Kokemuksia vuoden ajan kirjojen kuukausimaksullista palvelua käyttäneeltä lukijalta

2014-08-20

Kuukausimaksullisia kirjapalveluja kokeilleet lukijat tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että palvelut tulevat muuttamaan lukutottumuksia. Miten – siihen ei vielä yhtä vastausta ole. Juli Monroe on ollut lähes vuoden Scribd-kirjapalvelun tilaaja, ja nyt hän on tehnyt väliraportin siitä miten hänen lukutottumuksensa ovat vuoden aikana muuttuneet.

Scribd, kuukausimaksullinen kirjapalvelu

Kerroin aiemmin omista kokemuksista
kolmen kuukauden maksullisesta tilausjaksosta Scribd-palvelussa. Lukemisen hienoinen lisääntyminen ja halukkuus tarttua aiemmin tuntemattomiin aiheisiin olivat päällimmäiset huomiot. Yksittäisten kirjojen ostaminen jatkui kuukausitilauksesta huolimatta.

Sama kokemus oli myös Teleread-sivustolle kirjoittavalla Juli Monroella. Hän kertoo itse asiassa ostaneensa jopa hieman enemmän kirjoja samaan aikaan kun hän maksoi Scribd-palvelun kuukausimaksua. Samoin hän kokeilee mielellään uusia aihealueita kirjapalvelussa. Ostetut kirjat ovat aina täsmäostoja, harkittuja hankintoja.

Kuukausimaksullisissa palveluissa ei ole uusia kirjoja, vaan ne on hankittava muualta. Kaikki kustantajat eivät myöskään kirjojaan ole kuukausimaksullisiin palveluihin luovuttaneet, joten kaikkien suurten palvelujen, kuten Amazon Unlimitedin, Oysterin, 24 Symbolsin ja Scribdin valikoima jää tällä hetkellä noin puoleen miljoonaan kirjaan (mistä lukemista kyllä löytyy aivan riittävästi).

Monroen laskujen mukaan hänen lukemiensa kirjojen lukumäärä ei kuitenkaan muuttunut, vaan jotain jäi pois, kun hän otti kuukausimaksullisen palvelun käyttöön. Hän oli lukenut aiemmin ilmaisia kirjoja, jotka nyt saivat jäädä.

Uusi huomio, jota Monroe itsekin pitää omituisena, on sellainen, että kirjapalvelusta luettavaa etsiessään hän kiinnittää huomiota kirjan kustantajaan. Aikaisemmin kustantaja ei ollut merkinnyt hänelle mitään, mutta nyt hän katsoo myös kustantajan nimen. Käyttäytymisellä on tekemistä sen kanssa, että Scribd voi tarjota luettavaksi myös kirjoja, jotka täytyy ostaa. Kustantajan nimestä näkee onko kirja saatavilla palvelusta vai täytyykö se hankkia erikseen muualta.


Facebooktwitterredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *