimmäisenä. Riippuvuussuhde tällaisen henkilökohtaisesti räätälöidyn viestivirran seuraamiseen syntyi nopeasti, ja synnytti lisää tunteikasta viestintää mikä luonnollisesti olikin Facebookin tavoite.

Yksi ensimmäisiä asiantuntijoita, joka ymmärsi algoritmeilla tunnetiloihin vaikuttavan verkkopalvelun vaarallisuuden oli Frances Haugen. Hän työskenteli Facebookin yksikössä, jossa seurattiin ja tarvittaessa poistettiin näkyvistä väärää informaatiota. Hän näki miten joissakin maissa, kuten Intiassa ja Etiopiassa Facebookissa leviävään harhaiseen informaatioon uskottiin mitään kyselemättä. Tällä oli vakavia seurauksia oikeassa elämässä. Hän myös näki algoritmien vaikutuksen, joka oli kuin psykologian oppikirjasta: ihmiset omaksuvat helpommin vihapuheen kuin sovittelevan viestin, ja jakavat negatiiviset viestit useammin eteenpäin.

Frances Haugenin Facebookilta keräämän ja vuonna 2020 julkaiseman tietopaketin tutkittuaan juristi Matthew P Bergman ymmärsi miten vakavasta ja laajasta vaarasta suuren verkkopalvelun algoritmissa on kyse. Siinä missä Meta (Facebookin ja Instagramin omistava yhtiö) on käynyt ja käy aika ajoin oikeutta väärän tiedon levittämisestä, haitallisena pidetyn tiedon jakamisesta, ja käyttäjien yksityisen tiedon keräämisestä, Bergman huomasi varsinaisen syypään olevan viestejä valikoiva algoritmi. Se päättää mitä käyttäjät näkevät viestivirrassaan. Koska algoritmi on ohjelmoitu vahvistamaan viestejä, jotka herättävät voimakkaita tunteita, ja negatiiviset asiat herättävät herkimmin tunteita, Bergman päätti perustaa syytteensä algoritmeihin.

Bergman valmistautuu oikeudenkäynteihin ja USA:n kongressin kuulemiseen vakavin argumentein. The Guardianin haastattelussa hän toteaa:

  • Nyt ymmärrämme, että 14-vuotiaalle dopamiinipiikki, jonka hän saa jonkun painaessa Tykkää-nappulaa hänen kohdallaan on vastaava kuin vanhemman ihmisen saama tyydytys kokaiiniviivasta. Se ei siis ole vain fyysinen prosessi vaan myös sosiaalinen prosessi. … Verkkopalvelut addiktoivat lapsia ja he [yrityksen johtajat] tietävät sen.

New York puolestaan on ensimmäinen kaupunki, joka on julistanut sosiaalisen median olevan vaara kansanterveydelle. Kaupunginjohtaja Eric Adams piti kaupungin asioita käsittelevän puheen, missä hän julisti:

  • Palvelut kuten Tiktok ja Instagram ovat kuin ympäristömyrkkyjä, jotka vahingoittavat teinejä ja nuoria. Aiomme korjata tämä kriisin, jonka lapsemme kohtaavat. Emme anna Big Tech -yritysten vaarantavan lapsiamme.

Kaupunginjohtaja selvitti kaupungissa kasvussa olevien psyykkisten terveysongelmien edelleen pahenevan sosiaalisen median vuoksi. Tämä johtuu palveluiden riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta.

Suomessa sosiaalisen median riippuvuuksista on tehty suomenkielinen asioita selittävä yhteenveto, joka päätyy samaan lopputulokseen mitä Yhdysvalloissa pidetään suurimpana ongelmana: lapsilla ja nuorilla sosiaalisen median riippuvuus vaivaa useampia kuin aikuisia somen käyttäjiä.

Mitä sosiaaliselle medialle on tapahtumassa?

Kovia väitteitä sosiaalisen median algoritmien vaaroista on siis esitetty Yhdysvalloissa. Kuten maassa vallitseviin tapoihin kuuluu, näitä asioita ratkotaan oikeussalissa. Todennäköisesti myös New Yorkin kaupunki päätyy vaatimaan korjauksia sosiaalisen median palveluihin tai peräti niiden kokonaan sulkemista tuomarin eteen. Tähän asti monet kongressin kuulemiset ja oikeusjutut esimerkiksi Facebookia vastaan eivät kuitenkaan ole juurikaan johtaneet mihinkään.

Entä onko EU:n uusilla asetuksilla DMA (Digital Market Act) ja DSA (Digital Services Act) todellista vaikutusta suurten verkkopalveluiden toiminnalle? Kyllä on, mutta siihen menee aikaa ennen kuin sääntely puree.

Verkkopalveluiden holtitonta ihmisten yksityisen tietojen varastamista rajoittava EU:n GDPR asetus tuli voimaan vuonna 2018. Vasta äskettäin on nähty konkreettisia merkkejä, että myös jokin suuri teknologiayhtiö todellakin tekee jotain. Nyt esimerkiksi Google on sitä mieltä, että se luopuu kokonaan mainosevästeiden käytöstä (yhtiö tosin on tehnyt jo valmiiksi vaihtoehtoisen teknologian).

EU:n GDPR, DSA ja DMA pääasiassa sääntelevät sitä miten verkkopalvelut kansalaisten tietoja käsittelevät ja minkälaista tietoa palvelut levittävät, ja hyvä niin. Niin sanottuja portinvartijoita, kaikista suurimpia yrityksiä, koskevat vielä muita tiukemmat säännöt.

Tässä mielessä Yhdysvalloissa käynnistetty algoritmien haitallisuuteen perustuva kanne osuu kohdalleen. Tätä perustetta ei ole aiemmin tiettävästi käytetty. Myös EU:n sääntely puuttuu lähinnä seurauksiin joita algoritmit aiheuttavat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *