2010-luvun tärkein media selviää vallankaappauksestakin

Vanhaan hyvään aikaan tärkeimmän median rooli oli selkeä. Kun jossain maassa tapahtui vallankaappaus, kaappajat valtasivat ensimmäiseksi televisiolähettimet ja radiolähettimet. Tunisian ja Egyptin kansannousut vuoden 2011 alussa ovat kuitenkin osoittaneet miten vahva media Internet on käytännössä kaikkialla. Egyptissä katkaistiin Internet-liikenne, mutta aivan kokonaan sitä ei sielläkään saatu suljettua.

2010-luvulla eletään hyvin voimakasta media muutoksen aikaa kun digitaalinen teknologia tunkeutuu kaikkialle ja muuttaa perinteistä mediaa. Vaikutukset tuntuvat niin yhteiskunnassa, liiketoiminnassa kuin yleisön median kulutustavoissakin. Katso video mitä ajatuksia aihe keskustelijoissa herätti:

Keskustelijat ovat vasemmalta Risto Valtonen Piksu Mediasta, Ari Hakkarainen ja Kai Nyman Piksu Mediasta.

Categories Yleinen