Saatteeksi (ote kirjasta Kirjoittajan ansaintalogiikka)

Tämä kirja julkaistiin painettuna jo muutama vuosi sitten. Se on yhä enemmän kuin relevantti – toista vastaavaa koostetta kirjoittamisen ansaintalogiikasta ei ole suomeksi julkaistu. Ulkomaiset teokset taas eivät tunne Suomen olosuhteita. Paperikirjaa on edelleen saatavana kirjakauppojen kautta ja kustantajalta (www.etukeno.fi).

Muutama asia sentään on muuttunut. Kirjoittajan mahdollisuudet saada teoksensa julki ovat lisääntyneet oleellisesti tietotekniikan ja sen varaan rakentuvien palvelujen kehityksen myötä. Kirjoittamisella elämistä uudet julkaisutavat eivät välttämättä edistä. Tärkeimmät uudet vaihtoehdot ovat bloggaaminen ja e-kirja.

Kuka tahansa saa nykyisin tekstinsä ja valokuvansa ilmaiseksi nettiin. Lukeeko niitä kukaan, on sitten eri juttu. Yksinkertaisinta on ryhtyä pitämään blogia, mielellään säännöllisesti ilmestyvää päiväkirjaa. Useat blogeihin erikoistuneet verkkosivustot kokoavat blogeja yhteen, luetteloivat, helpottavat lukijan osaa tämän etsiessä mieleisiään, esimerkiksi tietyn aihepiirin tekstejä.

Blogit sisältävät useimmiten asiaa tai vähintään tunnelmia. Varsin harvassa ovat blogikirjoitukset, joilla on vain kaunokirjallista, sanataiteellista arvoa. Tämä ennakoinee sitä, että painetuissakin kirjoissa tullaan vähitellen luopumaan keksittyjä aiheita käsittelevästä sanojen pyörittelystä: tulevaisuudessa asia puhuu – vaikka asian voi toki tarjota helppolukuisessa muodossa.

Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu blogi löytää ensimmäiset ja yhä lukuisammat lukijansa ja kasvattaa heidän määräänsä – näin ainakin sopii toivoa. Tulonhankinnassa harva blogi auttaa; vain jos kirjoittaja on kovin korruptoitunut eli tuo teksteissään esiin tuotemerkkejä ja kaupan asiaa, bloggaamisesta saattaa saada osan elannosta. Useimmiten suosittukin blogi on pelkkä kirjoittajansa käyntikortti, jolla myydään jotain muuta. Tätä kautta blogi voi tuottaa poliittista menestystä, kirjan kustannussopimuksia, työtilaisuuksia tai sosiaalisia suhteita.

Kirjan julkaisemiseksi ei nykyisin tarvitse löytää kustantajaa. Julkaiseminen on kaiken lisäksi haluttaessa täysin ilmaista. Tämä kaikki onnistuu julkaisemalla tekstit sähkökirjana. E-kirjan tuotantokustannukset ovat vähäiset, ja niidenkin kattamisesta myyntiprovisiona voi yleensä sopia. Silloin julkaiseminen ei maksa kirjoittajalle mitään. Jos myyntiä syntyy, valtio ottaa tuloista suuremman siivun kuin paperikirjoista: arvonlisävero on 24 %, kun se tavallisille kirjoille on 10 %.

Tekniset e-kirjana julkaisemisen vähimmäisvaatimukset ovat Word-muotoinen teksti, kanteen sopiva jpg- tai pdf-kuva tai ainakin ajatus kansiaiheeksi. Tästä syntyy sähkökirja muutaman sadan euron työpanoksella; osa muuntamisista teetetään nykyisin Intiassa, ja kilpailu pudottaa hinnoittelua koko ajan. Kirjoittaja voi teettää työn könttähinnalla tai antaa sähkökirjan tekijälle (joka silloin voi toimia ”kustantajana” tai ”julkaisijana”) osan kirjan myyntitulosta. Osa nettikirjakaupoista tekee muuntamista myös, mutta tämä näkyy tietenkin myyntiprovisiossa.

Nettikirjakauppojen toimintatavat ja myyntipalkkiot elävät juuri nyt voimakkaasti, poikkeavat kaupasta toiseen paljon, eivätkä välttämättä ole selviä kaupoille itselleenkään. Kaupan itselleen ottama osuus kirjan hinnasta vaihtelee erittäin suuresti ja riippuu siitä, kenen kanssa kauppa tekee sopimuksen. Kustantajalta otettava provisio on usein pienempi kuin suoraan kirjoittajan kanssa sovittava prosentti.

Markkinajohtajia ovat tällä hetkellä Elisa Kirjat ja Ellibs, miksei myös Apple omille laitteilleen. Myyntiprovisio on yleensä pienempi kuin se lähes 50 %, minkä kustantaja joutuu maksamaan Kirjavälityksen ja kirjakauppojen kautta myydyistä paperikirjoista, kustantajalle tyypillisesti 30 %:n luokkaa. Kirjoittaja joutuu maksamaan ensin kirjan muokkaamisesta sähkökirjaksi, jotta provisio jäisi tuohon, tai hyväksymään isomman myyntipalkkion. Eräs uusi yrittäjä (dimcos.com) tarjoaa nettikirjan myyntiä 0-provisiolla, mutta laskuttaa listoille pääsystä 50 €.

Yksi helppo tapa tuottaa ja saada myyntiin e-kirja on se, mitä tähän kirjaan on käytetty: osoitteesta www.klaava.fi löytää yrittäjän, joka provisiota vastaan hoitaa asiat käsikirjoituksesta eteenpäin.

Kun kustantaja puuttuu välistä, e-kirjana voi julkaista kuinka vaatimattoman tekstin tahansa. Omakustanteen tapaiset e-kirjat tulevat kustantajien kautta tulevien rinnalle. Tätä kautta kirjojen laatutaso vääjäämättä putoaa; ainakin keskimäärin nykyisten omakustanteiden taso lienee kustannettuja kirjoja huonompi. Toisaalta, prosessista puuttuvat silloin kustantajien toteuttama sensurointi, kirjavalintojen vanhakantaisuus ja isot tuotto-odotukset, ja kirjallisuus voi saada uusia tuulia.

Suomenkielisten e-kirjojen markkinat ovat toistaiseksi erittäin pienet, eikä sähkökirjoja kirjoittamalla tai julkaisemalla juuri elä. Maailma kuitenkin muuttuu: Yhdysvalloissa myydään jo enemmän sähköisiä kuin paperisia kirjoja. Meilläkin monet toimijat jo varautuvat myynnin isoon kasvuun ja ottavat siksi listoilleen mahdollisimman laajan valikoiman.

Maaliskuussa 2013
Kari Ojala

Edellinen Kirjan tietosivu Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *