Värinäytöllä varustettuja erityisesti kirjoja varten suunniteltuja lukulaitteita saadaan vielä odotella

Yhdysvaltalainen Qualcomm-yhtiö kertoi viime vuonna tuovansa markkinoille Mirasol-teknologiaan perustuvan e-kirjojen lukulaitteen, jossa olisi värinäyttö. Nyt yhtiö on kuitenkin ilmoittanut pistävänsä Mirasol-teknologian takaisin suunnittelupöydälle, koska siihen ei olla tyytyväisiä. Qualcomm ei kerro onko syynä heikosti toimiva teknologia vai liian korkeat tuotantokustannukset, jotka estäisivät kohtuuhintaisen tuotteen valmistamisen.

Mirasol

Qualcomm ei lopeta värinäyttöjen kehitystyötä, vaan lupaa vielä jonain päivänä saada uusia näyttökomponentteja valmiiksi.

Taiwanilainen E-ink on kuitenkin jo saanut omaan teknologiaansa perustuvan värinäytöllä varustetun lukulaitteen markkinoille Kiinassa. Värit ovat sanotaanko nyt sellaisia, että eivät häiritse kirkkaudellaan. Myös E-ink-yhtiöllä riittää vielä kehitystyötä ennen kuin kansa ryntää laitteita ostamaan.

Jos värinäyttö on ehdoton vaatimus, niin mikään ei estä innokasta lukijaa lukemaan e-kirjoja kannettavalla tietokoneella. Auringonvalossa lukeminen ei sillä oikein onnistu, mutta muuten kyllä.

Mikäli haluat vuonna 2011 hankkia värinäytöllä varustetun lukulaitteen, tarkoittaa se LCD- tai OLED-teknologiaan perustuvaa laitetta. Kyse on saman tyyppisestä näytöstä kuin kannettavissa tietokoneissa. Esimerkki lukulaitteesta, jossa on LCD-näyttö, on Sigmatek. Laitteen esittely- ja arviovideolta näet miltä se näyttää.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *