E-kirjan osuus Yhdysvaltojen kirjamarkkinasta vaihtelee neljänneksen ja kolmanneksen välillä

Markkinatutkimusyhtiö Nielsen on ynnännyt Yhdysvaltojen kirjamyynnin tilastoja yhteen vuoden 2014 ensimmäiseltä puoliskolta. Pehmeäkantinen kirja on säilyttänyt valta-asemansa, kovakantisen ja e-kirjan myynti on jotakuinkin samaa tasoa: kummallakin on noin neljänneksen markkinaosuus.

kirjamyynti formaatin mukaan USA:ssa 1h2014

42% Yhdysvalloissa tammi-kesäkuussa 2014 myydyistä kirjoista oli pehmeäkantisia. Kovakantisia oli 25% ja e-kirjoja 23%.

Nielsen Books & Consumer –raportissa on laskettu yhteen myytyjen kirjojen kappalemäärät. Omakustanteita ei tilastoissa tiettävästi ole huomioitu. Varsinkin Yhdysvalloissa omakustanteisia e-kirjoja myydään suhteellisen matalaan hintaan suhteellisen suuria määriä.

Kirjojen lajityypeissä on vaihtelua sen suhteen mikä formaatti on suosituin. Esimerkiksi aikuisten ja nuorten kaunokirjallisuudessa e-kirjan osuus on 30 prosenttia.

kirjamyynti kanavan mukaan USA:ssa 1h2014

Kirjojen myyntikanavana verkkokauppa Amazon on todellisessa valta-asemassa. Sen kautta myytiin 39% kirjoista, kun mukaan laskettiin sekä paperi- että e-kirjat. Eri lähteissä on arvioitu Amazonin markkinaosuuden pelkissä e-kirjoissa olevan 60-80% tasoa.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *