Legendaarinen kulttibändi Fuckin’ Hippies heitti keikan viime viikonloppuna Arskarockissa Riihimäellä. Tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut: viime esiintymisestä on jo vuosia, mutta show kulki entiseen malliin. Tuleeko Hipeistä ehkä ”kauneuspilkku” ensi kesän rockfestareille?

Fuckin’ Hippies-yhtyeen comeback sai minut pohtimaan. Monet näistä kundeista ovat aloittaneet soittouransa 70-luvun lopulla. Ja silloin tapahtui erittäin merkittäviä asioita suomalaisessa musiikkiskenessä. Sanoisin 70-luvun lopusta asti tapahtuneen bändien lisääntymisen olevan erään syyn siihen, että suomalainen kevyt musiikki (varsinkin livenä) voi nykyään kohtuullisen hyvin.

70-luvun lopussa bändien määrä alkoi kasvaa Suomessa räjähdysmäisesti. Esiintymisen ja soittotaidon suhteen ei ollut estoja. Vielä 70-luvun alussa bändit noudattivat seuraavaa kaavaa: hankitaan helvetin hyvä soittotaito, mennään lavalle ”esiintymään” arkikuteissa, soitetaan ujosti selkä yleisöön päin. Lopputuloksena taiteellista tilulilua yhtyeiltä jotka eivät erotu seinätapetista muuten kuin kampaamattoman tukan verran. 70-luvun lopun uusi ajattelutapa ja uudet suuntaukset mahdollistivat lähes kenelle tahansa soittamisen ja esiintymisen. Taidon rinnalle tai sijaan tuli lisää viihdettä.

Koska 70-luvun lopusta lähtien bändejä ja esiintyviä artisteja on tullut vuodessa saman verran kuin ennen puolessa vuosikymmenessä, moni muukin bändi kuin Fuckin’ Hippies alkaa olla renesanssivaiheessa. Olen itse nähnyt ja kokenut että tiikeri ei raidoistaan pääse. Bänditouhuissa mukana olleita musiikki seuraa muodossa tai toisessa läpi elämän. Siksi varmasti monella on kova halu laittaa vanha bändi pystyyn.

Uskon siis, että jo ajat sitten lopetettuja bändejä kasataan uudelleen harrastusmielessä tosi paljon tulevina vuosina. Jo kolme vuosikymmentä yhtyeitä on ollut niin paljon, että olisi tilastollinen ihme, jos comeback-keikkoja ei nähtäisi urakalla.

Joten Fuckin’ Hippies ja kaikki muut comeback-yhtyeet: ”tervetuloa, rocktähdet!”