Sanomalehdistö on saavuttanut kehityspisteen josta ei ole paluuta

Sanomalehdistön vaikeuksista säilyttää maksavia lukijoita painetulla tuotteella on puhuttu pitkään, mutta nyt Yhdysvalloissa on saavutettu piste, josta paluuta vanhaan ei enää ole. Pew Research Center on julkaissut katsauksensa uutisia tuottavan median tilaan Yhdysvalloissa 2010. Internetistä uutisensa lukevia ihmisiä on nyt enemmän kuin sanomalehtien uutisia seuraavia. Liiketoiminta seuraa yleisöä, joten myös mainostulot ovat kääntyneet Internetin hyväksi. Painettujen sanomalehtien mainostulot ovat jääneet Internetin mainostuloja pienemmiksi.

Yhdysvaltalaisten sanomalehtien toimituksissa henkilöstömäärä on kutistunut 30 prosentilla vuoden 2000 jälkeen. Talouden taantuman piikkiin lehdistön muuttunutta asemaa ei siis voi laittaa. Pew Researchin johtopäätös on tyly: lehdistö on menettänyt oman tulevaisuutensa hallinnan.

Aina Internet-aikaan asti lehdistöllä oli melko suora suhde asiakkaisiinsa; lukijoihin ja mainostajiin. Sikäli kun väliportaita esimerkiksi painetun lehden jakelussa on, ne eivät vie lehden kustantajalta muuta kuin hieman kustannuksia. Toisin on uusien digitaalisten jakelukanavien kanssa. Esimerkiksi iPad-sisältöjä kauppansa kautta jakeleva Apple vie 30 prosenttia tuotteen hinnasta ja pitää asiakastiedot itsellään.

Murroskohdassa uudet toimijat pystyvät nopeasti valtaamaan markkinoita alan vanhoilta yrityksiltä. Uusi toimija voi ennakkoluulottomasti ja menetyksiä pelkäämättä kokeilla uutta liiketoimintamallia, joka rikkoo totutun kuvion. Näin tapahtui kun PC:t tulivat markkinoille, matkapuhelimet tulivat markkinoille tai kun GPS-laitteet yleistyivät (karttasisällöt siirtyivät paperilta webiin ja mobiililaitteisiin).

Suomessa lehdistön tilanne ei ole täsmälleen sama kuin Yhdysvalloissa, mutta samansuuntainen se on. Täällä sanomalehtien levikki on ollut pienessä laskussa jo 20 vuotta, mutta lehdistö kerää vieläkin suurimman siivun mainosrahoista. Suuret lehdet, kuten Helsingin Sanomat on jo tuottanut oman iPad-lehden ja kokeilee nyt lukijalle sovitettua henkilökohtaista näköislehteä.

Categories Yleinen