Amazon saattaa avata Ruotsissa verkkokaupan ainakin kirjoille jo vuonna 2014

Ruotsissa on vuoden 2013 aikana kerrottu maailman suurimman verkkokaupan Amazonin käyvän kirjojen jakeluportaan ja kustantajien kanssa neuvotteluja ruotsalaisten kirjojen myynnistä. Uusien tietojen mukaan Amazonin ja Ruotsin kirja-alan välisissä neuvotteluissa ollaan nyt niin pitkällä, että rohkeimmat arviot uskovat Amazonin aloittavan toiminnan Ruotsissa jo vuoden 2014 keväällä.

Amazon varasto

Affärsvärlden kertoo Ruotsin kirjajakelun suuren toimijan Bokrondellin toimitusjohtajan Christer Perslövin vahvistavan neuvottelujen Amazonin kanssa olevan edelleen käynnissä. Hän uskoo sopimuksen syntyvän, mutta ei ennusta sille aikataulua.

Uudelle markkinalle mennessään Amazon on yleensä aloittanut markkinavalloituksen nimenomaan kirjoilla (mukaan lukien e-kirjat), muilla mediatuotteilla (elokuvat, tv-sarjat, musiikki, lehdet) ja elektroniikalla. Nyt kun Amazonilla on erittäin hyvin Yhdysvalloissa ja Britanniassa menestynyt Kindle-lukulaitevalikoima ja Kindle Fire –tabletvalikoima tarjolla nimenomaan mediasisältöjen ostamista varten, juuri nämä tuoteryhmät olisivat luonteva aloitus Ruotsin valloitukselle.

Suomalaisia asiakkaita kiinnostava kysymys on, saammeko ostaa Ruotsin Amazonista mediatuotteita, vai ohjaako kauppa meidät edelleen Yhdysvaltojen kauppaan?

Suomalaisia kirjailijoita ja muita mediasisältöjä tuottavia ihmisiä kiinnostaa luonnollisesti, saammeko vihdoin Ruotsin kautta mahdollisuuden myydä suomenkielisiä tuotteita Amazonin kaupassa?

Kevät 2014 voi olla optimistinen arvio Amazonin kaupan avautumiselle Ruotsissa, mutta viimeistään syksyllä – ennen loppuvuoden ostosryntäystä – kauppa lienee auennut, ja tiedämme vastauksia myös meitä suomalaisia kiinnostaviin kysymyksiin.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *