Helpotus verkkojulkaisuille ja verkonkäyttäjille: linkittäminen ei ole rikollista toimintaa

Bloggaajat, toimittajat, sosiaalisen median käyttäjät ja ylipäätään jokainen, joka verkkoon on jonkin linkin laittanut, ovat pitäneet linkittämistä itsestään selvänä ja tärkeänä verkon ominaisuutena. Nyt kaikki voivat huokaista helpotuksesta. EU tuomioistuin on päättänyt, että linkittäminen on aivan laillista puuhaa.

PC verkossa

World-wide-webin, joka on yhtenäinen menetelmä tiedon esittämiseen ja linkittämiseen tietoverkossa, menestys ja maailman tiedonvälityksen mullistanut vaikutus perustuu paljolti linkittämisen helppouteen. Se mahdollisti myös uusien yritysten kuten Yahoon ja Googlen syntymisen. Yahoo yritti luoda linkeistä koostuvaa selattavaa hakemistoa internet-sivustoille, kun Google puolestaan kehitti hakukoneen, joka tarjosi linkkejä haettua tietoa vastaaville sivuille. Sosiaalisessa mediassa kierrätetään linkkejä kuviin ja kissavideoihin enempää miettimättä, koska se on kivaa ja kätevää.

Ainakin kahden tyyppistä vastustusta linkittämisen vapaalle käytölle on kuitenkin internetin historian aikana ollut. Luvattomia musiikki-, elokuva- ja kirjakopioita verkossa levittävät piraatit toimivat usein niin, että heillä on keskitetty palvelin, joka sisältää ainoastaan linkit varsinaisiin kopioihin, jotka puolestaan voivat olla hajallaan pitkin maailmaa. Linkittämistä on tässä yhteydessä haluttu rajoittaa. Toinen linkittämistä rajoittava vaatimus tulee tyypillisesti mediatalolta, joka ei halua sallia muiden verkkosivujen tai hakukoneiden linkittävän omiin verkkojulkaisuihinsa.

Tästä jälkimmäisestä on kysymys EU:n tuomioistuimen antamassa päätöksessä, joka yksiselitteisesti toteaa linkittämisen olevan luvallista. Näin päätöksessä todetaan: ”Verkkosivulta voi hyperlinkkejä käyttäen ohjata internetin käyttäjiä vapaasti saatavilla oleviin tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin ilman tekijänoikeuden omistajan lupaa.”

EU-oikeuteen asian vei joukko ruotsalaisia toimittajia. Göteborgs Posten –sanomalehden verkkosivuilla julkaistiin linkkejä muilla sivustoilla oleviin uutisiin, joiden kirjoittajiin toimittajat kuuluivat. Göteborgs Posten käytti uutislinkkien kokoamiseen Retriever-yhtön palvelua. Oikeuden mukaan linkittäminen on kuitenkin sallittua riippumatta siitä millä tavalla se on toteutettu.

Oikeuden päätös mainitsee erikseen linkitystavat, jotka on tehty kiertämään rajoituksia. Esimerkiksi jos verkkojulkaisu edellyttää kirjautumista tai maksua, siihen voi linkittää, mutta ei niin, että linkityksellä kierretään sivuston vaatimia asioita.

BBC uutisoi päätöksestä.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *